Maanantaina Orpo ja Kristersson tapasivat pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin Suomen-vierailu jatkuu tänään Espoossa, Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa. Kristersson ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) osallistuvat tilaisuuteen, jossa vihitään Ruotsin ja Suomen lahjoittamat taideteokset kulttuurikeskuksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi.
Ruotsi on lahjoittanut Olof Marsjan uuden pronssiveistoksen nimeltään Valon jäljittäjä, jonka kerrotaan olevan omistettu koko Suomelle. Suomen valtio on lahjoittanut Marjatta Weckströmin veistoksen nimeltään Maan laulu. Veistos on peräisin vuodelta 1979, ja se on siirretty Hanaholmeniin Helsingin Kalliosta.
Orpo kommentoi aiemmin tiedotteessa, että taideteokset symboloivat pitkää ja läheisestä suhdetta maiden välillä.
Lue myös: Pääministereiden julistus: Suomi ja Ruotsi jatkavat kahdenvälisen yhteistyönsä syventämistä
Maanantaina keskusteltiin maiden yhteistyöstä
Maanantaina Orpo ja Kristersson tapasivat pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. He muun muassa tekivät julistuksen Suomen ja Ruotsin välisen tehostetun yhteistyön ensimmäisestä vuodesta. Julistuksessa käsiteltiin yhteistyötä muun muassa puolustuksen, varautumisen, jäänmurtajien ja kyberturvallisuuden saroilla.
Tapaamisen aiheiksi kerrottiin Suomen ja Ruotsin hallitustenvälisen yhteistyön lisäksi ajankohtaiset EU-asiat ja Ukrainan tukeminen tiellä kohti kestävää ja oikeudenmukaista rauhaa.
