Savonlinnan perhesurman käsittely alkoi torstaina käräjäoikeudessa. Nuoren perheenisän epäillään murhanneen kolme pientä lastaan ja puolisonsa.
Epäillyt henkirikokset tapahtuivat viime itsenäisyyspäivänä Savonlinnassa. Poliisin mukaan 22-vuotias mies sytytti omakotitalon palamaan useista eri paikoista ja poistui talosta ilman vaatteita.
Tulipalossa kuolivat 20-vuotias nainen, 3-vuotiaat kaksospojat ja perheen 1-vuotias kuopuslapsi. Syyttäjä vaatii lasten isälle rangaistusta neljästä murhasta.
MTV Uutiset seurasi torstaina oikeuskäsittelyä paikan päällä Savonlinnassa. Tekstiseuranta päivittyi tämän jutun alle.
Isä kertoi palon jälkeen paenneensa itsekin liekkejä. MTV:n tietojen mukaan hänen keuhkoistaan ei kuitenkaan ole löytynyt merkkejä, että hän olisi missään vaiheessa altistunut palokaasuille.
Poliisitutkinnan aikana 22-vuotias mies on kiistänyt kaikki rikokset. Epäillyllä on aikaisempaa rikostaustaa. Osa rikoksista on kohdistunut palossa kuolleeseen 20-vuotiaaseen naiseen.
Jutun päivittäminen on päättynyt.
Kello 19.00
Nyt omaiset on kuultu. Oikeudenkäynti päättyy tältä päivältä. Samoin myös MTV:n seuranta.
Oikeudenkäynti jatkuu huomenna ja MTV Uutiset seuraa jälleen paikan päällä oikeudenkäyntiä.
Huomiseen!
Kello 18.57
Isä kertoo olleensa aina huolissaan tytöstään. Mies kertoo, miten kerran mies oli pahoinpidellyt hänen tytärtään kapakan takana.
– Mä menin ja vedin sitä suoraan nenään, isä kertoo.
Isä kertoo, että syytetyn suhteesta lapsiinsa.
– Jos vaikka lapsi heräsi, ensimmäinen isän reaktio oli huutaa, että "turpa kiinni". Hän heitteli palavia röökejä niiden eteen ja tarjosi tupakkaa niille, isä kuvailee.
Isä kertoo, että syytetty teki vain pakollisen, mutta pysytteli muutoin poissa tai taka-alalla.
– Kun vanhempi poika oli siellä yökylässä, syytetty oli sanonut, että "ensin tapan sinut ja sitten tapan lapset". Kävi sellainen hommakin, että tulivat kerran kaupasta kotiin ja kun tyttäreni kantoi ostoksia autoon, mies palasi autolle ja ajoi autolla täysiä tielle. Lapsi ei ollut turvavöissä takapenkillä, isä sanoo.
Isä kertoo miehen hermostuneen, kun hän uhkasi tehdä lastensuojeluilmoituksen. Mies uhkasi häntä rengasraudalla.
Nyt kuullaan palossa kuolleen naisen isää, joka menetti myös lapsenlapsensa palossa.
Isä kertoo, että oli joka viikko 3 –4 päivään tyttärensä luona, koska mies ei auttanut missään. Syytetty oli paljon pois kotoa tai vain makasi sohvalla.
– Mä olin hoitamassa muksuja siellä, siivoamassa, kokkaamassa ruokaa. Tein lapsille aamupalat, vein tarhaan niitä. Lapset kutsuivat mua iskäksi, ei syytettyä. he eivät jutelleet syytetyn kanssa millään tavalla vaan olivat minussa kiinni, isä kuvailee.
– Kun tyttäreni tajusi, että lapset kutsuvat minua iskäksi, hän alkoi kutsumaan minua papaksi. Sitten lapset olivat pappa, pappa, pappa.
Isä kertoo tehneensä koko muuton, koska perheenisä ei tehnyt mitään. Isä kertoo, että myös hänen nuorimmalla pojallaan oli erittäin läheinen suhde sekä siskoonsa että siskonlapsiin.
– Poikani on pärjännyt tosi huonosti tämän tapahtuman jälkeen. Poikani on oireillut paljon. Pojan äiti sairastui syöpään ja kuoli vuonna 2022. Kun tämä homma sattui, tilanne taas paheni, isä kertoo.
Vanhemmat vastustivat tyttärensä suhdetta syytettyyn. isä kuvaa, että mies jatkuvasti piikitteli hänen tytärtään ja oli mustasukkainen jokaisesta miehestä ympäristössä.
Kello 18.41
Veli on kertonut poliisille, että syytetyn suku kielsi naista muuttamasta pois Savonlinnasta.
Veljen kuuleminen päättyy.
Kello 18.40
Nyt kuullaan palossa kuolleen naisen veli.
