NHL-joukkueiden seurajohtajat kokoustivat alkuviikosta liigan komissaari Gary Bettmanin johdolla. Kritiikkiä saivat sekä liigan pudotuspelijärjestelmä että kurinpito. Myös Ducksin suomalaismaalivahti Ville Husso nousi puheissa esiin.
Kritiikki kiekkoliigan päämies Gary Bettmanin, 73, ympärillä kasvaa. Bettman kuuluu arvostelua jo vuosikaudet saaneen NHL:n pudotuspelijärjestelmän suurimpiin kannattajiin.
Nykyisessä mallissa kunkin divisioonan kakkonen ja kolmonen kohtaavat ensimmäisellä kierroksella toisensa. Tämä tarkottaa tällä hetkellä sitä, että esimerkiksi kovatasoisen keskisen divisioonan kärkijoukkueista Coloradosta, Dallasista tai Minnesotasta kaksi kohtaa toisensa suurella todennäköisyydellä ensimmäisellä kierroksella.
Järjestelmä on saanut osakseen arvostelua, sillä se voi pakottaa runkosarjan parhaat joukkueet vastakkain jo varhaisessa vaiheessa. Nykyinen järjestelmä sallii myös kehnommille joukkueille helpommat reitit pudotuspeleissä, sillä divisioonat ovat keskenään eritasoisia.
Lue myös: Suomalaispuolustaja loukkaantui NHL:ssä
Nykyinen malli on ollut osaltaan yksitoikkoinen myös siksi, että esimerkiksi Los Angeles ja Edmonton ovat kohdanneet toisensa viimeisenä neljänä keväänä putkeen.
NHL-pelaajat ovat ilmaisseet halunsa vaihtaa järjestelmää, mutta Bettman on tehnyt selväksi, ettei divisioonajärjestys ole muuttumassa.
Aihe oli pöydällä myös NHL-pomojen alkuviikon kokouksissa Manalapanissa, Floridan osavaltiossa.
Bettmanin mukaan nykyinen järjestelmä tekee ensimmäisestä kierroksesta viihdyttävämmän.
– Se antaa meille todennäköisesti parhaan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen missään urheilulajissa, Bettman ylisti nykyistä pudotuspelijärjestelmää The Athleticin mukaan.
– Se, mitä meillä on nyt, toimii erittäin hyvin, vuodesta 1993 saakka NHL:n johtohahmona toiminut Bettman lisäsi.
Nykyistä pudotuspelimallia vastaan oli esimerkiksi Minnesotan general manager Bill Guerin.
– Täydellistä järjestelmää ei ole, mutta mielestäni liigan toiseksi parhaan joukkueen ei pitäisi pelata liigan kolmanneksi parasta joukkuetta vastaan ensimmäisellä kierroksella, Guerin sanoi.
Vanhassa pudotuspelimallissa ennen vuotta 2013 otteluparit määräytyivät konferenssisijoitusten perusteella. Läntisen konferenssin ykkönen kohtasi siis kasin, kakkonen seiskan ja niin edelleen.
Ville Husso puheenaiheena
Anaheimin suomalaismaalivahti Ville Husso oli noussut myös NHL-pomojen keskustelunaiheeksi heidän tapaamisessaan.
Viime viikonlopun ottelussa Ottawa teki Anaheimia vastaan maalin kiistanalaisessa tilanteessa, jossa Ottawa-hyökkääjä Tim Stützle häiritsi Ducksin suomalaismaalivahdin työskentelyä.
Ducks haastoi osuman, mutta maali pysyi silti voimassa. Sääntöjen mukaisesti epäonnistunut haasto toi Anaheimille myös kahden minuutin rangaistuksen. Ottawa voitti pelin lopulta lukemin 2–0.
Kalifornialaisjoukkueen seurapomo Pat Verbeek nosti tilanteen esiin tiistaina pidetyssä kokouksessa ja halusi siihen vielä lisäselvityksen.
Keskustelu kulisseissa oli noussut kiihkeäksi ja osa toimitusjohtajista oli ollut samaa mieltä Verbeekin kanssa siitä, että kyseinen maali olisi pitänyt tulkita maalivahdin estämiseksi.
Kokousten päätyttyä Gary Bettman oli tokaissut, että hänen mielestään liigan kiekkotoimintoryhmä tekee “sensaatiomaista työtä” videotarkistuksen kanssa.
– Pelissämme on tiettyjä asioita, joista kaikki eivät voi olla samaa mieltä. Niin se menee. Se on urheilun kauneus, NHL-pomo Bettman sanaili.
Bettman ärsyyntyi Canes-pomolle
Lehden tietojen mukaan Carolinan GM Eric Tulsky ja Bettman olivat olleet kokouksessa keskenään sanaharkassa.
Tulsky oli sanonut liigan höllentäneen päähän kohdistuneiden tapausten käsittelyjä. Bettman oli suivaantunut kommentista ja arvostellut Canesin seurajohtajaa.
NHL-pomojen keskustelu päähän kohdistuneiden iskujen osalta oli jatkunut vielä kokousten jälkeenkin.
Lue myös: Sebastian Aholta näyttävä suoritus – upea rajapyykki komealla tavalla rikki
Kokousta edeltävänä viikonloppuna otsikoihin oli noussut San Josen Igor Tshernyshovin tapaus. Venäläispelaaja sai aivotärähdyksen hurjan näköisessä tilanteessa, jossa Montrealin Mike Matheson osui Tshernyshoviin. Sekavassa tilassa ollut venäläispelaaja jouduttiin auttamaan pois jäältä.
Myös Toronton supertähti Auston Matthewsin kauden päättävä loukkaantuminen on puhuttanut viime päivinä.
Anaheimin tshekkipuolustaja Radko Gudas taklasi USA:n olympiajoukkueessa kultaa juhlinutta Matthewsin niin, että hänen polvensa sivuside repesi. Gudas sai tempustaan liigan kurinpidolta viiden ottelun pelikiellon.
Pelikieltoa on pidetty lajipiireissä vähäisenä, koska taklaus johti pelaajan kauden päättymiseen. Bettman asettui keskusteluissa kuitenkin NHL:n kurinpitopomo George Parrosin taakse.
– George ottaa aina kritiikkiä vastaan. Suurin osa siitä on epäreilua, Bettman sanoi.
Omalla peliurallaan tappelijaksi profiloitunut Parros on toiminut NHL:n kurinpitopomona syksystä 2017 lähtien.
Yhdysvaltalainen Gary Bettman on ollut pitkään NHL-kannattajien epäsuosiossa. Ärsytystä faneissa on aiheuttanut osaltaan se, että Bettmannin aikana NHL:ssä on nähty useita työsulkuja eivätkä NHL-pelaajat ole aina päässeet olympialaisiin.
Gary Bettman toimi ennen NHL-komissaarin uraansa koripallosarja NBA:n vanhempana varapuheenjohtajana ja päälakimiehenä.
