Jääkiekon SM-liigan kärkimaalivahtien joukkoon tiensä raivanneen 19-vuotiaan Kim Saarisen päätös jatkostaan on tällä hetkellä kuuma puheenaihe Hämeenlinnassa.
Saarinen pelasi jo viime kaudella puolet HPK:n runkosarjaotteluista, mutta on tällä kaudella onnistunut vakiinnuttamaan ykkösmaalivahdin paikan vahvasti itselleen.
Kerhon kasvatti pitää koko Liigan tilastossa kärkipaikkaa päästettyjen maalien keskiarvossa (2,05/ottelu) ja torjuntaprosentin osalta (91,71).
Saarinen on onnistunut torjumaan vastustajilta maaliodottamaa pois KooKoon Eetu Randelinin jälkeen toiseksi eniten.
– Tämä on ollut hyvä ja nousujohteinen kausi. Varsinkin kaksikymppisten kisojen jälkeen pelit ovat kyllä kulkeneet hyvin ja on tuntunut hyvältä pelata, Saarinen sanoo.
Penkkivahtina nuorten MM-kisoissa
Saarinen jäi vuodenvaihteessa edelliskisojen tapaan kokonaan ilman peliaikaa nuorten MM-kisoissa, kun valmennusjohto antoi Kiekko-Espoon Petteri Rimpisen kantaa ykkösvahdin viittaa.
Tämä saattoi olla HPK:n kannalta jopa hyväksi. Saarinen on ollut kisojen jälkeen entistä paremmassa iskussa.
– Kyllä minä luulen, että se on se. On saanut levätä ja vähän mietiskellä asioita, että olisi kiva itsekin pelata. Ja sitten, kun pääsee pelaamaan, se on kiva näyttää, ja sitten se näkyy kentällä, Saarinen vahvistaa.
HPK:n päävalmentaja on havainnut saman.