Veli kertoo, hänellä oli siskoonsa todella tiiviit välit ja tämän mieheenkin jossain vaiheessa "jonkinmoiset välit". Veli oli päivittäin siskonsa kanssa tekemisissä.
Veli kertoo lähteneensä opiskelemaan Hyvinkäälle ja sisko puhui myös Hyvinkäälle muutosta.
– Kävin katsomassa asuntoa hänen puolestaan ja kun oltiin lyömässä lukkoon asiaa, sisko kertoi, ettei voi muuttaa. Syytetyn veli kielsi viemästä lapsia pois, veli kertoo.
Veli kertoo, että siskolle oli tärkeää, että lapsilla on isä.
Veli kertoo, että siskon suhde syytettyyn oli tulinen ja kiivas. Mies vihelteli ympäriinsä.
– Meni missä meni, hän ei kertonut mitään omista menoistaan. Sisko istui kotona lasten kanssa. Välillä syytetty oli öitäkin poissa, veli kuvailee.
– Ainakin raha-asioissa mies oli se, joka hoiti ne. Sisko kun sai rahaa, rahat meni miehen auto-ostoksiin. Sitten hän joutui lainaamaan meiltä rahaa, että pystyi ostamaan itselleen ja lapsilleen ruokaa.
Veli kertoo havainneensa mustasukkaisuutta, muttei mitään vakavaa.
– Kun heidän kolmas poika syntyi, sisko eli siinä toivossa, että mies hoitaa kotihommia ja on mukana lastenhoitoon liittyvissä asioissa. Mies oli luvannut näin. Mutta kun lapsi syntyi, miestä ei näkynyt missään ja sisko hoiti kaiken yksin.
Veli kuvaa miestä todella impulsiiviseksi.
– Kun ollaan oltu ajelemassa, hän saattoi vetää nyrkkiä tuulilasiin tai taittaa puhelimen poikki. Kerran hän heitti puhelimen tv:stä läpi. Ei siihen syytä tarvittu, kun asiat eivät menneet hänen mielensä mukaan, veli kertoo.
– En ole kyllä nähnyt, ettei olisi mitään katumusta ikinä osoittanut.
Kello 18.27
Syyttäjän vuoro kysellä läheistä.
Isosisko kertoo, että hän ja muut läheiset yrittivät monet kerrat puhua pikkusiskoa eroamaan miehestä. Tätä nuori perheenäiti yrittikin useamman kerran, mutta mies sai hänet aina palaamaan.
Isosisko kertoo, että perhe oli juuri muuttanut taloon. Pikkusisko suunnitteli sisustusta ja joulua.
– Hän lähetti kuvia sieltä.
Isosiskon mukaan sosiaalitoimi on kieltänyt pariskuntaa asumasta yhdessä, siksi pari ei asunut virallisesti yhdessä.
Eriksson kysyy, miten mies suhtautui palossa kuolleen naisen sukulaisiin. Isosiskon mukaan mies eristäytyi puolisonsa läheisistä. Hän kertoo, miten perhe tuli kerran muun suvun kanssa mökille ja mies istui koko päivän autossa.
Pyynnöistä huolimatta mies ei liittynyt muiden seuraan. Seuraavana aamuna perheen piti lähteä nopeasti pois mökiltä.
Isosiskon kuuleminen päättyy.
Kello 18.16
Isosisko luonnehtii syytettyä itsekkääksi.
– Hän on tavoitellut aina omaa etuaan, raha on ollut hänelle tärkeä. Uskon, että hän teki tämän rahan takia. Uskon, että hän oli kuvitellut saavansa tästä rahaa vakuutuksen tai muun kautta, isosisko kertoo.
Isosisko uskoo, että mies suunnitteli teon ja rikkoi esimerkiksi ikkunan "näön vuoksi".
Kello 18.14
Isosisko kertoo, että syytetty oli hallitseva persoona ja kova puhumaan sekä manipuloimaan.
– Hän sai siskon pään kääntymään.
Isosisko kertoo, että pari erosi yhdeksi viikoksi ja kertoi, että mies oli käyttäytynyt väkivaltaisesti häntä kohtaan. Läiminyt kasvoihin ja vetänyt hiuksista.
– Syytetty ei tuntunut piittaavan perheestään ja lapsistaan. Kerran olin yötä siellä ja heräsin parin riitelyn. Mies huusi, että itkevien lasten pitää olla hiljaa ja käski siskoa hiljentämään "kakarat", isosisko kertoo.
– Hän hermostui pienistä asioista ja heitteli tavaroita, ei peitellyt tätä. Hän tulinen luonne ja impulsiivinen. heidän suhteessaan ei näkynyt minkäänlaista hellyyttä, eikä myöskään isän suhteessa lapsiin. En nähnyt syytetyn pitävän ikinä lapsiaan sylissä.
