30-vuotias nainen tuomittiin törkeästä rahanpesusta | MTV Uutiset
Nuoren naisen tilille ilmestyi yli 200 000 euroa: "En huomannut ennen kuin poliisit tuli ovelle"
Tilimuuliksi suostunut nainen oli usean päivän aikana avannut eri tilejä, ladannut eri sovelluksia, luovuttanut tunnuksia ja tavannut tuntemattomaksi jääneen miehen jopa kahdesti. Kuvituskuva.MTV
Nuori nainen luovutti pankkitunnuksensa rikollisille ja joutui itse vaikeuksiin.
Kolmekymppinen nainen tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa joulukuussa 2025 törkeästä rahanpesusta ja hänet määrättiin korvaamaan yhteensä noin 200 000 euroa ihmisille, jotka olivat erehdyttämällä menettäneet rahojansa hänen tililleen.
Nainen valitti saamastaan tuomiosta, eli se ei ole lainvoimainen.
Hän kuitenkin on myöntänyt antaneensa pankkitilinsä käyttöön tuntemattomille henkilöille ja näin mahdollistanut useita petosrikoksia yhteensä 200 000 euron verran.
Alkukesästä 2025 kolmekymppinen nainen oli kipeästi rahan tarpeessa. Hän oli menettänyt opiskelupaikkansa, ja hänen tulonsa olivat noin 1 000 euroa kuussa. Nainen oli myös alkanut käyttää päihteitä.
Syyttäjän mukaan nainen oli reagoinut Telegram-viestiryhmässä olevaan viestiin, jossa luvattiin suuria palkkioita, jos antaa pankkitilin ja tunnuslukulistansa käyttöön.
"Jos haluat tienata nopeasti 4000-6000e ota yhteyttä. Siirrän 20k+ ja maksan sulle hyvityksen tilisi käytöstä 20%-25%" , eräässä naisen puhelimesta löydetystä viestissä luki.
Viestissä myös kehotettiin tarkastamaan, että naiselta löytyy sekä henkilötodistus, verkkopankkitunnukset että avainlukulista.
Tällaiseen viestiin rahamuuli reagoi Telegramissa.Poliisin esitutkintamateriaali
Rikolliset halusivat erityisesti kahden pankin asiakkaita ottamaan yhteyttä.
Nainen suostui avaamaan 2 000 euron palkkiota vastaan pankkitilin ja mahdollisti toisen pankkitilin avaamisen omissa nimissään. Sen lisäksi hän avasi rikollisten pyynnöstä kryptotilejä ja latasi kryptosovelluksia niin ikään omissa nimissään.
Hän tapasi tuntemattomaksi jääneen miehen kahdesti Helsingissä, ja luovutti tälle tilien tilinumerot, avainlukulistat, pankkitunnukset ja salasanat. Hän myös suostui siihen, että pankkitilillä oleva puhelinnumero vaihdettiin toiseksi.
Tileille siirrettiin kahden päivän aikana yhteensä 206 049, 81 euroa yhteensä kymmenellä tilisiirrolla.
Rahat oli hankittu rikollisin keinoin.
Yksi rikoksen uhriksi joutunut oli kuusamolaisnainen Anna-Kaisa Penttilä.
Tekstiviestihuijauksen kautta Penttilän hallinnoimmilta tileiltä oli viety yhteensä noin 34 000 euroa.
Asian ytimessä.doc: Kohtalokas klikkaus
Anna-Kaisa klikkasi kiireessä huijauslinkkiä, ja pian lähes 40 000 euroa katosi hänen tileiltään. Petoksen mahdollisti tilimuuli, jonka avulla rahoja siirrettiin ulkomaille. Dokumentti seuraa Anna-Kaisan tarinaa oikeudenkäyntiin saakka. 19:37
Dokumentin voi katsoa maksuttomilla MTV Katsomo -tunnuksilla.
Myönsi menettelyn mutta koki olevansa uhri
30-vuotias nainen tunnusti oikeudessa menettelyn, mutta kiisti syytteen törkeästä rahanpesusta ja katsoi, että kyse on perusmuotoisesta rahanpesusta tai toissisijaisesti avunannosta törkeään rahanpesuun.
Hänen mukaansa hänen osuutensa oli vähäinen eikä hän ollut voinut seurata tiliensä tapahtumia, sillä pankkiin oli vaihdettu toinen puhelinnumero. Näin hän ei ollut tietoinen siitä, kuinka suurta määrää hänen tililleen siirrettäisiin.
