Valelääkkeitä mainostavat deepfake-videot leviävät somessa niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Tästä niissä on kyse.
Somessa on saattanut törmätä lääkemainokseen, jossa lääkkeen väitetään parantavan esimerkiksi syöpää tai nivelrikkoa ja, jota on mainostanut julkisuudesta tuttu henkilö, muun muassa Lääkäri Atte eli Atte Virolainen.
Virolainen kertoo, että jopa itse Tarja Turunenkin on joissakin valemainoksissa mainostanut ja suositellut lääkäri Aten kehittelemää ihmelääkettä.
Kyseessä on kuitenkin huijaus, jossa huijarit markkinoivat sairauksia parantavia ihmepillereitä tekoälyllä tehdyillä deepfake-videoilla.
Sama ilmiö leviää myös Ruotsissa, kertoo TV4:n Kalla fakta -ohjelma.
Jo kesällä 2024 Virolainen sai ensimmäisen huolestuneen yhteydenoton. Iäkkäämpi somekansalainen soitti Virolaiselle ja kertoi, että Facebookissa pyörii tällaisia mainoksia.
Lääkäri Atte Virolainen korostaa, ettei hän myy sosiaalisessa mediassa mitään lääkkeitä.
Virolaisen mukaan huijauksessa on kekseliäs sapluuna: Huijarit ovat valikoineet kohteekseen iäkkäämmät, eli 60 vuodesta ylöspäin olevat ja heidän elämäntilannettaan mahdollisesti koskevan sairauden tai oireen ja siihen tepsivän lääkkeen. Esimerkiksi nivelrikosta kärsivä etsii keinoa millä hyvänsä, että saa kivut loppumaan, Virolainen sanoo.
Koko huijausidea on voitu kehittää tekoälyllä, Virolainen arvelee.
– Että tekoäly on neuvonut, että kannattaa laittaa tili ulkomaille ja huijata sieltä alle alle kymppitonnilla niin todennäköisesti poliisi ei tutki.
Mainoshuijauksen lisäksi Virolainen kertoo saaneensa viestejä, joissa kerrotaan, että huijarit ovat lähettäneet postiennakolla lähetyksiä ja soittaneet perään suomeksi, että 'Sinulle on lähetys postissa. Käy hakemassa se ja maksa laskusi'.
Ilmiö on susi lampaan vaatteissa eli rikollista toimintaa kohdennetun markkinoinnin avulla ja lääkehuollon nimissä.
Tietoa siitä, kuinka paljon uhreja on, ei ole kenelläkään. Virolainen arvelee, että kymmeniä. Arvio perustuu Virolaisen sosiaalisessa mediassa saamiinsa yhteydenottoihin.
Virolainen haluaa korostaa myös sitä, ettei halua olla aiheen keskipisteenä.
– Ajattelen niitä vanhuksia, joita on huijattu.
Virolainen pettynyt viranomaisiin
Virolainen on pettynyt viranomaisiin.
Ei niinkään yksittäisiin poliiseihin, vaan laajemmassa kuvassa viranomaisten yhteistyöhön ja riittämättömyyteen.
Lääkehuijaustapaus osoittaa sen, ettei poliisilla ole riittävästi resursseja, Virolainen toteaa.
Poliisi ei aloittanut Virolaisen tapauksesta rikostutkintaa, sillä huijareiden käyttämä pankkitili on liettualainen ja lääkkeet lähetetään Liettuasta. Myös rikoshyöty on liian pieni, jotta tutkinta olisi aloitettu.
Ovelasta suunnitelmasta Virolainen nostaakin hattua huijareille.
– On rakennettu monimutkainen kuvio. Totta kai (huijarit) on todennäköisesti arvanneet, että jos huijaat vähän, muutamilla tuhansilla, niin se alittaa poliisin kynnyksen aloittaa tutkinta.
Eikä kyse ole pelkästään huijatuksi tulleiden menettämistä euroista, vaan erityisesti siitä, että postissa saattaa tulla mukamas-lääkkeenä ihan mitä vain, jopa hengenvaarallista ainetta tai esimerkiksi perunajauhoja.
– Ihminen, kuka on tilannut mukalääkettä, maksanut useita satoja euroja ja saanut jotain perunajauhoja postissa, niin ei sitä hirveästi lohduta se, että poliisilla on nyt tällainen rikoshyötysääntö.
Virolainen toivoisikin, että Suomessa, tai ylipäätään Euroopassa, viranomaisten yhteistyö toimisi niin, että pienemmätkin asiat pystyttäisiin tutkimaan.
Pahin vasta edessä?
Tekoäly on varsin uusi tuttavuus, ikään kuin ensitreffeillä oltaisiin. Pahempaa voi olla luvassa, uskoo Virolainen.
– Kun teen ammatikseni tätä sometyötä, niin pahoin pelkään, että tämä on vasta alkusoittoa siitä, mitä on tulossa.
– Luulen, että internetissä tapahtuvat huijaukset tulevat lisääntymään, voimistumaan ja kiihtymään. Viranomaisten pitäisi pysyä tässä kärryillä.
Joonas Mustonen työskentelee MTV Uutisissa etusivu- sekä uutistoimittajana. Mustonen seuraa laajasti uutisia ja ilmiöitä meillä Suomessa ja muualla maailmassa. Mustoseen voit olla yhteydessä sähköpostitse joonas.mustonen@mtv.fi.
Petri Tyynmaa työskentelee MTV Uutisissa uutis- ja videotoimittajana. Hän seuraa laajasti uutisia ja ilmiöitä sekä kotimaasta että ulkomailta. Petriin voit olla yhteydessä esimerkiksi, jos sinulla on tarjota MTV Uutisille juttuvinkki tai video.