Suomalaisbloggaajan nännikuva kerää kansainvälistä huomiota – taustalla vaatimus tasa-arvosta

Mutsis on -blogia kirjoittava Emilia Huttunen julkaisi viime viikolla somessa kannanottona kuvan, jossa muokkasi alastomien rintojensa päälle poikaystävänsä nännit. Samaan aikaan maailmalla on levinnyt Yhdysvalloista viime vuonna alkunsa saanut #FreeTheNipple-kampanja, joka vaatii tasa-arvoa sukupuolten välille.

Huttunen kirjoittaa blogissaan, että julkaisi kuvan herättääkseen keskustelua tasa-arvosta. Kuva lähti leviämään ja useat ulkomaiset mediat haastattelivat bloggaajaa sen tiimoilta.

Huttunen painottaa kirjoituksessaan, että kuvan pointti ei ole nännien näyttäminen, vaan sukupuolten tasa-arvon korostaminen. Hänen mielestään on täysin vanhanaikaista seksualisoida naisten nännit. Niissä ei tulisi olla mitään kummallista.

– Minulla ei ole mitään hinkua esitellä rintojani, enkä tahdo laittaa omista nänneistäni kuvaa someen, mutta haluan oikeuden valita ja olla tasa-arvoinen miesten kanssa. Siksi rohkaisin mieleni ja otin kantaa poikaystäväni nännien avulla, Huttunen sanoo.

Huttunen kirjoittaa tasa-arvoaatteen olevan itselleen tärkeä. Äitinä hän ei halua kasvattaa lapsiaan uskomaan, että hänen pojallaan on kaikki perusoikeudet, kun taas hänen tyttärensä tulee taistella oikeuksista.

Huttunen uskoo, että muutosta ei saada aikaa hissuttelemalla.

– Juttu on levinnyt nyt niin paljon, että toivon muutaman päivän sisällä huomion siirtyvän pois minusta, mutta pysyvän kuitenkin liikkeessä. Toivon ihmisten muistavan, että tässä kuvassa tärkeintä on aate, jonka puolesta otin kantaa, ei minä tai rintani.

emilia huttunen -kuvakaappaus
Kuvakaappaus Mutsis on -blogin Facebook-sivulta.

"Naisten vartaloita seksualisoidaan"

#FreeTheNipple-kampanjan tarkoituksena on herättää keskustelua tasa-arvosta ja myös monet julkisuuden henkilöt ovat osoittaneet kannatuksensa kampanjalle. Orange Is The New Black -sarjan näyttelijä Matt McGorry julkaisi Facebookissa itsestään kuvan, jossa korvasi omat nänninsä Miley Cyrusin ja Chrissy Teigenin nänneillä.

matt mcgorry
Kuvakaappaus McGorryn Facebook-sivulta.

McGorry kirjoittaa kuvan ohessa, että naisten vartaloita vahdataan ja seksualisoidaan aivan eri tavalla kuin miesten. Tästä hyvä esimerkki on Instagram, joka on kieltänyt naisten nännit seksuaalisena kuvastona. Naisnännit eivät ole myöskään tervetulleita Facebookiin.

Onneksi nännikieltoa voi kuitenkin kiertää. Jos olet nainen ja haluat julkaista itsestäsi kuvan yläosattomissa sosiaalisessa mediassa, muista peittää naisnännisi näillä neutraaleilla miesnänneillä.

miesnänni

Juttua muokattu 10.7. klo 7.40. Lisätty Huttusen kommentit.

Lue myös:

    Uusimmat