Pari löysi miljoonan arvoisen lottokupongin kirjan välistä – ehtivät juuri ja juuri lunastaa voiton

Kanadalaispari ehti lunastaa miljoonavoittonsa vain päiviä ennen sen vanhentumista.

Kanadalaisparilla kävi uskomattoman hyvä tuuri lottovoittonsa suhteen. Nicole Pedneault ja Roger Larocque löysivät piilottamansa voittokupongin juuri ajoissa, kertoo BBC.

Pari oli ostanut loton ystävänpäivänä 2018 suklaan ja kukkien sijaan.

Kotona kuponki työnnettiin kirjan väliin, mihin se myös unohtui.

Voitto olisi vanhentunut viikossa

Kului vuosi. Huhtikuussa 2019 Nicole löysi yllättäen lottokupongin uudelleen – ja havaitsi, että perhe oli voittanut miljoona Kanadan dollaria.

Löytö tapahtui juuri ajoissa, sillä voitto olisi vanhentunut viikon kuluttua. Kanadassa voittajilla on vuosi arvonnasta aikaa lunastaa voittonsa.

Löysi kupongin lapsenlapsen ansiosta

Nicole kiittää rahojen saamisesta lapsenlastaan: hän huomasi kupongin etsiessään aiemmin ostamiaan matkamuistoja pojan kouluprojektia varten.

– Jos pojanpoikani ei olisi pyytänyt noita esineitä lainaksi koulussa pidettyyn esittelytilaisuuteen, en olisi koskaan löytänyt lappua ajoissa, Nicole sanoo.

Aikovat juhlia ravintolassa

Voittorahoilla Roger haluaisi ostaa uuden auton; lisäksi pari haluaisi hemmotella lapsiaan ja näiden lapsia.

Kaksikko aikoi juhlia voittoa ravintolaan perinteisen kanadalaisen poutine-ranskalaisannoksen äärellä!

Lähteet: BBC.com

Lue myös:

    Uusimmat