Helpottunut ja katkera: Perätön rikosepäily vei Jesse Markinilta keikat mutta ei kaikkein tärkeintä
Muusikko Jesse Markinia epäiltiin vastasyntyneen vauvansa pahoinpitelystä. Syytteet osoittautuivat perättömäksi. Markin kirjoitti traumaattisesta vuodesta kirjan, josta hän kertoi Huomenta Suomessa 3. toukokuuta.
Tamperelaismuusikko Jesse Markin päätyi toissavuoden lopulla kohuotsikoihin vauvansa pahoinpitelyepäilyjen vuoksi. Syytteitä ei kuitenkaan nostettu ja Markin kertoo nyt, mitä oikein tapahtui.
Vuoden 2024 lopulla palkittu muusikko Jesse Markin, 41, päätyi karmeaan tilanteeseen.
Markinia ja hänen puolisoaan epäiltiin parin yhteisen, tuolloin seitsemän viikon ikäisen lapsen pahoinpitelystä.
Epäiltiin, että vauvalle oli aiheutunut vakavia vammoja ravistelun vuoksi. Vanhemmat kiistivät ravistelleensa lastaan ja hankkivat kantaansa tukevia asiantuntijalausuntoja.
Lopulta syyttäjä päätti marraskuussa 2025 molempien vanhempien osalta jättää viemättä asiaa oikeuteen. Poliisin esitutkinnassa vanhempien rikollisesta menettelystä ei löytynyt näyttöä ja Husin lääkärien sekä vanhempien toimittamat lausunnot olivat täysin vastakkaisia keskenään.
Markin kertoo tapahtumista yhdessä tutkija-kirjailija Elina Westisen kanssa kirjoitetussa hiljattain julkaistussa kirjassa Käärmeitä & perhosia (Like Kustannus/Otava 2026).
– No, minun mielestäni asia ei tavallaan ole loppuunkäsitelty. Se syykin, miksi me kirjoitimme tuon kirjan, oli se, että on tärkeää avata ihmisten silmiä, että mihin kaikkeen voi viranomaisten toiminta voi johtaa, Markin sanoo.
– Ja mitä kaikkia virheitä voi tapahtua. Tavallaan vähän niin kuin herätellä tähän todellisuuteen, että asiat ei ole niin yksinkertaisia, miten heti alussa mediassakin uutisoitiin asiasta.
Katso Huomenta Suomen haastattelu: Jesse Markin taisteli yli vuoden saadakseen lapsensa takaisin.
Nyt on kulunut noin puoli vuotta siitä, kun syyttämättäjättämispäätös tuli. Markinin päällimmäisin olo on sekä helpottunut että katkera.
– Voi miettiä, että hyvä, että ollaan tässä pisteessä, missä me ollaan, mutta samaan aikaan oli monta vaihetta, missä tämä koko homma olisi voinut päättyä, laulaja sanoo.
– Jos tilannetta olisi pystytty katsomaan objektiivisesti, ilman mitään ennakko-oletuksia, odotuksia, valikointiharhaa tai mitään muutakaan, sitä kautta tulee semmoinen pieni pettymys ja suru. Mutta sitten pohjimmiltaan, kun oma lapsi voi hyvin kehittyä ihan normaalisti, mitään tietoakaan ei ole näistä tapahtumista, mistä syytettiin, niin kiitollisuus on siellä kuitenkin kaiken pinnalla.
Markinin ja hänen puolisonsa lapsella on kaikki hyvin. He ovat taas perhe.
Lausuntoja ulkomaisilta asiantuntijoilta
Kirjan muusikon kanssa kirjoittanut Elina Westinen on kirjaa tehdessä kuunnellut ja katsellut ison määrän dokumentaatiota. Jo varhaisessa vaiheessa Jesse Markin puolisonsa kanssa ryhtyi kovaan taisteluun lapsensa puolesta ja lähti hakemaan ulkomailta tueksi asiantuntijalausuntoja.
Kirjaprojekti alkoi reilut kaksi vuotta sitten eli ennen kohua.
– Muutaman kuukauden jälkeen tapahtui mitä tapahtui. Meidän piti ottaa pieni aikalisä perheen järkytyksen ja painajaisen alettua, Westinen kertoo.
