Ukrainalainen Antonina pelastettiin sota-alueelta robottiajoneuvolla. Nyt hän ja hänen miniänsä kertovat, mitä tapahtui.
77-vuotias Antonina oli suojautunut tammikuusta lähtien poikansa ja miniänsä kanssa kotinsa kellarissa pienessä Stavkyn kylässä Donetskissa. Rintamalle oli alle kaksi kilometriä.
Turvaan lähtö oli vaikeaa, koska aluetta pommitettiin jatkuvasti. Samasta syystä myös ruokaa oli vaikea saada.
Lopulta he päättivät lähteä yhdessä naapurinsa kanssa.
– Pelkomme oli varmaan jo jäänyt sinne kellariin. Lähdimme, tapahtuipa mitä tahansa, Antoninan miniä Laryssa Odnodvorets kertoo.
Matka turvaan oli huonokuntoisella tiellä, lähellä rintamaa vaikea ja vaarallinen. Kävelykeppien kanssa kulkeva Antonina ei meinannut jaksaa enää.
Lue tarkemmin pelastusoperaatiosta tästä: Robotti pelasti 77-vuotiaan sota-alueelta Ukrainassa
Laryssa alkoi pelätä, että he eivät ehtisi perille ennen pimeää, ja silloin ei kannata liikkua, koska omatkaan joukot eivät välttämättä tunnista heitä.
Lopulta Antonina jäi jälkeen eikä häntä enää näkynyt.
– Toivoin, että hän oli kääntynyt takaisin, Laryssa kertoo.