Eriksson kysyy siitä, kun mies sanoi hätäkeskukselle olevansa paska isä.
– Kyllä hän varmasti tiesi, ettei ole hyväksyttävää toimia isänä, miten hän on aina toiminut.
Isosisko kertoo, että pikkusisko vaikutti aina hermostuneelta, kun mies oli paikalla. Usein mies lähtikin pois, kun siskokset näkivät.
– Silloin sisko oli iloisempi ja rentoutui.
Kello 18.09
Nyt siirrytään uhrin läheisten kuulemiseen. Ensin kuullaan palossa kuolleennaisen isosiskoa.
Sisko kertoo, että hänellä oli lämpimät välit siskoonsa ja aiemmin tämä kertoi avoimesti asioistaan isosiskolleen. Pikkusiskon kuoleman jälkeen isosiskolle on paljastunut, ettei pikkusisko ollut kertonut esimerkiksi miehensä saamasta pahoinpitelytuomiosta.
Siskosten välejä rikkoi se, ettei isosisko pitänyt syytetystä. Pariskunta riiteli paljon rahasta ja lastenhoidosta.
Kaksoset olivat isosiskon kummipoikia ja olivat todella tärkeitä kuultavalle. Isosisko oli kaksosten synnytyksessä mukana.
Isosisko kertoo, että mies oli hyvin kontrolloiva ja sisko teki miehensä päätösten mukaan.
– Sisko ei selvästikään ollut onnellinen siinä suhteessa. Oli mustasukkaisuutta ja miehellä oli kaikki tunnukset siskon somekanaviin, isosisko kertoo.
Hän kuvailee, että pikkusiskon itsetunto laski ja tämä alkoi väheksyä itseään. Muutos pikkusiskossa tapahtui hänen ollessa yhdessä miehen kanssa.
Kello 18.03
Syytetty haluaa nyt poistua oikeuskäsittelystä, eikä tahdo huomenna osallistua käsittelyyn. Oikeus passittaa hänet Kuopion vankilaan.
Poliisipartio saattelee miehen ulos salista.
Kello 18.01
Mies on kertonut poliisille, ettei usko puolisonsa sytyttäneen paloa, muttei voi olla tästä varma.
Asianajaja Kari Eriksson nostaa miehen poliisille kertomasta esiin muutaman kohdan. Mies on kertonut poliisille, että perheen kaksoset nukkuivat eri huoneessa vanhempien kanssa.
Mies kertoo heilutelleensa käsiään savun keskellä makuuhuoneen ikkunan edessä, jotta käsillään löytäisi perheensä. Sitten hän lähti pois, kun ei löytänyt ketään.
Isän ja pikkuveljen avustaja nostaa niin ikään muutaman kohdan esiin. Mies on kertonut poliisille, ettei etsinyt nuorinta lasta tämän sängystä, koska ei tajunnut tehdä sitä.
Mies kertoi poliisille kompastuneensa puolisoonsa poistuessaan talosta. Hän kertoi huutaneensa "apua ja Jumalaa".
Mies kertoi poliisille, että hänellä oli kotonaan käsiase, jonka hän oli saanut autokaupan yhteydessä. Hän on kiistänyt tienneensä, että talossa olisi ollut palavia nesteitä.
Syyttäjä lukee näitä kohtia siis esitutkintapöytäkirjasta. Näin mies on kertonut poliisille.
Mies on kertonut, ettei ole talosta poistuessaan havainnut ketään ulkopuolisia. Mies kertoi poliisille, että rikkoi ainakin makuuhuoneen ikkunan ja ehkä olohuoneen ikkunankin ennen kuin meni naapuriin.
Mies kertoi saaneensa jalkojensa vammat kaatuessaan, kun juoksi naapuriin.
Kello 17.48
Oikeussalissa on vaikea saada selvää syyttäjän puheesta.
Mies on kertonut poliisille, ettei nähnyt tulta, kun poistui asunnosta.
– Huusin taivaanisää, mies kertoi talosta poistumisestaan poliisille.
Mies ei ole muistanut, milloin hajotti ikkunat talosta.
Kello 17.41
Syyttäjä vetoaa siihen, mitä mies on kertonut esitutkinnassa. Lue miehen kertomuksesta täältä.
Syyttäjän mukaan epäilty on kertonut, ettei löytänyt perheenjäseniään palavasta talosta. Hänen mukaansa pariskunnalla ei ollut riitoja kenenkään kanssa, eikä mies ole osannut kertoa poliisille, kuka olisi voinut sytyttää talon palamaan.
Mies on kertonut myös, että hänen puolisonsa herätti hänet. Hän ei ole osannut kertoa, mistä lasten äänet ovat kuuluneet tulipalon keskellä, kun hän oli vielä talossa. Mies kertoo menneensä paniikkiin.
