Kirja-arvio – Kari Ketola: Kulttuurin historia. Latinaa lukutaitoisille (Kustannus Cunctator. 2026). 185 s.
Kari Ketolalle latinan opiskelu koulunpenkillä 1950-luvulla (Tampereen klassillinen lyseo) ei ollut piinaa. Kielestä tuli hänelle ilmiselvästi rakkaus, jota hän jatkoi yliopistossa, ja vielä Rooman kirjallisuuden stipendiaattina Moskovan yliopistossa.
Elämäntyönsä hän on tehnyt liike-elämässä, mutta sitäkin hän on osaltaan jalostanut latinalla, muun muassa kirjoittanut teoksen Latinaa liikemiehille.
Kielioppi ei piinaa lukijaa
Tämä kirja latinasta ja sen kulttuurisesta merkityksestä on helposti lähestyttävä – sujuvasti ja ilman otsaryppyjä kirjoitettu. Lukijaa ei koetella kieliopilla.
Siitä kiinnostuneen kannattaa muun muassa tarttua viime syksynä julkaistuun kirjaan Latinan kielen historia, joka toki on paljon muutakin, siis kulttuuri- ja sivistyshistoriaa.
Kirjan nimi on mahtipontisesti Kulttuurin historia, ei historiaa.
Eipä teos ole kaiken kattava historiankertomus, vaan Ketola kirjoittaa antiikin Rooman historiasta ja yhteiskunnasta kielen kautta, siteeraamalla antiikin kirjailijoita. Tosin osa heistä teki muutakin kuin vain käytti taitavasti kynää, kuten eräs Caius Julius Caesar.
Latinalla Suomessa pitkä menneisyys
Ketola taustoittaa latinan vaikutusta Euroopassa ja Eurooppaan Suomen myöten.
Viidentoista sivun katsaus latinaan Suomenniemellä on kiinnostava. Yhteys sittemmin länsieurooppalaiseksi kulttuuripiiriksi määriteltyyn perinteeseen alkoi 1100-luvulla. Latinaa ei kukistanut edes lutherilainen, paikallisia ja kansallisia kieliä painottava protestantismi.
Kieltä – ja antiikin historiaa – ylläpitävät yhä akateeminen maailma, latinan harrastajat ja nimiä tuotteille ja firmoille nikkaroivat copywriterit, tekstiväsääjät. Latinankielinen Kalevala ilmestyi 1986, asialla professori Tuomo Pekkanen.
Kirja tarjoaa oppeja ja näkemyksiä, sekä aihetta ruokkivia latinankielisiä sitaatteja, myös liike-elämään, musiikkiin, matematiikkaan, ja elämään yleisesti.
Audi ja Volvokin latinaa
Tuotemerkeissä törmäämme latinaan päivittäin, Audista ja Volvosta lähtien. Tai rahoituslaitosten nimissä. Taka-Hikiän osuuspankkia jykevämmältä ja hienostuneemmalta kuulostaa vaikkapa Talentum ja Mandatum.
Latina ei siis ole lainkaan kuollut, vaikka sitä ei äidinkielenään puhu kukaan. Vatikaanissa sen osaajia lienee tiheimmin per neliökilometri. Katolinen kirkko oli latinan keskeinen välittäjä ja pelastaja antiikin ajoista läpi keskiajan, yliopistojen lisäksi.
Ketola pitää latinan kiehtovimpana puolena vanhoja ajatuksia ja viisauksia. Ihmisluonto tuppaa pysymään samana, ja latina kielenä on omiaan tiiviiseen ja ytimekkääseen ilmaisuun. "…vaikka sanat ovat vähissä, niiden merkitys on suuri".
Miten latinan käy?
Latinan tulevaisuus on auki, mutta sen merkitys eurooppalaiselle kulttuurille tieteestä ja oikeuslaitoksesta moraaliin ja humanismiin on kivijalkamainen. Tästä Ketola muistuttaa useasti.
Tämä on matalan kynnyksen kirja latinaan, ja tuon korokkeen yli kannattaa astua. Saa myös hyviä tärppejä tietovisoihinkin.
Ketolan huumoria kuvastaa kirjan kustantajan nimi Cunctator. Se viittaa kenraali Fabius Maximuksen viivyttelevään sotimistaktiikkaan Hannibalia vastaan. Taktiikka toimi.
Ammoin – muistaakseni koulussa – opettaja sanoi cunctatorin tarkoittavan myös vitkastelijaa. Ehkäpä on parempi olla kunktaattori kuin diktaattori.