Uutuussarja kuvaa, miten salakavalaa henkinen väkivalta on parisuhteessa – "Pahenee ja pahenee pikkuhiljaa"
8:11Lover-televisiosarja herätti keskustelu pelottavasta parisuhdemallista. Seksuaaliterapeutti Tanja Moring kertoo, miten väkivaltaisesta suhteesta pääsee irti.
Tv-sarja L/over – ikuisesti minunon herättänyt keskustelun pelottavasta parisuhdemallista. Miksi ihminen alistuu narsistiseen tai väkivaltaiseen suhteeseen, ja miten sellaisesta voi päästä irti?
MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla nähtävässä psykologisessa trillerissä Krista Kososen esittämä Roosa rakastuu karismaattiseen kirjailijaan Juhaan, jota näyttelee Jani Volanen.
Aluksi kaikki menee hienosti, kunnes Roosa tajuaa Juhan käytöksen olevan henkistä hyväksikäyttöä.
Sarja on poikinut paljon keskustelua narsismista ja sen kaltaisista piirteistä etenkin parisuhteessa.
Rakkausriippuvuudesta tietokirjan kirjoittaneen erityistason seksuaaliterapeutinTanja Moringin mukaan
sarja kuvaa hyvin sitä, millaisia piirteitä narsismiin liittyy.
Hänen mielestään sarjassa on tärkeää myös se, miten se kuvaa ylipäätään psyykkistä ja emotionaalista väkivaltaa.
– Ajattelen, että on tärkeämpi kysymys, onko meillä parisuhteessa väkivaltaa, kuin se, mikä on sen diagnoosi, Moring kommentoi taannoin Huomenta Suomen haastattelussa.
Moringin mukaan tv-sarjan kaltaisille suhteille on tyypillistä se, että niihin rynnätään isolla intensiteetillä.
– Molemmat tuntevat, että tämä on suurta rakkautta ja läheisyyttä, vaikka intensiteetti ei oikeasti ole sitä. Siinä on todennäköisesti molemmilla jotain traumataustaa, jos päästäisiin kurkistamaan lapsuuteen.
Narsistinen ihminen lähtee helposti myös rakkauspommittamaan toista.
– Tässäkin sarjassa tosi nopeasti mieshenkilö sanoo, että en voi lakata ajattelemasta sinua, että ajattelen sinua koko ajan. Eikä mene kauan, kun hän sanoo, että rakastan sinua, vaikkei hän voi millään tavalla vielä tuntea kumppania. He ovat vasta ihan tutustumisvaiheen alussa oikeasti.
Mistä sitten johtuu, että toinen osapuoli ei huomaa, että ilmassa on jotain emotionaalista väärää?
Moringin mukaan rakastumiseen liittyy ylipäätään sellaisia kemiallisia yhtälöitä, jotka saavat pään sekaisin.
– Siinä käy niin, että ihmisellä on aivoissa kaksi mantelitumaketta ja niistä lähtevät serotoniinit. Ja silloin meistä tulee tosi rohkeita ja pelottomia. Sitä voisi kuvata niin, että meille tulevat ne vaaleanpunaiset lasit silmille.
– Voi olla myös niin, että jos lapsuudessa kaltoinkohtelu on normalisoitunut, ei ymmärretä, että tämä on väärin.
Moringin mukaan parisuhteessa kaltoin kohdelluksi joutuva on saattanut kokea lapsuudessa esimerkiksi jollain tavalla riittämätöntä vanhemmuutta tai kiintymyssuhdevaurioita.
– Ehkä jotain traumaattista on voinut tapahtua myöhemminkin elämässä. Jokin kokemus siitä, että ei ole rakkauden arvoinen, ja on suuri pelko siitä, että jää yksin. Hylätyksi tulemisen pelko on tosi vahva vaikuttaja.
Väkivaltaisesta suhteesta irtautuminen voi olla hyvin vaikeaa.
Moringin mukaan on tärkeää, että auttaja nimeää väkivallan selvästi väkivallaksi ja tekee uhrille ymmärrettäväksi, että hänelle on tehty väärin.
– Hyvin tyypillisesti traumasidoksessa oleva ei oikein ymmärrä, että se, mitä hänelle tehdään, on väkivaltaa. Se on tosi vakavaa, kun siinä on kontrollia, vallankäyttöä. Ja pakottavaa kontrollia, joka pahenee ja pahenee pikkuhiljaa, on erittäin vaikea tunnistaa.
Pahastikin suhteesta irtautumiseen liittyy aluksi paljon surutyötä.
– Ihminen ehkä tuntee myös niin, että sitä ihmistä, johon hän rakastui, ei ollut olemassakaan.
Moring korostaa vielä sitä, että uhrin on tärkeää hakeutua ammattiavun piiriin.
Kati Hyttinen työskentelee MTV Uutisissa uutistoimittajana. Hän tekee töitä MTV Uutisten verkkodeskissä ja Lifestyle-toimituksessa, joissa hän seuraa uutisia ja ilmiöitä. Hän on erikoistunut muun muassa ympäristö-, luonto- ja eläinaiheisiin.
Voit lähettää juttuvinkkejä Katille osoitteessa kati.hyttinen@mtv.fi.