SDP:n pitkäaikainen taustavaikuttaja Tage Lindberg on työskennellyt esimerkiksi Jutta Urpilaisen erityisavustajana ja kampanjapäällikkönä.
MTV Uutiset julkaisi viime kesänä selvityksensä, jonka mukaan SDP:n pitkäaikainen taustavaikuttaja Tage Lindberg olisi käyttäytynyt epäasiallisesti naisia kohtaan. Lindberg on työskennellyt esimerkiksi Jutta Urpilaisen erityisavustajana ja kampanjapäällikkönä.
Urpilainen sanoo, että kun juttu julkaistiin, Lindbergin epäasiallinen käytös oli hänelle uutta tietoa.
– Silloin kun hän toimi minun erityisavustajanani, minulla ei ollut mitään tietoa tällaisesta, vaan hän hoiti hommansa hyvin asiallisesti. En ollut kuullut tämän tyyppisestä toiminnasta mitään, Urpilainen sanoo.
Lue myös: Tämän Jutta Urpilainen näkisi vahvuutenaan presidenttinä: "Viennin edistäminen on osa ulkopolitiikkaa"
Tästä epäasiallisessa käytöksessä oli kyse
MTV Uutisten selvityksen mukaan pitkäaikaisen demarivaikuttajan Lindbergin kerrottiin käyttäytyneen epäasiallisesti nuorempia naisia kohtaan. Kyse on naisten mukaan ollut ahdistavista koulutus- ja mentorointitarjouksista.
Lindberg pahoitteli käytöstään MTV Uutisille syvästi, mutta vetosi myös vitsailuun sekä siihen, ettei ketään ollut pakotettu mihinkään. Hän myös sanoi, ettei tarkoitus ole ollut toimia ahdistavasti.
SDP teki myös oman selvityksensä Lindbergistä. , että Lindbergin tapauksessa oli ilmennyt epäasiallista käytöstä.