MTV Uutisten saamien tietojen mukaan Suomen ilmatilassa havaittiin viime yönä kaksi droonia.
Suomenlahden alueella havaittiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä useita epäiltyjä drooneja, Suomenlahden merivartioston kenttäjohtaja Lauri Roiha kertoo MTV Uutisille.
Droonit lensivät hänen mukaansa etelästä Suomenlahden pohjukan suuntaan.
Roihan mukaan droonit eivät suuntautuneet sisämaahan päin, vaan jatkoivat jonkin matkaa Suomen rajan suuntaisesti itään pois Suomen ilmatilasta.
– Kaikkiaan kahden ulkomaalaisen tunnistamattoman miehittämättömän ilma‑aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Virolahden ja Ulko-Tammion edustalla sunnuntaina aamuyöllä kolmen jälkeen, Roiha kertoo.
Suomenlahden merivartiosto tutkii epäiltyä alueloukkausta. Roihan mukaan asiasta tiedotetaan myöhemmin tutkinnan edetessä.
Lue myös: Ilmatilaloukkaus: Jälleen drooni Suomen ilmatilassa
Aiemmin kerrottiin yhdestä ilma-aluksesta
Puolustusministeriö kertoi aiemmin sunnuntaina, että yksi miehittämätön lennokki loukkasi Suomen ilmatilaa viime yönä Itä-Suomessa.
Ilmavoimat havaitsi aamuyöllä Virolahden alueella rajan tuntumassa Venäjän suuntaan lentäneen droonin.
Ministeriön mukaan droonin mallia tai alkuperää ei ole tunnistettu.
Ukraina jatkoi drooni-iskujaan lähelle Suomen rajaa
Ukraina on iskenyt jälleen drooneilla Venäjälle Leningradin alueelle lähelle Suomen rajaa.
Venäjän valtiollisen uutistoimiston Tassin mukaan alueella ammuttiin alas lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin viisikymmentä ukrainalaista droonia.


