Jääkiekkolegenda Ralph Krueger paljasti sairastavansa Parkinsonin tautia.
Jääkiekon huippuvalmentaja Ralph Krueger, 66, kertoo, että hänellä diagnosoitiin Parkinsonin tauti marraskuussa 2024.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun puhun siitä. Se on iso askel minulle, hän sanoi sveitsiläisen CH Median tuoreessa haastattelussa.
Krueger, jolla on sekä Saksan, Kanadan että Seitsin kansalaisuudet, avasi, että pari-kolme viikkoa hänen 65-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen hänen kätensä alkoi yhtäkkiä vapista.
– Luulin sen johtuneen siitä, että join liikaa kahvia.
– Vasta kaksi kuukautta myöhemmin menin lääkäriin, ja sain diagnoosin marraskuussa 2024.
Miehen sanoin "se päivä muutti kaiken".
– Parkinsonin tauti on parantumaton, mutta hoidettavissa. Tarkkoja ennusteita ei ole mahdollista antaa; kahta täysin samanlaista tapausta ei ole. Elinajanodote ei kuitenkaan muutu paljon, vain elämänlaatu.
Hitaasti etenevän neurologisen liikehäiriösairauden keskeisiin oireisiin kuuluvat vapina, jäykkyys ja liikkeiden hidastuminen.
– Tieteellisesti parhaiten todistettu keino oireiden lievittämiseen on liikkuminen ja aktiivisena pysyminen. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan ja yritän harrastaa päivittäin kahdesta kolmeen tuntia eri liikuntamuotoja. Olen myös alkanut pelata mailapelejä uudelleen, Krueger kertoi.
Sveitsin Hall of Famessa
Krueger edusti aikanaan pelaajaurallaan Länsi-Saksan maajoukkuetta MM-kisoissa. Sittemmin Krueger valmensi pitkään Sveitsin maajoukkuetta, kausina 1997–2010, parhaana arvokisasaavutuksena vuoden 1998 MM-kisojen neljäs sija.
Legenda on nimetty Sveitsin jääkiekon kunniagalleria Hall of Fameen.
NHL:ssä mies on ollut luotsaamassa Edmonton Oilersia ja Buffalo Sabresia. Euroopan yhdistelmäjoukkueen hän valmensi vuoden 2016 World Cupissa toiselle sijalle.

