Teininä Justinia kiusattiin epämuodostuneen nenän vuoksi – allekirjoitti nyt sopimuksen mallitoimiston kanssa
19-vuotias Justin on häkeltynyt mallisopimuksesta, sillä koulussa häntä kiusattiin nenän vuoksi. Justinia haastatteli Metro.
Kun Justin Stewart, 19, oli teini, häntä kiusattiin rankasti hänen epämuodostuneen nenänsä takia. Viime kuussa New Jerseystä kotoisin oleva mies allekirjoitti sopimuksen newyorkilaisen We Speak Model Management -mallitoimiston kanssa. Hänen Instagram-kuvansa olivat kiinnittäneet toimiston huomion.
Synnynnäinen frontonasaalinen dysplasia
Justinilla on syntymästään lähtien ollut geenimutaatiosta johtuva epämuodostuma nimeltä frontonasaalinen dysplasia. Sille on ominaista nenän selväpiirteinen poikkeavuus, kertoo Harvinaiset.fi-sivusto. Tyypillisiin piirteisiin kuuluu muun muassa nenänpään kaksijakoisuus tai nenänpään puuttuminen. Yhdysvaltalainen The National Institute of Health kertoo, että kyseessä on hyvin harvinainen epämuodostuma.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Justin on Instagramin avulla yrittänyt edistää tietoisuutta tästä epämuodostumasta. Jo viime vuonna eräs toinen mallitoimisto oli ottanut häneen yhteyttä ja hän oli mennyt koekuvauksiin. Tuolloin ura ei ottanut tuulta alleen eikä sopimusta tehty.
Sopimuksen saaminen tuntuu uskomattomalta
Tämän vuoden tammikuussa We Speak Model Management otti häneen yhteyttä. Metron mukaan toimisto välittää malleja muun muassa Adidakselle.
– He kutsuivat minut testikuvauksiin New Yorkiin ennen sopimuksen allekirjoittamista. Se tuntui epätodelliselta.
Justin allekirjoitti sopimuksen kesäkuussa.
– En olisi villeissä unelmissanikaan osannut kuvitella löytäväni itseäni tästä tilanteesta. En ole asettanut itselleni mitään tavoitteita ja aion hyödyntää jokaisen saamani mahdollisuuden.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Joutui ulkonäkönsä takia kiusatuksi
Justinilla on kaksoisveli, isoveli ja pikkusisko. Perhe ei ole koskaan tehnyt numeroa hänen nenästään.
Justinille on tehty kaksi kasvo-operaatiota, jotta nenästä tulisi hieman paremman näköinen. Lisäksi leikkauksilla on yritetty saada ilma kulkemaan nenän kautta paremmin, jotta infektioiden ja terveysongelmien riski hänen kasvaessaan pienentyisi.
– Olen mennyt leikkaukseen vain siinä tapauksessa, että se on ollut terveydellisistä syistä järkevää. Pidän siitä, miltä näytän ja jos haluan muuttua, sen pitää tapahtua minun ehdoillani.
Koulussa teini-ikäistä Justinia kiusattiin rankasti hänen nenänsä takia. Jotkut sanoivat hänen näyttävän Harry Potter -kirjojen lordi Voldemortilta. Se tuntui todella pahalta.
– Se vaikutti minuun tosi paljon ja aloin uskoa, että lasten puheet olivat totta. En todellakaan pitänyt itsestäni.
– On tavallaan ironista, että minua nimiteltiin naamani takia ja nyt olen tässä kameran edessä.
Mallin töiden ohella Justin aikoo mennä opiskelemaan viestintää Jacksonvillen collegeen Alabamaan syksyllä.
Uusimmat
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Kaksi junaa törmännyt toisiinsa Intiassa: Ainakin 50 kuollut
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
19:01
Uskomaton suoritus: Daryl yhdisti kaksi monelle supervaikeaa taitoa ja teki 13 sekunnin ennätyksen
-
18:59
SM-liigan finalistijoukkue kiskaisi loistosaaliin – järisyttävää jälkeä Suomessa takonut tähtipelaaja tekee paluun
-
18:54
Blinken lähetti Helsingistä tiukat terveiset Putinille – MTV seuraa sotaa
-
18:49
Esapekka Lappi nousi rallin kärkeen! Kalle Rovanperältä tuima veto kovassa kelissä – näin perjantai Sardiniassa eteni
-
Lataa lisää