Helsingin poliisi tutkii kahta epäiltyä väkivaltarikosta, jotka tapahtuivat itsenäisyyspäivän iltana ja yönä.
Ensimmäinen tehtävä liittyi epäiltyyn väkivaltarikokseen asunnossa Töölön kaupunginosassa puoli yhdentoista aikaan illalla lauantaina. Poliisi kertoo, että yksi ihminen vietiin teon vuoksi sairaalaan. Poliisi otti epäillyn kiinni tapahtumapaikalta.
Toinen epäilty väkivaltarikos tapahtui Itä-Helsingissä. Poliisi hälytettiin Rekipellontielle lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolenyön aikaan. Poliisin tietojen mukaan yksi ihminen loukkaantui tilanteessa. Poliisi kertoo ottaneensa kiinni ihmisiä tapauksen vuoksi.
Tiedotteiden mukaan poliisi ei voi vielä kertoa tarkemmin kummastakaan tapahtumasta.