– Aika nopeasti siinä alkuvaiheessa kuitenkin mietittiin, tai minä ainakin mietin jo siinä vaiheessa, että kyllähän nämä tapahtumat pitää tavalla tai toisella saada osaksi kirjaa.
Westinen kuvailee tapahtumia merkittäviksi, ei pelkästään Markinin perheelle, vaan myös yhteiskunnallisesti.
Suomessa viranomaiset katsoivat Markinin ja puolison aiheuttaneen lapselleen ravistellun vauvan oireyhtymän, joka aiheutuu vauvan voimakkaasta ravistelusta ja voi johtaa aivovammoihin, verenvuotoihin aivoissa ja silmissä sekä mahdollisesti murtumiin.
Duodecimin mukaan ravistellun vauvan oireyhtymässä oireita ovat tajunnanmenetys, kouristelu, oksentelu ja uneliaisuus.
Markin ja puoliso hankkivat useilta ulkomaisilta asiantuntijoilta lausunnot.
– Lähdettiin oikeastaan vaan siitä liikkeelle, että lääkäri käyttää joskus sanastoa, mitä ei tietenkään maallikkona ymmärrä. Koska halusin ymmärtää, lähdin nauhoittamaan näitä keskusteluja, Jesse Markin kertoo.
– Otin talteen kaiken, mitä he sanoivat. Sitten pääsin kotiin, rupesin käymään niitä nauhoituksia läpi, että se lääkäri sanoo tälleen ja tälleen, hypoksis-iskeeminen ja muita jänniä sanoja vilkkui niissä nauhoituksissa.
Muusikko kirjoitti sanoja ylös ja alkoi selvittää, mitä ne tarkoittavat.
– Sitä kautta löysin tutkimuksia ja niiden kautta tietenkin ihmisiä, jotka tutkivat näitä asioita. Pienen ajan päästä, kun itsellä tuntui olevan tietynlainen selkeys ja selvyys siitä, mitä on mahdollisesti tapahtunut, päätettiin, että otetaan yhteyttä näihin henkilöihin, koska meillä ei ole mitään hävittävää.
– Oli totta kai helpointa ottaa heihin yhteyttä eikä lähteä metsästämään suomalaisia asiantuntijoita, joita ei vaan yksinkertaisesti kauheasti ole. Etenkään sellaisia, jotka olisivat tehneet tutkimusta tämän asian parissa tai viettäneet vuosikymmeniä sen parissa.
Pariskunta kokosi lausuntoihin paljon erilaista tutkimustietoa. Esiin tuli muun muassa sellainen johtopäätös, että ravistelu ilman niskavammaa on hyvin epätodennäköistä, koska niin nuori lapsi ei pysty edes tukemaan omaa päätään. Ulkomaisten asiantuntijoiden lisäksi lausunnon antoi myös yksi suomalainen.
"Hus-johtaja lähti fiilispohjalta lausumaan asioita"
Husin lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja Jari Petäjä puolestaan sanoo Ilta-Sanomissa olevansa hyvin huolissaan syyttämättäjättämispäätöksestä.
Petäjä perustelee huoltaan sillä, että pieni lapsi on aina erityisen haavoittuvassa asemassa ja hänen mielestään todisteiden ja väitteiden painoarvot olisi pitänyt määrittää oikeudessa.
– Siinä mielessä olen hänen kanssaan samaa mieltä, että pieni lapsi on haavoittuvassa asemassa ja olin itse myöskin valmis menemään oikeuteen asti selvittämään tätä asiaa. Mutta pitää ottaa huomioon myöskin, että kun Petäjä antoi kommenttinsa, hän ei ollut lukenut meidän asiantuntijalausuntoja, Jesse Markin sanoo.
– Hän ei tiedä, mitä materiaalia me annoimme syyttäjälle. Hän ei ole lukenut kirjaa. Eli hän vaan niin sanotusti fiilispohjalta lähti lausumaan näitä asioita.
Markin muistuttaa, että syyttäjä ottaa kaikki materiaalit molemmilta puolelta vastaan ja arvioi niitä.
