Tappara nousi komeasti sillasta CHL:ssä – kirvesrintojen miehistö koki kolhuja

Tappara pelasi 3-3-tasapelin sveitsiläisen Zugin kanssa CHL:n ensimmäisen pudotuspelikierroksen avausottelussa.

Tappara sai otteluun karmivan alun, kun vierasjoukkue Zug karkasi 2-0-johtoon vain kuuden minuutin pelin jälkeen Dario Simionin ja Santeri Alatalon osumilla. Tämän jälkeen Tappara-valmennus reagoi ja maalille Christian Heljangon tilalle luisteli Michael Garteig. 


Toiseen erään luisteli kuitenkin täysin erilainen Tappara. Zug sortui jäähyilyyn Tapparan vahvan paineen edessä, minkä kotijoukkue käytti surutta hyväkseen.

Tappara käänsi ottelun täysin iskemällä kolme ylivoimamaalia Zugin verkkoon. Tapparan maaleista vastasivat Valtteri Kemiläinen, Jere Karjalainen ja Olavi Vauhkonen.

Zug rynnisti kuitenkin vielä tasoihin, kun Teemu Suhonen menetti kiekon siniviivan päällä ja Gregory Hofmann karkasi maalintekoon.

Tappara koki ottelussa myös kolhuja, kun Tyler Morley ja Ben Blood saivat osumia ottelun yhteydessä. Morley palasi vielä hetkellisesti kaukaloon, mutta ei pelannut enää päätöserässä. Blood puolestaan palasi kolmanteen erään normaalisti luistimesta saamansa osuman jälkeen.


Joukkueiden toinen kohtaaminen pelataan Sveitsissä 19. marraskuuta. Jatkon menijä ratkaistaan yhteismaalien turvin, mutta jalkapallosta tuttua vierasmaalisääntöä ei CHL:ssä käytetä.

Lue myös:

    Uusimmat