Mies voitti jäätävän rahasumman vain kuukausia avioeron jälkeen – näin reagoi ex-vaimo

Edes 273 miljoonaa dollaria ei saa tätä naista hinkumaan takaisin ex-miehensä kainaloon.

Edes hurja miljoonavoitto ei saa Eileen Murray -nimistä naista palaamaan ex-miehensä syliin. 

Eileen, 53, oli naimisissa New Jerseyssä asuvan Michael "Mike" Weirskyn kanssa. Pari oli naimisissa 15 vuoden ajan ennen kuin erosivat lokakuussa 2018. Kerroimme aiemmin, kuinka Mike voitti Mega Millions -arvonnassa hurjat 273 miljoonaa dollaria, ja mies aikookin ensimmäisenä suunnata autokaupoille. Verojen jälkeenkin Mikelle jää hurjat 162 miljoonaa dollaria.

Ex-miehen uusi varallisuus ei ole kuitenkaan saanut Eileenia toisiin aatoksiin eron suhteen, kertoo New York Post.

– Hän ei ole minusta yhtäkkiä houkutteleva siksi, että hänellä on rahaa, vakuuttaa Eileen Postille.

"Minulla on moraalia"

15 vuoden liiton ajan Eileen työskenteli, kun taas Mike viihtyi työttömänä. Eileen maksaa ex-miehelleen edelleen elatusapua. Tästäkään huolimatta nainen ei aio kuitenkaan käydä vaatimaan osaansa Miken miljoonista.

– En vaadi mitään. Minulla on moraalia. Tiedän, minkä vuoksi olen työskennellyt, ja se on kaikki, mitä minulla on.

Mike Weirsky ei saa ex-vaimoaan takaisin miljoonistaan huolimatta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Eileen ei usko ex-miehensä tarjoavan hänelle mitään, vaikka toivookin tämän tekevän "oikein". Mitä se voisi olla?

– Mieti sitä. Kuinka pitkään tein töitä? Kuinka pitkään elätin häntä? Minun piti antaa hänelle paljon rahaa avioerossa, Eileen toteaa.

Ex-vaimo kertoo kuitenkin toivovansa miehelle vain hyvää.

Voitto oli mennä sivu suun

Mikella kävi voittonsa kanssa satumainen tuuri, sillä oli lähellä, ettei tämä jäänyt ilman voittopottiaan. Puhelimeensa keskittynyt mies unohti lottokuponkinsa bensa-asemalle, mutta hyväntahtoinen asiakas vei sen kassalle odottamaan miehen paluuta.

– Etsin miestä, joka palautti ne. Annan hänelle jotain, Mike lupasi aiemmin, kertoi New York Post.

Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit!

Lue myös:

    Uusimmat