Kello 17.34
Nyt mies saapuu saliin. Hän on jälleen peittänyt itseään hupulla ja lippalakilla.
Poliisipartio vahtii miestä silmä kovana.
Syytetyn kuuleminen alkaa. Ensin häneltä kyselee hänen oma puolustajansa. Mies alkaa puhua, mutta hänen äänensä on niin hiljainen, ettei kukaan salissa kuule häntä.
Puolustaja yrittää saada miestä puhumaan normaalisti. Puhe ei suju. Puolustus vetoaa paniikkikohtaukseen.
Kello 17.31
Perheensä murhaamisesta syytettyä miestä odotellaan oikeussaliin. Vaikuttaa siltä, ettei hän tahdo tulla kuulluksi. Syytetyn puolustaja kutsutaan neuvottelemaan miehen kanssa.
Kello 17.25
Oikeudenkäynti jatkuu nyt julkisena. Ensin kuullaan vastaajaa.
Kello 16.04
Salaisen osuuden jälkeen kuullaan syytettyä. Ja sen jälkeen uhrien omaisia.
Päivä tulee venymään pitkäksi.
Kello 16.01
Vielä on yksi julkinen kirjallinen todiste. Todiste koskee häkäpitoisuutta ja sen vaarallisuutta.
Omaisten avustajat nostavat esiin, että syytetystä mitattu häkäpitoisuus todistaa, ettei hänen kertomuksensa tulipaloon heräämisestä voi pitää paikkansa. Jos hän olisi herännyt tulipaloon, hänen verestään olisi täytynyt löytyä häkää enemmän.
Puolustus toteaa, että syytetty on kertonut, että hänet herätettiin. Hän ei itse herännyt savuun.
Nyt siirrytään salattuihin kirjallisiin todisteisiin. Yleisö, johon myös media kuuluu, joutuu poistumaan salista.
MTV:n seuranta jatkuu, kun media saa palata seuraamaan oikeudenkäyntiä.
Kello 15.51
Kuolleen naisen isän avustaja kommentoi hätäkeskuspuhelua. Avustaja nostaa esiin, että syytetty kommentoi puhelimessa, että on tiennyt koko ajan, että talossa on jotain vikaa ja alustanut tapahtumia.
Puolustus toteaa, että syytetty on puhelussa hysteerinen ja paniikissa. Hän on myös yrittänyt pelastaa perheensä.
Kello 15.49
Kolmas naapuri soittaa hätäkeskukseen. Oikeussalissa kuunnellaan puhelu.
– Se palaa isolla liekillä, nainen sanoo.
Hätäkeskus kertoo, että pelastuslaitos on tulossa niin kovaa kuin pääsee.
Kello 15.47
Mies hokee hätäpuhelussa, miten hirvittävä tapa tämä on menettää kaikki. Välillä hätäpuhelussa puhuu puhelimen omistava naapuri.
Naapuri kertoo, ettei talosta kuulu enää mitään ja jokaisesta ikkunasta tulee liekkiä. Naapuri kertoo, että paloon on jäänyt myös koiranpentu.
Isän huutoa ei kuulu enää taustalta, hän vaikuttaa helpottuneen. Hätäkeskus kieltää soittamasta perheen läheisille.
Isä tulee uudestaan puhelimeen, hän on rauhoittunut. Nyt hän purskahtaa itkuun.
– Minä olen paska isä, mies itkee.
Hätäkeskus lohduttaa, ettei mies ole paska isä vaan hän on tehnyt kaiken, minkä pystyy. Hätäkeskusvirkailija kertoo ottavansa osaa miehen suruun. Poliisi tulee paikalle.
Kello 15.41
Mies (syytetty) tuntuu olevan paniikissa hätäpuhelussa. Hän itkee välillä.
– Mun lapset ja kaikki kuoli!
– Ja ei ole tietoa, mistä vitusta tuo palo on syttynyt edes. Mun lapset ja kaikki kuoli, mies sanoo ja purskahtaa itkuun.
– Sinne jäi mun kolme pientä lasta ja vaimo.
Kello 15.39
Nyt soittaa toinen nainen hätäkeskukseen. Hän kertoo, että naapuri tuli kertomaan, että talo on tulessa ja nainen sekä lapset ovat sisällä.
Nainen kertoo, että mies ei pysty auttamaan, savu on sankka. Nainen kertoo, että mies meni auttamaan lastaan.
Hätäkeskus kehottaa soittajaa menemään avuksi. Soittaja kertoo, että toinen ihminen meni jo apuun ja hänkin menee.
Hätäkeskus neuvoo menemään paikalle. Soittaja kertoo vaatteita päälle pukiessaan koiranpennusta, joka on myös sisällä talossa.