Nainen myös katui omaa menettelyään, ja koki itsekin olevansa päätekijöiden uhri.
Hän ei koskaan saanut luvattua 2 000 euron palkkiota.
Nainen kertoi motiivikseen rahan. Hän oli menettänyt opiskelupaikkansa, ja hänen tulonsa olivat noin 1 000 euroa kuussa. Kuvituskuva.
Hän kuvaili asiaa oikeudessa "päähänpistoksi". Kun hän oli luovuttanut pankkitunnuksiaan eteenpäin, häntä ei ollut kiinnostanut se, mitä niillä tehdään, vaan hän oli ajatellut vain palkkiotaan.
Hän kertoi suhtautuneensa asiaan tuolloin välinpitämättömästi. Motiivina teolle oli ollut raha.
"Toi summa on älytön"
Poliisin esitutkintapöytäkirjan mukaan nainen ei ensimmäisissä kuulusteluissa myöntänyt, että oli antanut pankkitunnuslukuja eteenpäin.
Hän kertoi kuulusteluissa avanneensa tilejä toiseen pankkiin, sillä oli kyllästynyt nykyisen pankkinsa toimintaan.
Tilillesi on siirretty useita yli 10 000 euron siirtoja 30.–31.5.2025 välisenä aikana. Mitä kerrottavaa sinulla on niistä?
–En osaa sanoa yhtään mitään noista, nainen vastasi kuulusteluissa.
Tilillesi on tullut äsken mainitulla aikavälillä yhteensä 206 049, 81 euroa. Miksi rahat siirrettiin tilillesi?
– En osaa sanoa, mitä vittua.
Mistä rahat ovat peräisin?
– En tiedä, ihan vitusti rahaa. Toi summa on älytön.
Milloin huomasit, että rahaa siirrettiin tilillesi?
– En mä oo huomannut ennen ku poliisit tuli meiän ovelle.
Myöhemmin poliisi kysyy, keneltä hän oli saanut ohjeita rahasiirtoihin liittyen ja paljonko hänelle oli luvattu palkkaa siitä, että hän vastaanottaa rikoksella hankittuja rahoja.
Nainen kiisti saaneensa ohjeita tai palkkaa rahasiirtoihin liittyen.
Nainen kiisti ensin poliisille, että olisi antanut pankkitunnuksia eteenpäin. Kuvituskuva.
Muutama päivä myöhemmin nainen kertoi kuulusteluissa kaiken.
– Mä haluan myöntää sen, että olen antanut [pankki]tunnukseni eteenpäin. En aiemmin uskaltanut sanoa mitään, nainen kertoi.
Hän sanoi, että henkilö toimi nimimerkin takaa eikä tuntenut tätä aiemmin.
Käräjäoikeuden mukaan nainen ei ollut voinut erehtyä toiminnan oikeudenvastaisuudesta, sillä hän oli usean päivän aikana avannut eri tilejä, ladannut eri sovelluksia, luovuttanut tunnuksia ja tavannut tuntemattomaksi jääneen miehen jopa kahdesti.
Oikeuden mukaan naisella olisi ollut mahdollisuus toimia toisin.
Vaikka nainen ei olisi tiennyt tilille siirrettävien rahojen alkuperää tai määrää, olosuhteiden vuoksi hänen olisi oikeuden mukaan pitänyt pitää varsin todennäköisenä, että ne on rikollisin keinoin hankittu.
Nainen ei koskaan saanut luvattua palkkiota. Kuvituskuva.
Kyse ei ollut oikeuden mukaan myöskään pelkästä avunannosta, sillä naisen suorittamat useat toimet rikosten mahdollistamiseksi ovat vaatineet useita eri päätöksiä rikoksen tekemisestä.
Oikeus piti tekoa myös törkeänä. Yli 200 000 euron summa ylittää rikoslain mukaisen erittäin arvokkaan omaisuuden vakiintuneen alarajan.
Osa rahoista on jäänyt myös kadoksiin ulkomaille. Poliisi onnistui takavarikoimaan naisen tai rikollisten perustamista kryptotileiltä osan rahoista.
Oikeuden mukaan osan omaisuuden takavarikointi oli "yksinomaan poliisin aktiivisuuden ansiota".
Nainen tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa.
Nainen määrättiin myös korvaamaan rahat, joita ihmisten ja yritysten tileiltä oli rikollisin keinoin saatu. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Katso kaikki Asian ytimessä.doc -dokumentit MTV Katsomosta.