Hyvän yhteiskunnan voi kiteyttää yhteen sanaan: reilu. Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen oikeudenmukaisuutta - uskoa ja luottoa toisiin ihmisiin.
Suomen taloustilanne on synkkä. Tämä ei ole synkistelyä, vaan tosiasioiden toteamista. Ilmassa on toki muutamia hentoisia hyviä merkkejä. Kolmen laskuvuoden jälkeen talous pinnisti viime vuonna niukasti plussalle. Taantuma näyttää taittuneen. Tälle vuodelle ennustetaan reilun prosentin kasvua. Työttömyys näyttää kääntyneen hienoiseen laskuun.
On kuitenkin ennenaikaista väittää, että nyt olisimme matkalla kohti hyviä aikoja. On tosiasia, että hallituksen sopimat toimet eivät vielä riitä korjaamaan kurssia.
Olemme maailman parhaita maita. Nykyinen talouskasvu ja työllisyysaste eivät kuitenkaan riitä sellaisen Suomen kustantamiseen, kuin haluaisimme. Kansantalous on edelleen noin vuoden 2007 tasolla. On menetetty vuosikymmen. Elintasoa on ylläpidetty velalla. Olemme yli tuplanneet valtionvelan kahdeksassa vuodessa. Nyt olemme jo tilanteessa, jossa leikkaukset kirpaisevat lähes kaikkia. Veroaste on läntisen maailman kärkeä. Tämän tien päässä on aivan erilainen Suomi kuin toivomme. Se ei ole reilu Suomi.
Kun työttömyys on suurta, yhä pienempi työssäkäyvien veronmaksajien joukko joutuu kantamaan yhä raskaamman vastuun yhteiskunnan rahoituksesta. Samaan aikaan työelämä ja yhteiskunta tuntuvat epävarmemmilta ja vähemmän reiluilta.
Epäreilulta niille, jotka uupuvat taakkansa alle. Epäreilulta niille, jotka eivät koe ahkeroinnin kannattavan. Epäreilulta niille, joiden etuuksia ja palveluja joudutaan leikkaamaan, koska varaa ei ole enempään. Epäreilulta niille, jotka nyt eläkkeellä huomaavat jäävänsä vaille huolenpitoa, vaikka ovat aikanaan rakentaneet Suomea hartiavoimin. Ja epäreilulta niille, jotka vasta ovat elämänsä rakentamisen alussa, mutta kokevat saavansa vähemmän kuin edelliset sukupolvet.