Puhelun taustalta kuuluu keskustelua, jossa mies kertoo, että kaikki (perhe) on sisällä. Miehen ääni kuuluu syytetylle.
Soittaja huutaa paniikissa, että koko talo on tulossa ja hokee lapsista, jotka ovat sisällä. Soittaja antoi puhelimen miehelle (syytetty), mies kertoo, että sisällä on vauva ja kaksi kolmevuotiasta ja vaimo.
Hätäkeskus kieltää miestä menemästä enää taloon.
– Kai ne selviää, mies kysyy ja itkee.
– Kuinka nopeasti ne pääsee, kuinka nopeasti ne pääsee.
Hätäkeskus kertoo, että apu on tulossa, mutta kestää. Mies kertoo heränneensä paloon. Mies huutaa, että enää ei ole mitään tehtävissä.
– Ne kaikki paloivat sinne taloon!
Kello 15.29
Syyttäjä päättää luopua muutamista riidattomista kirjallisista todisteista.
Syyttäjä käy läpi vastaajan rikostuomioita. Syytetty on tuomittu palossa kuolleen puolisonsa pahoinpitelyistä aiemmin.
Nyt päästään hätäkeskuspuheluihin, jotka hätäkeskus otti vastaan liittyen itsenäisyyspäivän tulipaloon. Puhelut kuunnellaan oikeussalissa sellaisenaan.
Ensimmäisessä puhelussa nainen kertoo, että joku hajottaa ikkunoita kovaäänisesti. Kesken puhelun soittaja sanoo, että nyt kuuluu avunhuutoja. Hän toistelee tätä hätäkeskusvirkailijalle.
Soittaja kertoo, että samasta suunnasta tulee "aika sankka savu". Soittaja kertoo, että joku nainen huutaa apua, eikä hän uskalla mennä katsomaan.
Hän kertoo kuulevansa miehen ja naisen huutoa. Nainen epäilee, että talo on sytytetty tuleen. Soittaja kertoo, että näkee valonloimua.
Kello 15.05
Oikeus piti pienen tauon ja nyt oikeudenkäynti jatkuu. Käsittely on reilusti myöhässä.
Nyt syyttäjä luopuu palaneen kiinteistön omistajan kuulemisesta, jotta päivää saadaan etenemään.
Kello 14.22
Syyttäjä käy edelleen läpi erilaisia kirjallisia todisteita.
MTV pitää nyt tekstiseurannassa pienen tauon.
Kello 13.54
Oikeussalissa katsotaan nyt kuvia palaneesta talosta. Rakennus on täysin tuhoutunut.
Talon pihalta on löytynyt muovisia kanistereita.
Kun poliisipartio tuli paikalle, epäillyllä oli päällään bokserit ja t-paita. Hän oli saanut ne naapurilta.
Epäillyllä oli vammoja polvissaan ja jaloissaan. Ne näyttävät siltä kuin hän olisi kaatunut polvilleen.
Poliisi päästi epäillyn ensin vapaaksi, mutta otti tämän myöhemmin kiinni uudestaan epäiltynä perheensä polttamisesta.
Osaa kirjallisista todisteista ei käydä läpi yleisön läsnä ollessa.
Kello 13.35
Nyt jatketaan kirjallisten todisteiden läpikäymistä.
Syyttäjä esittelee palaneen talon pohjapiirroksen ja kartalta sijainnit, joissa tulipalosta on tehty havaintoja. Syyttäjä esittelee myös aikajanaa tapahtumista siitä lähtien, kun ensimmäinen hätäpuhelu on soitettu.
Ruokatauon aikana palossa kuolleen naisen isä kertoi MTV:lle, ettei syytetty hoitanut omia lapsiaan lainkaan. Isä kertoi käyneensä itse hoitamassa viikoittain nuoremman poikansa kanssa lapsenlapsiaan ja auttamassa tytärtään.
Isä kertoi, että tuntee syvää vihaa syytettyä kohtaan. Hän ei voi ymmärtää, miten syytetty kehtaa vihjailla oikeudessa, että hänen kuollut tyttärensä olisi jollakin tavalla itse aiheuttanut palon, kun kaikki todistusaineisto puhuu täysin tätä vastaan.
Isän mukaan on myös pöyristyttävää, että puolustus on vihjaillut oikeussalissa, että kuolleen naisen isä olisi käynyt palopaikalla muuttamassa todistusaineistoa. Isä kertoo käyneensä järkyttyneenä katsomassa tapahtumapaikkaa, jossa hänen perheensä on kuollut.
– Hän tappoi heidät ja syyttelee täysin viattomia, isä totesi MTV:lle.
Kello 13.16
Oikeudenkäynti jatkuu.
