Parikymppiset miehet tuomittiin yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen. Nainen sai lähes kolme vuotta vankeutta.
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi hiljattain parikymppiset miehet yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksiin huumeiden levittämisestä pääkaupunkiseudulla viime vuonna.
Tuomion mukaan kyse oli muun muassa yli sadastatuhannesta Ksalol-tabletista, 15 000 ekstaasitabletista, noin kolmesta kilosta kokaiinia ja 20 kilosta amfetamiinia.
Rikoshyötyä tuomitut saivat huumeista vajaat 290 000 euroa, tuomiossa sanotaan.
Tuomion saivat myös toisen miehen tyttöystävä ja tämän naispuolinen kaveri.
Oikeuden mukaan huumeita säilytettiin niitä varten hankitussa Airbnb-asunnossa ja toisessa asunnossa Vantaalla.
Lokakuussa 2023 toisen asunnon avaimet unohtuivat sisälle. Oven avaamaan pyydetty huoltomies huomasi Ksalol-pakkaukset lattialla ja hälytti paikalle poliisin.
Syytetyt myönsivät osan huumeista. Osasta oli todisteena 22-vuotiaan syytetyn puhelimesta löytynyttä kuvamateriaalia.
Siinä näkyy tuomion mukaan muovikasseja ja zoomaus vihreisiin ja punaisiin ekstaasitabletteihin.
Yhdessä kuvassa 25-vuotias mies pitelee kädellään FOX-tunnuksellista ekstaasitablettia.