Jalkapallon Afrikan mestaruuskisojen finaalin lopputulos muutettiin kabinetissa Senegalin 1–0-voitosta isäntämaa Marokon 3–0-luovutusvoitoksi.
Skandaalinkäryisten tapahtumien jälkeen Senegal juhli Afrikan mestaruutta 18. tammikuuta 1–0-voitolla turnauksen isännästä Marokosta.
Nyt kaksi kuukautta myöhemmin Senegal julistettiin finaalin häviäjäksi ja Marokko voittajaksi lukemin 3–0. Päätöksestä vastasi Afrikan jalkapalloliiton CAF:n valitustuomioistuin myöhään tiistaina Suomen aikaa.
Senegalin katsottiin luovuttaneen ottelun finaalin aikana, kun joukkue oli kävellyt kentältä pukusuojiin kiistanalaisen rangaistuspotkutuomion jälkeen, eikä palannut kentälle 14 minuuttiin.
Ottelua päästiin lopulta jatkamaan, Maroko Brahim Diaz epäonnistui rangaistuspotkussa, ja Senegal purjehti 1–0-voittoon Pape Gueyen jatkoaikamaalilla.
Skandaalinkäryä ottelussa aiheutti Senegalin joukkueen uloskävelyn lisäksi myös tuomariratkaisut, paikallisten pallopoikien käytös sekä pelaajien ja kannattajien väliset nujakat.
Sekä Senegalin että Marokon jalkapalloliitot saivat jo aiemmin raskaat sakot loppuottelun tapahtumista.
Senegalin jalkapalloliitto ilmoitti tuoreeltaan valittavan CAF:n päätöksestä siirtää mestaruus Marokolle. Tapaus siirtyy Urheilun kansainväliselle vetoomustuomioistuimelle CAS:lle.


