Pete Hegsethin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lopulta päättää, milloin tavoitteet on saavutettu ja sota päättyy.
Lähi-idän sodan päättymiselle ei ole määritelty tarkkaa aikataulua, sanoo Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth. Sota käynnistyi, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat ilmaiskut Iraniin noin kolme viikkoa sitten.
Hegseth sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina, ettei Yhdysvallat halua asettaa sodan kestolle tarkkaa aikarajaa. Hän lisäsi kuitenkin Yhdysvaltojen olevan aikataulussa.
Hegsethin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lopulta päättää, milloin tavoitteet on saavutettu ja sota päättyy.
Hegseth otti myös kantaa raporttiin, jonka mukaan Pentagon on pyytänyt kongressilta yli miljardin dollarin lisärahoitusta konfliktin kustannusten kattamiseksi.
– Luulen, että tuo luku voi vielä muuttua. On selvää, että pahojen tyyppien tappaminen maksaa, Hegseth sanoi.
