Poliisi selvittää, onko Raahen epäillyllä lapsen törkeällä raiskauksella yhteys Oulun tapauksiin, alaikäistä uhria on jo kuultu: "Tähän ei epäillä liittyvän mitään sarjaa"

KRP:n rikosylikomisario: Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat vasta jäävuoren huippu 1:33
KRP:n rikosylikomisario arvioi, että Oulun epäillyn seksuaalirikokset ovat vasta "jäävuoren huippu"

Poliisi tutkii Raahessa viime syksynä tapahtunutta epäiltyä törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Tapaus sattui Raahessa 29. syyskuuta 2018.

Poliisi ei epäile tapaukseen liittyvän tekosarjaa, kuten joissakin Oulun vastaavissa tapauksissa.

– Tällä hetkellä meillä on tutkinnassa yksi tapaus, jonka epäillään tapahtuneen yhtenä päivänä. Tähän ei epäillä liittyvän mitään sarjaa, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hannu Mensonen Oulun poliisista kertoo.

Alaikäistä uhria on jututettu

Poliisi epäilee Raahen tapauksesta vuonna 1999 syntynyttä ulkomaalaistaustaista miestä, joka vangittiin viime viikolla todennäköisin syin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltynä.

Poliisi ei kerro uhrin ikää tai sukupuolta, mutta hän on alaikäinen.

– Tapaus tuli poliisin tietoon toisen viranomaisen kautta. Sitten pääsimme hyvin nopeasti jututtamaan asianomistajaa, Mensonen kertoo.

Poliisi on tehnyt jo paljon tutkintatoimenpiteitä rikosepäilyn vuoksi. Toistaiseksi ei epäillä, että Raahen tapaukseen liittyisi laajempaa vyyhtiä.

Poliisi ei ota vielä kantaa siihen, onko tapauksella mitään yhteyttä Oulun epäiltyihin seksuaalirikoksiin.

– En ota siihen vielä kantaa, tätä selvitetään.

Lue myös:

    Uusimmat