Sulttaani on palannut Turkkiin

Turkin presidentillä Recep Tayyip Erdoğanilla on pöhinä päällä. Hän haaveilee Turkista modernia sunnimuslimien johtovaltaa esi-isiensä ottomaanien hengessä.

Siinä sivussa Erdoğan on vahvistanut presidentin valtaa ja rakentanut ympärilleen verkoston, joka ulottuu kansallismielisyyden ryydittämästä politiikasta kaavoitukseen ja rakentamiseen, oikeuslaitoksesta opetukseen.

Korruptoituneessa rahan ja vallan pelissä on mukana myös islamilaisen AKP-valtapuolueen ehdottoman johtajan Erdoğanin lähipiiri. Hän perheineen ei ole siinä jäänyt ainakaan maksavaksi osapuoleksi.

Veteraanitoimittaja Peter Lodenius avaa kirjassaan Turkin lähihistoriaa ja sen vaikutusta nykyiseen tilaan.

Modernin, lännestä oppeja hakemaan pyrkivän Turkin perusti viime vuosisadan alkupuolella Mustafa Kemal Atatürk – vahva johtaja, jonka henkilöpalvonta sopii malliksi Erdoğanille.

Atatürk pyrki maallistamaan Turkkia, islamisti Erdoğan vie maata toiseen suuntaan. Erdoğanin tavoite oli syrjäyttää kemalistit vallan rakenteista mediaa, asevoimia ja oikeuslaitosta myöten. Se onnistui, ja hän käytti siinä hyväkseen EU:ta.

EU-neuvottelut väline vallan pönkittämiseen

Turkin vielä halutessa EU-jäsenyyttä viime vuosikymmenellä, Erdoğanin ollessa pääministerinä, asevoimat taltutettiin ja oikeuslaitosta demokratisoitiin. Mutta nämä eivät olleet päämääriä sinänsä, vaan Erdoğanin keinoja oman Turkkinsa muodostamiseen. Tämän jälkeen hän iski islamistisen kilpailijansa, Yhdysvalloissa maanpaossa olevan Fethullah Gülenin vaikutusverkoston, kimppuun.

Näiden poliittisten ja henkisten muutosten (ja pysyvän nationalismin) kuvaus on Lodeniuksen kirjan ydin, ja hän avaa ymmärrettäväsi suomalaiselle lukijalle Erdoğanin maailmankuvaa ja valtakautta ja Turkin dynamiikkaa. Toki hän myös pohtii esimerkiksi alevien ja armenialaisten asemaa.

Lodenius luonnehtii Erdoğania näyttämishaluiseksi toimijaksi, epäluuloiseksi, salaliittoihin uskovaksi vahvaksi mieheksi. Epäluuloisen sijalla voisi olla myös vainoharhainen, ja suuruudenhullu – mikä ei liity ainoastaan rakennuttamaansa yli tuhannen huoneen palatsiin.

Kun Kemal ja hänen perintönsä hyvin koulutettuine, liberaaleine ”valkoisine turkkilaisineen” edusti uuden Turkin ensimmäistä aikakautta, Erdoğanin valtaannousu 2000-luvun alussa on toinen murros.

Kolmas, kansalaisyhteiskunnan Turkki?

Lodenius on toiveikas – mielestäni liiankin – kolmannen Turkin syntymisestä. Sille hän hakee ajan ja paikan kesältä 2013 Istanbulin Gezin puistosta kuuluisan Taksimin aukion yhteydessä.

Kyse oli puiston suojelemisesta Erdoğanin kavereiden rakennushankkeiden edessä. Protesti symboloi kuitenkin myös eurooppalaisittain ajatellen kansalaisyhteiskunnan nousua erdoğanismia vastaan. Viranomaiset iskivät Geziin voimalla ja naurettavilla mustamaalauskampanjoilla.

Erdoğanin Turkilla on suuri merkitys EU:lle ja Turkin muulle lähiympäristölle. Siksi sulttaanin tempaukset eivät ole vain naurun aihe.

Turkin talous on porskuttanut hyvin pitkään. Mitä tapahtuu, kun tai jos vauhti hiipuu. Syntipukki löytyy silloin jostain, tai sellainen keksitään.

Pakolaiset, Nato-jäsenyys ja Syyria

Yhä tiukemmin kansalaisiaan ja mediaa otteessaan pitävä maa on turvapaikanhakijoiden kulkureitti Eurooppaan. Erdoğanilla on rajan eteläpuolella Syyria. Siihen liittyy shiialaisuuden (Assadin klaani ja alaviitit) vastustamisen lisäksi kurdikysymys. Erdoğania syytetään myös Isisin toiminnan hiljaisesta hyväksymisestä.

Läntisen sotilasliiton Naton jäsenmaa Turkki on myös jäätävissä väleissä entisen hyvän kumppaninsa Venäjän kanssa. Turkki ampui viime vuodan lopulla alas Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia tukevan Venäjän sotilaskoneen. Ottomaanis-kansallismielinen Erdoğan sanoo, ettei aio sietää maansa ilmatilan loukkauksia.

EU:hun Erdoğanin Turkilla ei ole mitään asiaa. Se ei toki ole ajassamme akuutein kysymys- ja tokkopa nuorena jalkapalloilijan lahjoja näyttänyt Erdoğan jäsenyysneuvotteluista kauheasti edes piittaisi. Kunhan tekisi edes osuutensa Syyrian sodan lopettamiseksi.

Janne Hopsu

Kirjoittaja on ulkomaantoimittaja MTV Uutisissa