Syytetty on poistunut salista, hän ei tahdo tulla kuuntelemaan oikeudenkäyntiä muutoin kuin oman kuulemisensa osalta.
Tänään on tarkoitus kuulla vielä uhrien läheisiä.
Kello 12.03
Nyt muut oikeudenkäynnin osapuolet saavat kommentoida palonsyyraporttia.
Asianajaja Kari Eriksson toteaa, että tutkinta on tehty erittäin huolellisesti.
Puolustus toteaa, että palotutkinta ei osoita edellekään enää sitä, että syytetty olisi sytyttänyt palon tai valmistellut sitä.
Kello 11.51
Syyttäjä käy edelleen läpi palontutkintaraportin yksityiskohtia.
Nyt hän lukee kohtia, milloin huoneistopalon katsotaan muuttuvan hengenvaaralliseksi ja miten hengenvaara aiheutuu.
POLIISIN ESITUTKINTAMATERIAALI / LEHTIKUVA
Palossa käytetty kiihdytin muuttaa palon hetkessä hengenvaaralliseksi.
POLIISIN ESITUTKINTAMATERIAALI / LEHTIKUVA
Raportin mukaan uhreilla ei ole ollut mahdollista palon syttymisen jälkeen poistua talosta, sillä paloalue on peittänyt kokonaan poistumistiet. Uhrit eivät ole siis päässeet pois liekeistä kulkematta hengenvaarallisten olosuhteiden läpi. Poistumismahdollisuudet ovat estyneet nopeasti palon syttymisen jälkeen.
Kaksista on löytynyt verestä syanidia, mitä raportin mukaan syntyy vasta palon myöhäisemmässä vaiheessa. Tämä arvio viittaa siihen, että äiti ja pienin lapsi ovat kuolleet ensin ja kaksoset vasta tämän jälkeen.
Kello 11.18
Syyttäjä esittelee palonsyyntutkintaraporttia.
Hypoteeseja ovat olleet sähköisen syttymissyyn hypoteesi, puulämmitteiseen saunaan liittyvä hypoteesi, takkahuoneen sohvaan liittyvä hypoteesi, rakennuksen ulkorajalle sijoittuva syttymisaluehypoteesi ja palavan nesteen käyttöön perustuva hypoteesi.
Apuna hypoteesien testaamisessa käytettiin muiden muassa palosimulaatioita.
Tulipalo selittyi ainoastaan palonesteen käytöllä niin, että palo levisi rakennuksen sisältä ulospäin.
Muita hypoteeseja ei palonsyyntutkinnassa tunnistettu.
Kaikki kuolonuhrit löytyivät samasta huoneesta, joka oli vanhempien makuuhuone.
Syyttäjä kertoo samoista palojäljistä kuin asianajaja Kari Eriksson puhui aiemmin. Palojälkien mukaan eri puolille asuntoa on levitetty vanat palonestettä ja kyseiset vanat ovat jättäneet asunnon lattiaan syvät palouomat.
Kello 10.52
Oikeudenkäynti jatkuu nyt lyhyen tauon jälkeen.
Nyt vastaaja tulee saliin peittelemättä kasvojaan. Hän on isokokoinen mies, joka näyttää linkkaavan jalkaansa. Hänellä on erittäin lyhyeksi ajellut tummat hiukset ja ruskeat silmät.
Syytetty vilkaisee nopeasti salin takaseinustalla istuvia median edustajia. Hänen kasvoillaan ei näy juuri ilmeistä.
Päässään hänellä on mintunvärinen lippalakki. Paikalleen istuttuaan hän vetää taas hupparinsa hupun päähänsä.
Kello 10.38
Puolustus toteaa, että edelleen on epäselvää, kuka palon on sytyttänyt. Puolustuksen mukaan ei ole mitään järkeä, että hän juoksisi ilman vaatteita naapuriin talvipakkasella hakemaan apua, jos hän olisi itse sytyttänyt palon.
Puolustuksen mukaan asian tunnepitoisuudesta huolimatta on pysyttävä faktoissa.
Puolustus kiistää, että syytetty olisi rajoittanut puolisonsa liikkumista millään tavalla. Hän myös kyseenalaistaa oikeudessa "maalatun kuvan ydinperheestä". Tämä tulee esiin myöhemmin hänen kuulemisessaan.
Nyt oikeus pitää lyhyen tauon.
Kello 10.32
Myös palossa kuolleen naisen isän ja pikkuveljen avustaja latelee rankkaa tekstiä. Omaiset näkevät tapahtumat hirvittävänä ja raukkamaisena.
Avustaja toteaa, että vaikka vastaaja "esittää surullista", tämä suru koskee vain lapsia. Kuollutta puolisoaan mies ei ole ilmaissut surevansa.
