Työntekijöiden taukojen lyhentyminen on maailmanlaajuinen ilmiö, kertoo Compass Groupin teettämä kansainvälinen tutkimus.
Viime vuonna neljäsosa työntekijöistä kertoi, että työpäivän pisin tauko kestää enintään 15 minuuttia.
Tutkimuksen mukaan Suomessa tehdään poikkeuksellisen paljon hybridityötä, jossa suurin osa työntekijöistä pitää usein vain lyhyitä mikrotaukoja.
– Tämä herättää kysymyksen, palaudummeko me töistä? Jos me mennään kohti mikrotaukokulttuuria, että me pidetään tosi lyhyitä taukoja ja ollaan silloinkin helposti puhelimella eikä kohdata kollegoita, pohtii markkinointi- ja viestintäpäällikkö Merja Olari-Sintonen Compass Group Suomesta.
Vaikka monissa maissa on selkeät työaikasäädökset, joiden tarkoituksena on taata työntekijöille säännölliset tauot, todellisuus menee päinvastaiseen suuntaan.

Lounastauot ovat kutistuneet
Mikrotauot vievät kohti kasvavaa välipalakulttuuria – nuorista reilu kolmannes ja muista työntekijöistä vajaa puolet syö lounaan sijasta pelkkiä välipaloja.
Lyhyillä tauoilla 75 prosenttia nuorista syö säännöllisesti hemmottelevia ruokia.
Ravintovalmentaja Jessica Reiman muistuttaa, että säännöllinen syöminen on tärkeää.
– Lounaalla tulisi olla ateria, mistä löytyy hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa. Kunnon lounas auttaa jaksamaan loppupäivän. Sen avulla aivot toimivat paremmin ja palautuminen on parempaa.
Taukojen pituus on lyhentynyt. Suomalaisen lounastauko on kutistunut yli kymmenellä prosentilla: 26 minuutista (2023) 23 minuuttiin (2025).
Tutkimukseen vastasi 30 000 työntekijää 21 maasta, joista pari tuhatta oli Suomesta.
