Vihreät kiristäisi veroja ja leikkaisi miljardin euron edestä yritystukia ensi vaalikaudella, sanoo puheenjohtaja Sofia Virta Uutisextrassa.
Vihreät on peräänkuuluttanut puuttumista myös eläkkeisiin julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tarkentaa nyt, että eläkesäästöt voitaisiin toteuttaa esimerkiksi kiristämällä suurituloisten, yli 8000–10 000 euroa kuukaudessa tienaavien eläkeläisten verotusta
– Ajattelen rehellisesti, että jos meillä on eläkeläisiä, jotka saattavat saada lähes 10 000 euroa kuukaudessa eläkettä, niin jos jostain pitää taloutta vahvistaa, ja vaihtoehdot ovat jälleen leikata vammaispalveluista tai vaikkapa ikääntyneiden ympärivuorokautisesta hoivasta, tarkastelisin ennemmin kaikkein suurimpien eläkkeiden verotusta, Virta sanoo MTV:n Uutisextrassa.
Nimenomaan yli 10 000 euroa kuukaudessa tienaavien?
– Ehkä 8000–10 000. Tämä on nyt minun heittämääni, eli en sano että tämä on vihreiden vaihtoehto, mutta yritän antaa mittaluokkaa, Virta sanoo.
Eläketurvakeskuksen mukaan keskimääräinen eläke on noin 2100 euroa kuukaudessa. Eläkeläisiä on noin 1,6 miljoonaa, ja heistä vain noin 0,3 prosenttia, eli noin 5900 henkilöä tienaa yli 8000 euroa kuukaudessa.
