Poliisin karmea läheltä piti -tilanne ja 6 laukausta: Tämä kaikki Hämeenlinnan poliisiammuskelusta tiedetään nyt

Tältä Hämeenlinnan ampumispaikka näyttää 0:52
Video kertoo: Tältä näyttää Hämeenlinnan ammuskelupaikalla – poliisi ampui miestä, jota epäillään poliisimurhan yrityksestä

Poliisit ampuivat pakenijaa kohti kuudesti. Toinen partion jäsenistä joutui hengenvaaralliseen läheltä piti -tilanteeseen, kun luoti viisti otsaa. 

Syyttäjä tiedotti maanantaina, ettei poliisin aseenkäytöstä Hämeenlinnan ampumavälikohtauksessa aloiteta esitutkintaa. Poliisien ei siis epäillä syyllistyneen rikokseen tilanteessa, jossa he puolustautuivat 37-vuotiaan miehen hyökkäykseltä.

Poliisin aseenkäyttöä tutkineen syyttäjän päätöksistä käy melko yksityiskohtaisesti ilmi, mitä Hämeenlinnan Kettumäen kaupunginosassa Karhuntiellä tapahtui perjantaisena myöhäisiltana 25. syyskuuta.

55-vuotiaan ja 33-vuotiaan poliisimiehen muodostama partio oli saanut hätäkeskukselta virka-aputehtävän 37-vuotiaan miehen kerrostaloasunnolle. Hämeenlinnan kaupunki on aiemmin tiedottanut, että sosiaalityöntekijät olivat kotikäynnillä miehen kotona ja poliisit olivat paikalla turvaamassa heidän työtään.

Poliisipartiolla ei syyttäjän mukaan ollut tiedossaan, että tehtävään olisi liittynyt erityistä väkivallan uhkaa.

Rauhaisa tilanne muuttui äkisti

Syyttäjän päätöksistä käy ilmi, että asiassa kuultujen silminnäkijöiden ja poliisiauton revika-kameratallenteen perusteella asian käsittely kerrostalon pihalla sujui ensin “rauhallisesti ja asiallisesti”.

Tilanne kuitenkin muuttui äkkiarvaamatta, kun 37-vuotias mies oli ottanut taskustaan aseen ja ampunut nuorempaa poliisimiestä kohti noin metrin etäisyydeltä yhdellä laukauksella. Luoti oli hipaissut poliisimiehen otsaa viistosti. 

Syyttäjän mukaan ampujan välittömässä läheisyydessä oli tässä vaiheessa kahden poliisimiehen lisäksi neljä muuta henkilöä. Kun mies oli ampunut poliisia kohti, hän lähti juoksemaan muiden paikalla olleiden henkilöiden suuntaan. Hämeenlinnan kaupunki on vahvistanut, että sosiaali- ja kriisityöntekijät joutuivat tilanteessa vaaraan.

Syyttäjä katsoo, että välitön vaaratilanne oli jatkunut miehen pakenemisen jälkeenkin. Poliisit eivät tienneet, paljonko miehen aseessa olisi patruunoita mahdollista jatkohyökkäystä varten.

Poliisien aseilla ammuttiin syyttäjän mukaan yhteensä kuusi laukausta, toisella aseella viidesti ja toisella kerran. Viimeinen näistä laukauksista oli ammuttu miehen ollessa runsaan 10 metrin etäisyydellä poliisimiehistä. Kaksi kuudesta poliisien ampumasta luodista osuivat miehen selkään ja jalkaan. 

Ainakin yksi lapsi

Syyttäjä katsoo, että poliisien kannalta kyseessä on ollut hätävarjelutilanne, jonka yhteydessä poliisien toimintaa ja aseenkäyttöä voidaan pitää puolustettavana. Esitutkintaa poliisin aseenkäytöstä ei aloiteta, koska asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. 

33-vuotiaaseen poliisimieheen kohdistettua murhan yritystä puolestaan tutkii keskusrikospoliisi. Tutkinta on edelleen kesken. 

Ammuskelussa loukkaantunut poliisi pääsi sairaalahoidosta pois jo seuraavan päivän eli lauantain aikana.

Poliisia kohti ampunut ja poliisien ampumaksi joutunut 37-vuotias mies vietiin hoitoon Tampereen yliopistosairaalaan. Hän osallistui vangitsemisoikeudenkäyntiinsä sairaalavuoteelta käsin kolmea päivää myöhemmin maanantaina 28. syyskuuta. 

Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä. Vangitsemisistunnossa tummatukkainen mies makasi sairaalapedissä lukuisten sairaalateknisten laitteiden ympäröimänä puoli-istuvassa asennossa. Mies katseli vakavan näköisenä alaviistoon ja piti kättään sängyn sivupöydällä. Hän ei peitellyt kasvojaan, kun etäyhteys käräjäsaliin oli auki.

MTV:n haastatteleman saman kerrostalon asukkaan mukaan mies perheineen oli muuttanut taloon viime kesänä. Oikeusasiakirjoista selviää, että miehellä on ainakin yksi alaikäinen lapsi.

Miehellä on taustallaan myös vakavaa väkivaltarikostaustaa. 

Tältä Hämeenlinnan ampumispaikka näyttää 0:52
Katso video: naapuri kuvasi ikkunasta yöllistä poliisioperaatiota Hämeenlinnassa

Lue myös:

    Uusimmat