Kello 10.28
Asianajaja Kari Erikssonin mukaan syytteet ovat käytännössä jo tulleet näytetyiksi.
– Asia voisi varmistua niin, että syytetty tunnustaisi teon, hän sanoo.
– Tällainen päättäväisyys, mitä tässä on käytetty, riittää vakaaseen harkintaan., Tässä on ollut myös varmaa, että uhrit tulevat kärsimään. Teko oli kidutuksenomaista. Ihmisten polttaminen elävältä on julmaa ja raakaa.
Eriksson kuvailee tapahtumien taustoja niin, että nainen on ollut hyvin alisteisessa asemassa ja tekijän armoilla.
Omaisten mielestä 22-vuotias syytetty voisi ottaa vastuun teostaan ja myöntää tekonsa.
Kello 10.18
Naisen sisarusten avustaja kertoo, että nainen alkoi seurustella syytetyn kanssa jo 15-vuotiaana perhekodissa. Suhde jatkui lasten syntymän jälkeen.
Avustajan mukaan syytetty kontrolloi kaikilta osin naisen liikkeitä ja toimia. Sometilit olivat miehen kontrollissa ja mies rajoitti kaikkea naisen elämää ja suhteita muihin ihmisiin.
Avustajan mukaan syytetty suhtautui ajoittain hyvin penseästi myös naisen lähiomaisia kohtaan.
– Perhesurmissa tällaiset asiat ovat ikään kuin rakennuspalikoita siihen hirveään lopputulokseen, asianajaja Kari Eriksson kuvailee.
Palon sytyttyä uhrin puhelin lakkasi toimimasta Erikssonin mukaan yllättävän pitkän ajan jälkeen. Eriksson kehuu poliisin esitutkintaa erinomaiseksi ja sanoo, että kaikki vaihtoehdot on käyty läpi. Tutkinnassa on esimerkiksi laadittu erilaisia hypoteeseja palon syttymissyystä ja sitten jouduttu yksi kerrallaan sulkemaan niitä pois.
Erikssonin mukaan ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se, että palo sytyttiin palavien nesteiden avulla ja palo levisi räjähdysmäiseksi. Erikssonin mukaan näyttää siltä, että bensaa tai muuta palavaa nestettä valutettiin viiteen kohtaan niin, että vanat yhdistyivät. Näin palo voitiin sytyttää yhdestä kohtaa ja sytyttäjä pääsi itse helposti turvaan liekkien keskeltä.
– Lattiasta löytyi syvemmät palovanat. Ikään kuin olisi sytytyslanka ollut lattialla ja sitä pitkin tuli olisi kulkenut. Tässä on laskelmoitu, että tuli saataisiin leviämään nopeasti moneen paikkaan, Eriksson kuvailee.
Syttymisalue käsitti kaikki poistumismahdollisuudet asunnosta. Uhreilla ei ollut mitään mahdollisuutta paeta.
– He kokivat palokuoleman, kuten syyttäjä kertoi. kaksospojat nukkuivat omassa huoneessa, mutta hyvin todennäköisesti hakeutuivat äidin lähelle hädän koittaessa. Nuorimmainen nukkui äidin kanssa.
– Ulkopuolisen tekijän mahdollisuus on mahdottomuus, Eriksson kiteyttää.
Syytetylle suoritetun häkämittauksen mukaan häneltä ei ole löytynyt palohiukkasia keuhkoista tai häkäpitoisuuksia elimistöstä.
Kello 10.11
Syyttäjän mukaan palonsyyntutkinnassa käytiin hyvin läpi eri vaihtoehtoja. Palo oli sytytetty palavalla nesteellä.
Syyttäjän mukaan tapahtumien eteneminen sulkee pois mahdolliset ulkopuoliset tekijät. Syyttäjän mukaan mitään viitteitä ulkopuolisesta tekijästä ei ole tullut esiin tutkinnassa.
Syyttäjä toteaa, että totta kai paikalla on ollut perheenäiti eli toinen aikuinen. Syyttäjän mukaan esitutkinta kuitenkin sulkee pois sen, että äiti voisi olla syyllinen.
Syyttäjä toteaa, että varsinaista motiivia ei löytynyt. Yleisesti kuitenkin tiedetään, että yleisesti perhesurmien motiiveja ovat pyrkimys hallita toista osapuolta, aikaisempi lähisuhdeväkivalta ja tekijän kykenemättömyys kontrolloida omaa käytöstään.
Syyttäjä toteaa, että todistajien kertomukset ja aiemmat tapahtumat sekä syytetyn henkilökohtaiset haasteet tekevät ymmärrettäväksi sen, miksi syytetty on päätynyt tekoonsa.
Syyttäjän mukaan ei tiedetä, kuinka kauan uhrit ovat olleet hengissä palossa. Mutta ihan kaksikin minuuttia elossa palossa tuottaa hirvittävää kärsimystä.
