Belizeen kymmenen vuotta sitten matkustanut Paul Hörhammer tunsi siirtyvänsä maassa sata vuotta ajassa taaksepäin. Hän haaveilee uudesta reissusta, mutta pelkää, että paikka ei ole enää entisensä.
Kun Paul Hörhammer ja hänen vaimonsa matkustivat kuukaudeksi Belizeen kymmenen vuotta sitten, he olivat suuren purjeveneitä vuokraavan firman ensimmäisiä asiakkaita.
– Turisteja oli tuolloin maassa todella vähän. Tiesimme, että paikka oli aika koskematon. Saapuessamme tuntui siltä kuin olisi astunut ajassa sata vuotta taaksepäin, Paul sanoo.
Keski-Amerikan helmeen piti matkustaa monella lennolla: ensin Lontooseen, sitten Miamiin ja sitten Belize Cityyn. Sieltä Hörhammerit jatkoivat vielä pienemmällä koneella etelän pieneen kylään, Placenciaan, jossa heitä odotti vene.
– Koko Belizessä on runsaat 300 000 ihmistä. Isot luksuslaivat heittävät ankkurinsa yleensä Belize Cityn ulkopuolelle, jossa käydään katsomassa maan suurinta nähtävyyttä, maya-kyliä.
Eksoottista eläimistöä
Paul ja hänen vaimonsa valitsivat mayojen kylien sijaan kohteekseen saariston.
– Pysähdyimme noin 50–60:lla eri saarella. Purjehdimme monta sataa kilometriä pitkän maailman toiseksi suurimman koralliriutan päästä päähän, aina eteläisestä Belizestä melkein Meksikon rajalle asti, Paul kertoo.
Riutan ja mantereen väli oli täyttynyt mangrovesaarista, joilla matalat puut kasvoivat merestä.
– Riutta rikkoi Atlantilta tulevan aallokon, joten venettä ei keinuttanut. Purjehtiminen tapahtui suojassa.
