Robin Packalen huvittui katsoessaan omaa haastatteluaan vuodelta 2012.
Laulaja Robin Packalen hemmottelee fanejaan uudella 2.0-nimeä kantavalla EP:llä, joka pitää sisällään viisi hänen uransa alkuvaiheen hittiä uudelleenversioituina.
Packalen vieraili uuden EP:nsä tiimoilta Huomenta Suomen haastattelussa perjantaiaamuna. Laulaja yllätettiin suorassa lähetyksessä, kun hänelle näytettiin arkistoklippi hänen vuoden 2012 haastattelustaan.
Arkistoklipillä varhaisteini-ikäinen Packalen kertoo niin ikään Huomenta Suomen haastattelussa, miten paljon hän saa fanipostia.
Nuori laulaja tuskailee, ettei hän meinaa ehtiä vastaamaan kaikkiin kirjeisiin, sillä niitä lähetetään hänelle koko ajan lisää. Välillä nuorukainen sekoilee hieman sanoissaan.
Packalenin huomio kiinnittyi hänen arkistoklipissä kuultuun ulosantiinsa.
– Aijaijaijai. Sano vaikka sana tunnissa, mutta älä sönkkää, hän nauroi.
– Mutta siis fanipostikin on silloin ollut fyysisiä kirjeitä. Ei tuollaisia tule enää, toki keikalla joku saattaa antaa jonkin fyysisen asian. Muistan tuon hyvin, niitä kirjeitä oli aivan jumalattomasti, hän jatkoi.
Katso koko haastattelu alla olevalta videolta!
18:00Robin Packalenin nostalgiamatka lapsitähtivuosiin
