Pitkästä kuntoutusjaksosta KHL-ennätykseen – Karri Rämö palannut kohisten huimalle tasolle

Rämö:"Ei tuolla kukaan luovuta" 5:43

Jääkiekkoliiga KHL:ssä kevään aikana Karri Rämöstä on tullut todellinen kulmapalanen Jokereille. Rämö on noussut huikealle tasolle kovien vaikeuksien jälkeen.

Keväällä 2016 Calgary Flamesin ja San Jose Sharksin välisessä ottelussa Sharksin suomalaishyökkääjä Joonas Donskoi ajautui päin Rämöä, jonka jalka jäi Donskoin alle.

Rämön polvi sanoi sopimuksen irti ja edessä oli pitkä kuntoutusjakso. Esimerkiksi viime kaudella Rämö pelasi vain yhteensä 10 runkosarja ja neljä pudotuspeliottelua.

Torstaina Rämö torjui 83 kertaa Moskovan TsSKA:ta vastaan, tehden uuden KHL-ennätyksen.

– Ei ollut helppoa missään vaiheessa, mutta tehtiin tarvittava, Rämö sanoi helpottuneena MTV Sportille perjantaina.

Jokereiden ja TsSKA:n välinen torstain kohtaaminen meni viidenteen jatkoerään saakka. Omalta uralta Rämö ei muista kuin yhden hieman samanlaisen maratonin.

– Omskin kanssa meillä oli hieman yli 100 minuutin peli, mutta ei siinäkään tainnut olla kuin 40 torjuntaa. Ei ole ollut näin pitkään koskaan, mutta ihan hauskaa, kun miettii, että pari peliä siinä pelattiin, Rämö mietti hymyillen.

Tolppien välissä 31-vuotias torjuja pysyi omien sanojensa mukaan hyvin rauhallisena.

– Kuorma pysyi tasaisena oikeastaan koko ajan. Keskityin vain omaan duuniin, eikä siinä voinut mihinkään muuhun vaikuttaa. Toivoi vain, että joku veto menisi sisään.

– Onneksi meni.

Ajassa 142.09 Mika Niemi kiskaisi kiekon verkkoon. Näin ollen Jokereiden ja TsSKA:n välillä käydään kuudes koitos lauantaina. TsSKA johtaa tällä hetkellä sarjaa voitoin 3-2.

Kevään aikana Rämö on ottanut vankasti Jokereiden ykköstorjujan aseman haltuunsa. Esimerkiksi torstaina Rämöltä nähtiin lukuisia huipputorjuntoja, joilla hän piti Jokereiden toiveita elossa.

Rämö on noussut kovien vaikeuksien kautta jälleen aivan huipulle.

– Kyllä tässä on menty eteenpäin. Peli tuntuu paremmalta ja paremmalta koko ajan. Ei ole ollut mitään sen suurempia huolia, Rämö itse analysoi omia otteitaan.

Myös tällä kaudella Rämö on ollut pitempiä jaksoja sivussa loukkaantumisten takia. Näinä hetkinä Rämö on omien sanojensa mukaan tehnyt tiivistä yhteistyötä Jokereiden maalivahdin Markus Kettererin kanssa, muun muassa henkisellä puolella.

– Olen työstänyt ajatusmaailmaa sen suhteen, että yrittää vain keskittyä yhteen tilanteeseen kerrallaan. Antaa sen pelin tulla.

– Ei mulla ole koskaan ollut ongelmia sen suhteen, ettenkö luottaisi itseeni maalilla. Eilinen nyt oli sellainen peli, missä kiekot osuivat, eivätkä pomput menneet sisään, Rämö totesi nöyrästi.

Lauantaina Jokereilla on sauma laittaa sarja tasoihin. Rämön mukaan Jokeri-nippu lähtee tavoittelemaan tätä pistettä hyvin päättäväisellä asenteella.

– Ollaan todettu se, ettei tässä sarjassa saa ilmaiseksi mitään. Kyllä siellä joutuu painamaan ihan loppuun asti. Ja kun meillä on tämmöinen porukka, niin kyllä me painetaan ihan loppuun asti. Siihen hetkeen, kun pelit päättyvät.

– Ei siellä kukaan luovuta sitä ennen, Rämö painottaa.

Jokereiden ja TsSKA:n välinen kuudes kohtaaminen alkaa lauantaina kello 16. 

Jokereiden fysiikkavalmentaja:"Tehtiin kaikenlaisia keitoksia" 3:57

Lue myös:

    Uusimmat