Helsingissä harmiteltiin vesisateista säätä, mutta uskottiin, että joulumieli löytyy, vaikka valkeaa joulua ei kaupunkiin tulisikaan.
Maan eteläosissa joulukuun sää on ollut poikkeuksellisen lauha ja sateinen, eikä lumesta ole ollut tietoakaan.
Meteorologi Pekka Pouta arvioi eilen maanantaina, että tällä hetkellä näyttää aika vahvasti siltä, että jouluna koko Etelä-Suomi on lumeton ja pitkälti maan keskiosakin.
Kysyimme sateenvarjojen kanssa kulkeneilta ihmisiltä Helsingissä, että miten he kokivat vesisateisen sään ja mistä joulumieli löytyy, jos maa on jouluna lumeton.
– Kyllä se kieltämättä hiukan kaihertaa tämä pimeä. Tuntuu, että meinaa tulla ihan iholle, sanoi Sanna Haanpää-Liukko.
Lue myös: Kaipaatko piristystä harmauteen? Pekka Pouta listaa plussatalven hyvät puolet
Mutta mistä löytyy joulumieli ja löytyykö, jos lunta ei tule?
– Jouluvalot esimerkiksi tuovat tietynlaista joulumieltä, Teemu Hämäläinen pohdiskeli.
Lumettomuutta harmitelleelle Natalia Makarenkolle joulumieltä tuovat kynttilät, läheiset ihmiset ja hyvä ruoka, vaikka lunta ei jouluksi tulisikaan. Makarenkon mukaan ei ole huonoa säätä, vaan huonoa pukeutumista.
