Sää jatkuu lauhana ja pakkasraja työntyy kohti pohjoista. Onko talven paras terä jo nähty?
Lunta tupruttaa perjantaina suuressa osassa maata ja etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa ollaan vielä pakkasen puolella. Etelässä ja lännessä tilanne on kuitenkin hyvin erilainen.
– Jos tuota ajokeliä katsoo, niin etelässä päätiet ovat sulat, märät ja rapaiset, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi alleviivaa.
Pakkasraja asettuu perjantaipäivän aikana Pohjois-Pohjanmaan tienoille. Liikenteen osalta sää jatkuu laajalti huonona.
Lumisateet ovat väistymässä idemmäksi, mutta uusi sadealue kulkee maan pohjoisosan yli jo tulevan yön aikana.
– Lauantai-iltapäivä näyttää pääasiassa poutaiselta ja hyvin pilviseltä. Lämpötila on suojan puolella aina Oulun tasalle asti.
Sunnuntai tuo mukanaan maan eteläosan yli pyyhkäisevän sadealueen.
Talven huippu selätetty?
Kuukausiennusteen perusteella sää näyttää jatkuvan viikonlopun jälkeen hyvin lämpimänä.
Vaikka kevättä ei vielä voi julistaa, niin Rintaniemi ei usko talven enää palaavan täydellä teholla.
– Paluuta sen kaltaisiin talvisäihin, mitä tässä on alkuvuoden aikana koettu, ei pitkien ennusteiden valossa ole. Jatkossa meillä on vahva lounaisvirtaus ja maaliskuusta onkin tulossa selvästi keskimääräistä lämpimämpi.
Maaliskuun ensimmäiset viikot sulattavatkin lumikasoja tehokkaasti etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa.
– Sää näyttää ottaneen askeleen toisenlaiseen suuntaan. Etelässäkin päättyi eilen jopa 37 päivän pakkasjakso, Rintaniemi päättää.
Katso tuore ennuste yllä olevalta videolta!
