Päävalmentajana tulokaskauttaan luotsaava Sami Tervonen kokee KalPan ryhmän olevan nyt vahvempi kuin ennen liigakautta sotkenutta loukkaantumissumaa.
Hallitseva Suomen mestarijoukkue kamppaili viimeiselle ottelukierrokselle asti suoraan puolivälieräpaikkaan oikeuttavasta runkosarjan neljännestä sijasta.
Päätösottelussa Lukon vieraana Tervonen otti 5–5-tasatilanteessa maalivahti Talyn Boykon maaliltaan ja haki vielä viimeisellä yrityksellä täyttä pistepottia lisähyökkääjän avulla. Yritys päättyi Lukon iskemään voittomaaliin.
KalPa taipui riskinoton seurauksena runkosarjassa seitsemänneksi ja aloittaa pudotuspelit perjantaina ottelusarjalla HIFK:ta vastaan.
– Olihan se kutkuttava kaikkinensa. Me pystyimme keskittymään siihen, että hoidetaan oma työmme hyvin, mutta siinä taustalla oli kuitenkin koko ajan ryhmä vähän seuraamassa, että mitä muilla paikkakunnilla tapahtuu, Tervonen kertoo ratkaisukierroksesta.
Loukkaantumisista kärsiminen kasvatti pääomaa
KalPan kausi on pitänyt sisällään pahoja loukkaantumismurheita, kun viime kevään sankarivahti Stefanos Lekkas ja tähtihyökkääjä Juuso Mäenpää joutuivat loppukaudeksi sivuun.
Runkosarjan lopussa kuopiolaiset saivat helpotusta, kun hyökkääjät Teemu Hartikainen, Benjamin Hartikainen ja Patrick Curry palasivat viikkojen poissaolon jälkeen.
– Se pääoman kasvu, joka tuli niiden loukkaantumisten aikana, siitä menee iso kiitos niille pelaajille, jotka silloin terveenä joukkuetta kantoivat, Tervonen sanoo.
3:33KalPa-luotsi Sami Tervonen näkee positiivista loukkaantumissumassa – "Pääoma kasvoi"
– He tekivät sen, että siinä vaiheessa, kun loukkaantuneet pelaajat palasivat takaisin, joukkue oli paremmassa tilassa kuin ennen loukkaantumisia.
– Jokainen pystyi kasvattamaan omaa rooliaan ja sitä kautta meidän koko yhteisömme potentiaali kasvoi. Silloin on helppo myös loukkaantuneena pelaajana tulla takaisin siihen liikkuvaan junaan, päävalmentaja sanoo.
– Sitä kautta uskon, että me alamme taas lähentelemään sitä iskukykyä, joka oli ennen loukkaantumisvaihetta, ja pystymme siitä vielä nousemaan ylöspäin.
Ärhäkkä sarja testaa psyykettä ja fysiikkaa
Seuraavaksi KalPa saa ottaa mittaa loppukaudesta kuuden ottelun voittoputkeen yltäneestä HIFK:sta.
– Hieno sarja tulee varmasti. He ovat varmaan yksi kuumavireisempiä joukkueita ja iso seura tietysti liigassa kaikkinensa, Tervonen sanoo vastustajasta.
– Pitää henkisesti aina playoffseissa olla valmis siihen maksimaaliseen sarjaan ja tässä tilanteessa se on se viisi ottelua. Kaksi peliä Kuopiossa ja sen jälkeen välipäivän jälkeen mahdollisesti kaksi peliä Helsingissä.
– Tarkoittaa sitä, että pelaajat tulee olemaan parhaimmillaan luultavasti ensimmäisessä pelissä, minkä jälkeen mitataan sitä, että kuka pystyy suorittamaan parhaiten siinä ei niin edullisessa tilassa, jossa olet henkisesti ja fyysisesti, Tervonen ennakoi.
Perjantaina käynnistyvissä pudotuspeleissä ensimmäisen kierroksen muina pareina ovat Lukko–HPK, JYP–Pelicans ja Ässät–Kiekko-Espoo. Kolmella voitolla avautuu tie Tapparan, SaiPan, KooKoon ja Ilveksen seuraksi puolivälieriin.

