Asiantuntijoiden mukaan Yhdysvallat saattoi syyllistyä sotarikokseen, jos se iski huumeita salakuljettaneeseen veneeseen siviilikoneeksi naamioidulla sotilaskoneella.
Yhdysvaltojen viime syyskuussa huumeita salakuljettaneeseen veneeseen tekemässä iskussa käytettiin lentokonetta, joka oli maalattu näyttämään siviilikoneelta, kirjoittaa yhdysvaltalaislehti New York Times.
Iskussa kuoli 11 ihmistä. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan kyseessä oli huumekaupan vastainen operaatio.
Lehden mukaan myös koneen aseistus oli piilotettu rungon sisään sen sijaan, että aseet olisivat olleet näkyvissä.
Entisen Yhdysvaltain ilmavoimien apulaisoikeusneuvonantajan Steven J. Lepperin mukaan kyseessä olisi sotarikos, jos lentokoneen sotilaallinen luonne olisi tarkoituksella piilotettu ja veneessä olleita olisi näin johdettu harhaan, jotta nämä eivät esimerkiksi pakenisi.
Lepper sanoo lehdelle, että yllä kuvatun kaltainen toiminta on aseellisen konfliktin standardien mukaan sotarikos.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on aiemmin todennut, että Yhdysvallat käy sotaa huumekartelleja vastaan.
Lue myös: Lue lisää: Trump: Yhdysvallat on aseellisessa konfliktissa huumekartellien kanssa
Viranomaisten mukaan lentokone lensi niin matalalla, että veneessä olleet ihmiset näkivät sen. Koneen nähtyään vene kääntyi takaisin kohti Venezuelaa.
Veneessä olleet vilkuttivat koneelle
Ensimmäisen osuman jälkeen veneessä olleista kaksi selvinnyttä näyttivät myöhemmin vilkuttavan lentokoneelle. Pian tämän jälkeen heidät surmattiin jatkoiskussa. Ei ole varmaa, ymmärsivätkö he ensimmäisen räjähdyksen johtuneen ohjuksesta.
New York Timesin mukaan kolme asiaan perehtynyttä henkilöä on myöntänyt, ettei konetta ollut maalattu sotilaskoneille tyypilliseen harmaaseen väriin eikä siinä ollut sotilaallisia tunnuksia.
He sanoivat myös, että koneen toisiotutkavastain eli transponderi lähetti sotilaskäyttöön kuuluvaa tunnusta.
Useiden sotalakiasiantuntijoiden mukaan transponderin käyttö ei tee toiminnasta laillista, sillä veneessä olleilla ihmisillä ei todennäköisesti ollut laitteita signaalin vastaanottamiseen, lehti kirjoittaa.
Myös useat viranomaiset ovat lehden mukaan vahvistaneet, ettei iskussa käytetty kone ollut perinteisessä sotilasvärityksessä.
Trumpin hallinto väittää iskuja laillisiksi
Trumpin ja Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegsethin antamat käskyt hyökätä huumesalakuljettajien veneisiin ovat monien lakiasiantuntijoiden mukaan laittomia, sillä armeija ei saa kohdentaa iskuja siviileihin, jotka eivät aiheuta välitöntä uhkaa, vaikka heitä epäiltäisiin rikoksista.
Trumpin hallinto on syksyn aikana iskenyt epäiltyjen huumerikollisten veneisiin Tyynellämerellä ja Karibianmerellä. Sen mukaan operaatiot ovat olleet laillisia.
Trumpin mukaan kyseessä on niin sanottu ei-kansainvälinen aseellinen konflikti, eli sota ei-valtiollista toimijaa vastaan Yhdysvaltojen sekä rikollisjengien ja huumekartellien välillä, jotka hän on nimennyt terroristeiksi.
Lue myös: Valkoinen talo: Sotarikokseksi väitetystä kaksoisiskusta ei päättänyt puolustusministeri
Syyskuussa operaatiota johtanut amiraali Frank Bradley kieltäytyi kommentoimasta New York Timesille iskussa käytetyn lentokoneen tyyppiä. Valkoinen talo ei ole vastannut lehden kommenttipyyntöön.
Pentagonin mukaan ennen kuin kukin lentokone otetaan käyttöön, ne käyvät läpi prosessin, jossa varmistetaan muun muassa lain sekä kansainvälisten standardien, kuten sodan lakien, noudattaminen.
New York Timesin haastatteleman oikeustieteen professorin mukaan keskeinen kysymys on, onko merkitsemättömän lentokoneen käyttöön jokin muu uskottava syy kuin taktisen edun tavoittelu.
