Monen nuoren hatkareissu sijoituspaikasta suuntautuu kadulle, kertoo tuore Hatkassa-selvitys. Hatkaamisen taustalla voi olla nuoruuteen kuuluva vapaudenkaipuu mutta monesti myös se, etteivät nuoret koe lastensuojelulaitosten ilmapiiriä riittävän välittäväksi.
– He eivät koe, että heidän oikeutensa toteutuisivat. He eivät myöskään koe olevansa osallisia tai ihmissuhteita merkitykselliseksi sijoituspaikassaan, kertoo erityisasiantuntija Maija Haapala Pesäpuu ry:stä.
Pesäpuu ry julkaisi viikko sitten Hatkassa-selvityksen, johon se keräsi tietoa 2 000 henkilöä. Haastatelluista 325 oli sijoitettuja tai aiemmin sijoitettuna olleita nuoria.
Joka vuosi hatkassa on satoja lastensuojelulaitoksiin sijoitettuja lapsia ja nuoria, yksittäisiä hatkakertoja vuosittain kertyy tuhansia. Tästä huolimatta ilmiöstä tiedetään melko vähän. Hatkassa-selvitys kartoitti nuorten kokemuksia ja ajatuksia hatkaamisesta ennen hatkaamista, sen aikana ja paluun jälkeen.
– Hatkanuoret itse kokevat, ettei heistä välitetä, mikä kumpuaa lastensuojelujärjestelmän toimimattomuudesta. Pahimmillaan kukaan ei etsi lastensuojelulaitoksesta kadonnutta nuorta, Haapala summaa nuorten vastauksia.
– Ja toisaalta sen jälkeen, kun nuoret palaavat hatkalta sijaushuoltopaikkaan, pahimmillaan he kohtaavat huutamista, syyttelyä tai muuta sellaista, joka kumpuaa ehkä siitä, etteivät ammattilaiset ymmärrä hatkan aikana tapahtuneita haavoittavia kokemuksia.
Öitä roskakatoksessa
Hatkareissut kestävät muutamista tunneista päiviin, viikkoihin, kuukausiin ja jopa vuosiin. Osa nuorista hatkaa kavereidensa tai perheenjäsentensä luokse, toisilla ei ole hatkan lähtiessä tietoa paikasta, minne mennä.