Lukiolaisten liiton puheenjohtaja kiittää uudistuksesta, mutta kertoo että opiskelijoiden huolena on myös työllistyminen.
Hallitus valmistelee opintoseteliuudistusta, jonka tavoitteena on vauhdittaa nuorten siirtymistä toiselta asteelta korkeakouluopintoihin.
Kyseessä on kolmivuotinen kokeilu, ja sen on tarkoitus tulla voimaan ensi syksystä.
Kokeilu kohdistuu toisen asteen päättäneisiin nuoriin, jotka hakevat korkeakoulutukseen mutta eivät saa opiskelupaikkaa.
Opintosetelillä voisi opiskella avoimessa korkeakoulussa maksutta 30 opintopistettä joko yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa.
Lue myös: Ilman korkeakoulupaikkaa jääneille nuorille tulossa seteli avoimiin opintoihin
Ministeri järkyttyi
Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien (kok.) mukaan opintosetelillä halutaan taata nuorille väyliä koulutukseen.
– Tavoitteena on avata nuorille ovia korkeakouluun, Talvitie sanoo.
Hänen mukaansa korkeakouluihin hakee vuosittain kymmeniä tuhansia nuoria, jotka jäävät ilman opiskelupaikkaa.
– Oikeastaan järkytyin siitä määrästä nuorista, jotka hakevat korkeakoulutukseen mutta eivät pääse sisään, Talvitie kertoo.
Opintosetelin avulla nuoret voisivat parantaa valmiuksiaan hakea uudelleen. Talvitie nostaa esiin myös niin sanotut polkuopinnot, joiden kautta osa korkeakouluista ottaa opiskelijoita ilman pääsykoetta, jos tietyt opintosuoritukset täyttyvät.

