Kaksikko kertoo, että matka Alaskasta Argentiinaan ilman moottoreita on nyt noin puolivälissä. Katso kooste haastavasta merimatkasta yltä!
Vuonna 2023 suomalaiskaverukset pyöräilivät Helsingistä Singaporeen. Silloinen 15 000 kilometrin matka kuulostaa jo hurjalta urakalta ilman moottoriajoneuvoja.
Nyt Valtteri Heinilä ja Alvari Poikola tekevät kuitenkin yli puolet pidempää matkaa Yhdysvaltojen Alaskasta Argentiinaan. Noin 32 000 kilometrin matka on toistaiseksi taittunut polkupyörillä, ja hiljattain he tekivät 340 kilometrin merimatkan Panamasta Kolumbiaan sup-laudoilla.
Matka kulki trooppisten saarien halki sekä pahamaineisen Dariénin aukon rannikkoa pitkin, kaksikko kertoo.
– Käytimme välillä teltan tarppia purjeena. Silloin hartiat saivat hetken levätä ja annoimme tuulen tehdä työn, Poikola avaa.
Mukaan oli ilmatäytteisten sup-lautojen lisäksi ruokaa kahdeksi viikoksi ja kaksi noin 30 litran juomasäiliötä. Toinen niistä kuitenkin putosi mereen, tosin onneksi vasta vähän ennen Kolumbian rannikkoa, ja kaksikko joutui säännöstelemään vettä viimeiset 30 tuntia matkasta.
Matkallaan kaksikko yöpyi sekä syrjäisillä trooppisilla saarilla että guna-kylissä alkuperäiskansoihin kuuluvien paikallisten vieraina.
– Kolumbiasta matka jatkuu polkupyörillä seuraavan puolen vuoden ajan.
Edessä on noin 16 000 pitkää kilometriä ilman moottoreita. Matkasta tehdään myös dokumentti, kaksikko kertoo.
