Trumpin mukaan ryhmä toimi Venezuelan presidentti Nicolas Maduron alaisuudessa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Yhdysvallat iski tiistaina huumeita kuljettaneeseen alukseen ja tappoi 11 ihmistä. Trumpin mukaan ryhmä toimi Venezuelan presidentti Nicolas Maduron alaisuudessa.
– Isku tehtiin, kun terroristit seilasivat kansainvälisillä vesillä tarkoituksenaan kuljettaa laittomia huumeita Yhdysvaltoihin, Trump kirjoitti Truth Social -viestipalvelussaan.
Trump julkaisi iskusta myös videon.
Yhdysvallat on viime viikkoina vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan Etelä-Karibian alueella. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan kyseessä on huumekaupan vastainen operaatio.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio taas sanoi konservatiivikanava Fox Newsin haastattelussa, että alus oli lähtenyt Venezuelasta.
