Ukrainan uusi puolustusministeri aloitti toimessaan keskiviikkona.
Vasta 34-vuotias Myhailo Fedorov siirtyi tehtäväänsä Ukrainan digitaalisen murroksen ministerin ja varapääministerin paikalta.
Entinen puolustusministeri Denys Shmyhal siirtyy energiaministeriksi ja varapääministeriksi.
Lue myös: Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ylittänyt melkoisen rajapyykin
Keskiviikkona Ukrainassa annettiin uusia evakuointimääräyksiä rintaman lähelle. Asiasta kertoi Ukrainan varapääministeri Oleksi Kuleba.
Lapsia huoltajineen määrättiin evakuoitaviksi rintaman läheltä viideltä asutusalueelta maan itäosassa sijaitsevalta Zaporizhzhjan alueelta.
Venäjä syytti keskiviikkona Ukrainan tehneen tiistaina lennokki-iskun kreikkalaisomisteiseen alukseen Mustallamerellä. Tiistaina Kreikka kertoi, että kaksi kreikkalaisomisteista alusta oli joutunut lennokki-iskujen kohteiksi.