– Jos sitten Husilta on jäänyt niin sanotusti duuni tekemättä, totta kai se syyttäjä ei pysty sen enempää tekemään kuin katsomaan, mitä hänellä on siinä edessään ja tehdä arvion sen mukaan.
– Ja sitten jos Petäjän oman analyysin mukaan kaikki tämmöiset tapaukset pitäisi mennä aina oikeuteen, niin ajatellaanpa, kuinka paljon oikeusjärjestelmä on jo nyt kuormittunut. Ja sitten tietysti, ikävä kyllä, tapahtuu myös niitä pieniin lapsiin kohdistuvia vakavia tekoja. Nekin pitää ottaa aina vakavasti.
Elina Westinen kertoo kirjaprosessin varrelle osuneen vaikeita tilanteita.
– Me ollaan tietysti tutustuttu hyvin läheisesti tämän prosessin aikana, mutta kyllähän Jesse ja hänen puolisonsa sitten käy ne kipeimmät tilanteet keskenään läpi.
– Hyvin paljon tuli vierailtua Jessen luona kotona ja haastateltua häntä. Kyllähän siellä oli välillä myös sellaisia hetkiä, kun ajattelin, että nyt ei kyllä kannata kysellä yhtään mitään, että tämä tuntuu niin raskaalta sekä Jesselle että tietysti minulle. Se meni itselläkin ihon alle.
"Keikat meni, kaikki meni"
Jesse Markinilla oli välillä tunne, että prosessi ei tule päättymään hyvin.
– Minulla oli koko ajan se pahin mahdollinen lopputulos mielessä. Mitä pidemmälle sitä meni ja ajatteli, että nyt tulee joku onnistuminen ja sitten teoriassa sylkäistään naamaan, se vaan loi koko ajan semmoista tunnetta, että valo on hiipumassa tästä tunnelin päästä, että ollaan menossa väärään suuntaan, laulaja kuvailee.
– Että nämä ei vaan tule antamaan periksi tämän asian suhteen. Että ne ei vaan tule antamaan periksi, mutta minulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpäin. Että minä en ole sellainen ihminen, joka kellahtaa selälleen ja antaa asioiden vain tapahtua. Minä en vaan pysty siihen plus minulla ei ole enää muuta tekemistä. Keikat meni, kaikki meni ja halusin lapsen kotiin.
Miten Markinin mielestä media käsitteli asiaa? Juontaja Aki Linnanahde kertoo hänelle tulleen lukijana tunne, että median asenne on se, että Jesse Markin on syyllinen.
– Medialla tietenkin on tietynlainen vastuu ja velvollisuus uutisoida yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista. Mutta miten minä koen tämän asian, se yhteiskunnallinen merkittävyys oltaisi voitu ihan hyvin lykätä vähän tuonnemmas sen takia, koska tässä oli kyseessä kuitenkin viaton lapsi, joka yhdistetään suoraan minuun, muusikko sanoo.
– Eli hänen yksityisyytensä on tässä tilanteessa vähän niin kuin vaarassa. Siinä vaiheessa media vaan lähti tavallaan lypsämään tätä asiaa, että tämä vaan pitää kertoa kaikille, ilman, että on mitään akuuttia hätää, kukaan ei ollut vaarassa, ei ollut mikään tulipaloa vastaava tilanne, että pitää saada ihmisiä evakuoitua nopeasti tai mitään muutakaan.
Markin nostaa esiin paparazzi Panu Hörkön.
– Hörkkö oli minua väijymässä kameran kanssa ja näin, hän meni Tuomas Enbusken kanssa johonkin podcastiin puhumaan, että ”kyllä minä siitä ilmeestä jo näin”, muusikko muistelee.
– Median vastuu on olemassa, mutta pitäisi käyttää myös sitä harkintavaltaa ja harkintaa ylipäänsä, että onko tämä nyt oikea aika ja mitä seurauksia näillä meidän teoilla on.
Visa Högmander työskentelee MTV Uutisissa toimittajana ja tuottajana.
Hän tekee uutisia laajalti kotimaan aiheista, isoimpina kiinnostuksen kohteinaan ovat musiikkiin, elokuviin ja muihin kulttuuriaiheisiin liittyvät uutiset.