Suomalainen Caroline kaaoksen keskellä Mosambikissa: "Tänne tarvitaan kaikkea mahdollista apua, heillä ei ole juuri mitään jäljellä"

Suomalainen Punaisen Ristin viestintädelegaatti Caroline Haga kertoo, että Mosambikissa tarjotaan apua kahden erilaisen katastrofin aiheuttamaan hätään. Erityisen haastavaksi tilanteen tekee se, että Beiran kaupunkiin ei pääse teitse lainkaan. Myös tulvien saartamia ihmisiä voidaan pelastaa vain helikoptereilla tai ilmateitse. 

Beiran alueella on niin suuria haasteita, ettei Punaisen Ristin viestintädelegaatti Caroline Haga ole vastaaviin törmännyt millään muulla katastrofialueella aiemmin.

Ei ihme, sillä myös YK on arvioinut hirmumyrskyn ja tulvien aiheuttaman tuhon saattavan olla yksi pahimmista eteläisellä pallonpuoliskolla koskaan nähdyistä luonnonkatastrofeista. YK on vahvistanut, että myrskyn ja tulvien seurauksena on kuollut 242 ihmistä Mosambikissa, 259 ihmistä Zimbabwessa ja 56 ihmistä Malawissa, mutta määrän pelätään olevan paljon suurempi, kun tuhojen todellinen laajuus alkaa valjeta.

Idai-myrsky iski Mosambikin rannikoille perjantaina ja toi mukanaan tuhoisat tuulet ja rankkasateet. Nyt sade Beirassa on kuitenkin lakannut, joten pelastusolosuhteet hieman helpottavat.

– Meillä on ollut parisen päivää auringonpaistetta. Kaupungilla kävellessä näkyi, miten ihmiset olivat korjailemassa kattojaan, siivoamassa ympäristöään ja kuivattamassa vaatteitaan. Täällä on kaikki olleet ihan litimärkiä näistä jatkuvista sateista johtuen, Haga kuvailee MTV Uutisille.

Samanaikaisesti kiire ja epätoivo kasvaa sitä mukaa, mitä kauemmin ihmiset ovat olleet veden saartamina. Lisäksi paikan päällä pelätään, että sade voi palata milloin tahansa.

Pulaa on ruoasta, vedestä ja tarvikkeista

Suomalaisen avustustyöntekijän mukaan järjestöt tarjoavat samanaikaisesti kahta erilaista apua kahteen eri katastrofiin. Ensimmäistä tarjotaan Idai-syklonin aiheuttamiin tuhoihin, toista tulvien. Caroline Hagan mukaan tulvavahingot ovat näistä kahdesta ehdottomasti vakavampia.

– Pelastusoperaatiot ovat edelleen käynnissä. Ensimmäisenä prioriteettina on pelastaa ihmiset sieltä. Sitten me vasta suunnitellaan, mitä me jatkossa tehdään. Tällä hetkellä veden saartamille ihmisille ollaan viemässä ruokaa, vilttejä ja muita tarvikkeita ainakin kolmeksi päiväksi. Samanaikaisesti työskentelemme sen eteen, että kun pelastusoperaatio on tehty, meillä on mahdollisuus aloittaa humanitaarinen apu, Haga kertoo.

Resurssit ovat tiukilla myrskytulvien runtelemassa Beirassa. Avustusjärjestöjen mukaan noin puolen miljoonan asukkaan kaupungista 90 prosenttia on tuhoutunut. Lisäksi Idai-hirmumyrsky on tehnyt tuhoa myös Malawissa ja Zimbabwessa.

Punainen Risti on tuomassa perille 15 000 ihmistä auttavaa vedenpuhdistussysteemiä ja 20 000 ihmistä auttavaa sanitaatiosysteemiä. Lisäksi alkuviikosta perille saapuvaksi odotetaan rahtikonetta, joka tuo lisää tarvikkeita yhteensä 37 500 ihmisen tarpeisiin.

Hagan mukaan pelastuneille on jaettu esimerkiksi vilttejä, ohuita mattoja, saippuaa, hygieniatarvikkeita, keittiövälineitä ja rakennusvälineitä, kuten vasaroita, joiden avulla voi korjata taloja. Paikan päälle on perustettu väliaikaisia keskuksia, joihin kotinsa menettäneet voivat asettua.

– Tänne Beiraan ja sen ympäristöön tarvitaan kaikkea mahdollista apua. Täällä on pulaa ruoasta, vedestä, tarvikkeista, koska monet ovat joutuneet jättämään kotinsa. Heillä ei ole juuri mitään jäljellä omasta omaisuudestaan, joten paljon avuntarvetta on.

YK:n lastenjärjestö UNICEF arvioi torstaina puhtaan veden riittävän kahdeksi tai kolmeksi päiväksi. Maailman ruokaohjelma WFP puolestaan arvioi, että apua tarvitsevien määrä on pelkästään Mosambikissa ainakin 600 000, mutta tullee nousemaan lähelle 1,7 miljoonaa.

"Täältä ei pääse autolla sisään eikä ulos"

Haga kuvailee katastrofeja monitahoisiksi, koska samanaikaisesti alueella kamppaillaan monen ongelman kanssa. Samanaikaisesti osa ihmisistä on joutunut pakenemaan kodeistaan, kun osa on yhä hengenvaarassa. Infrastruktuurin kanssa on ongelmia tietoliikenneverkkoja ja teitä myöten, minkä lisäksi pelastustöitä varjostaa jatkuva pelko rankkasateiden jatkumisesta ja olosuhteiden vaikeutumisesta entisestään.

– Kaikista eniten avun tuomista vaikeuttaa se, että Beiran kaupunki on ollut kokonaan ilman tieyhteyksiä tulvien katkaistua kaikki. Täältä ei pääse autolla sisään eikä ulos, joten kaikki avustustarvikkeiden tuonti pitää tapahtua ilmateitse. Samoin myös tulva-alueiden pelastustöitä voidaan tehdä ainoastaan helikoptereilla tai vesiteitse.

Näiden suomalaisjärjestöjen kautta voi auttaa

Suomalaisjärjestöt ovat aktivoineet rahankeruukampanjoita mosambikilaisten hätään. SPR on myöntänyt katastrofirahastostaan 200 000 euroa Mosambikin uhrien auttamiseksi. Samoin Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt katastrofirahastostaan 50 000 euron summan Mosambikiin ja Zimbabween.

UNICEF auttaa lapsia ja perheitä Mosambikissa, Malawissa ja Zimbabwessa. UNICEF on arvioinut tarvitsevansa 20,3 miljoonaa dollaria tuhoalueen lasten auttamiseksi.

Myös lastenoikeusjärjestö Plan International auttaa pelastustöissä ja jakaa hätäapua Mosambikissa, Malawissa ja Zimbabwessa.

Lue myös:

    Uusimmat