Turussa on tulvinut höyryävää vihertävää nestettä kadulle Ruissalontien ja Tukholmankadun risteyksessä.
Päivystävä palomestari Miikka Jylhä kertoo MTV Uutisille, että kyseessä on putkirikosta johtunut kaukolämpöverkon vesi.
Jylhä kertoo, että kaukolämpöverkon vesi on värjätty vihreäksi. Väriaine eli pyraniini on hajuton, myrkytön ja terveydelle vaaraton. Putkesta vuotanut vesi on kuitenkin kuumaa.
– Olemme ohjanneet liikennettä, että ihmiset välttäisivät kyseistä aluetta. Esimerkiksi näkyvys on paikalla heikompi höyryämisen vuoksi.
Vuoto on edelleen päällä. Jylhä luonnehti viiden aikoihin iltapäivällä, että nestettä valuu kadulle jonkin verran. Tarkkoja litramääriä on kuitenkin vaikea arvioida.
"Kaukolämmön jakelussa häiriöitä"
Turku Energia tiedottaa, että kaukolämmön jakelussa on häiriöitä, joilla on vaikutusta kaukolämmön jakeluun sekä käyttöveden lämmitykseen koko kaukolämpöverkon alueella Naantalissa, Kaarinassa, Raisiossa ja Turussa.
– Häiriön aiheuttaa tuotantolaitoksen ylösajon yhteydessä kaukolämpöverkkoon syntynyt vaurio. Kaukolämpöverkon vuotokohtien paikantaminen on parhaillaan meneillään. Yksi vuotokohdista on paikannettu Turussa Ruissalontien ja Tukholmankadun risteykseen, yhtiö tiedottaa.
Arviota häiriön kestosta ei vielä ole.
Juttua päivitetty kello 18.07 Turku Energian tiedotteella.
