Yli 30 lasta verkossa seksuaalisesta häirinnyt mies on tuomittu vankeusrangaistukseen.
Aikuinen mies on tuomittu kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen useista lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista, Kaakkois-Suomen poliisi kertoo. Uhreina oli yli 30 lasta, jotka olivat tapahtumahetkellä 15-vuotiaita tai nuorempia.
Poliisi kertoo panostaneensa ja puuttuneensa viimeisen vuoden aikana aiempaa tehokkaammin juuri alle 16-vuotiaisiin kohdistuneisiin, verkossa tehtyihin seksuaalirikoksiin. Poliisi korostaa, että seksuaalirikosten ennaltaehkäisy on yksi sen ydintehtävistä ja siksi poliisi on läsnä verkossa.
Poliisi avasi tiedotteessa tuomion saaneen miehen toimintaa. Hän pyrki ensin yhteyteen lapsiin eri keskustelualustoilla ja tiedusteli heidän ikäänsä. Jos keskustelukumppani oli 15-vuotias tai nuorempi, mies muutti keskustelun sävyä välittömästi seksuaalisävytteiseksi.
Poliisi onnistui selvittämään miehen henkilöllisyyden, teki rikostutkinnan ja otti epäillyn kiinni.
Poliisi muistuttaa tiedotteessa, että kehitysvaiheessa oleva lapsi ei kykene usein suojaamaan itseään manipuloivilta aikuisilta ja on altis kaikenlaisille vaikuttimille. Tuolloin esimerkiksi epäillyttävää keskustelua aikuisen kanssa voi olla vaikea lopettaa. Jos uhri ja epäilty ovat päätyneet esimerkiksi vaihtamaan kuvia keskenään, lasta voidaan pelotella kuvien julkaisulla.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen koulukiertueella saadun palautteen mukaan noin 40 prosenttia kuudesluokkalaisista ei keskustele kotona lainkaan sosiaalisesta mediasta tai seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta. Poliisi vetoaa aikuisiin, että lapsi tarvitsee huoltajien ja muiden turvallisten aikuisten huolenpitoa.
– Huoltajien vastuulla on seurata, mitä lapset tekevät verkossa aivan kuten vanhemmat seuraavat lapsen tekemisiä pihalla. Lasten kanssa pitää keskustella siitä, millaisia yhteydenottoja verkossa voi tulla ja miten lapsen tulee toimia niissä tilanteissa.
Poliisin mukaan yksikin ilmoitus voi pelastaa useita uhreja ja paljastaa ison rikoskokonaisuuden.
Ohjeita lapsille ja nuorille
• Älä hyväksy tuntemattomien kaveripyyntöjä.
• Älä vastaa tuntemattomien viesteihin.
• Kerro heti vanhemmalle tai muulle turvalliselle aikuiselle, jos saat ahdistavia tai epäilyttäviä viestejä.