Tekotapa myös on edellyttänyt sitä, että paloa varten on tehty valmistelua. Syttymispaikkoja on vähintään viisi ja jokainen niistä on syytetty palonesteellä erikseen. Syyttäjän mukaan syytetyllä olisi ollut joka vaiheessa mahdollisuus katua ja ryhtyä pelastamaan uhreja.
Syyttäjän mukaan vastaajan kertomus ei ole mahdollinen ottaen huomioon se, mitä palonsyytutkinnassa on selvinnyt.
Kello 10.01
Nyt on vuorossa syyttäjän asiaesittely eli kuvaus viranomaisten käsityksestä sen suhteen, mitä tapahtui.
Palanut omakotitalo ja sen edessä myös tuhoutunut ajoneuvo sijaitsivat Hattukalliontie 5:ssä. Vuokralla talossa oli palossa kuollut nainen ja hänen kolme lastaan.
Syytetty ei ollut kirjoilla talossa, hänellä oli oma osoite. Mies kuitenkin oleskeli paljon talossa.
Perhe oli muuttanut taloon marraskuun alussa 2025, eli reilua kuukautta aiemmin.
Edellisenä iltana paikalla talossa oli vain perhe. Illan aikana talossa vieraili naisen isä ja veli, jotka lähtivät kotiinsa myöhemmin illalla. Myös syytetty oli talossa, kävi väillä muualla ja palasi sitten taloon.
Varhain itsenäisyyspäivän aamuna hätäkeskus sai puhelun, että talosta on kuulunut huutoa ja ikkunoiden rikkomista sekä näkynyt savua. Sitten onkin nähty jo liekkien lyövän talosta.
Syytetty on juossut ulos talosta. Talo syttyi nopeasti täyteen palamisen vaiheeseen.
Kello 9.52
Puolustuksen mukaan syytetty ei ole syyllistynyt mihinkään rikoksiin, joten puolustus kiistää myös kaikki korvausvaatimukset.
Puolustus toteaa palaavansa mielentilatutkimusta koskevaan asiaan myöhemmin.
Kello 9.48
Nyt puhuu puolustus.
Syytetty kiistää kaikki rikokset, sekä tuhotyön että murhat. Mies ei oman kertomuksensa mukaan ole sytyttänyt tulipaloa, eikä tiedä, miten palavat nesteet ovat palopaikalle joutuneet.
Puolustuksen mukaan syyttäjällä ei ole mitään todisteita, että juuri syytetty olisi sytyttänyt palon. Puolustuksen mukaan syytetyn henkilökohtaiset ominaisuudet estävät tällaisen tapahtumien edellyttämän nopean liikkumisen talossa.
Puolustuksen mukaan esitutkinnassa ei ole millään tavalla selvitetty vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja ja ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta. Puolustus vetoaa levottomaan naapurustoon, joka saattaa selittää ulkopuolisen tekijän.
Puolustaja kertoo, että syytetty kokee aitoa surua tapahtuneesta ja on "aidosti herännyt" palotilanteeseen.
Kello 9.45
Tuhoutuneen omakotitalon omistaja vaatii myös korvauksia rikoksista. Omakotitalo on tuhoutunut palossa täysin.
Talo on ollut vakuutettu, mutta vakuutusyhtiö ei ole tehnyt arviota vahinkojen lopullisesta määrästä.
Oikeus päättää erottaa taloa koskevat vahingonkorvausvaatimukset omaksi oikeudenkäynnikseen myöhemmin.
Kello 9.42
Kuolleen naisen isä vaatii 18 000 euroa kärsimyskorvauksia. Naisen veli vaatii 9 600 euroa kärsimyskorvauksia rikoksista.
Kello 9.41
Omaiset yhtyvät syyttäjän rangaistusvaatimuksiin. Kuolleen naisen sisarukset vaativat molemmat 9 000 euroa kärsimyskorvauksia.
Kello 9.37
Oikeussalissa istuu poliisipartio, he ovat ilmeisesti hoitaneen syytetyn kuljetuksen oikeustalolle. Syytetty on vangittu tulipalon jälkeen ja hän on ollut siitä lähtien tutkintavankeudessa.
Uhrien omaiset kuuntelevat syyttäjän kuvailua äidin ja lasten karmeasta kuolemasta tyyninä. Syytetty ei reagoi ainakaan keholla syytteiden sisältöön, hänen kasvojensa ilmeitä on takaapäin mahdotonta nähdä, koska hänellä on päässään huppu.
Oikeussalissa on hyvin vakava tunnelma.
Murhasta ainoa rangaistus on elinkautinen vankeus. Suomen lain mukaan tämä rangaistus seuraa riippumatta siitä, onko murhia yksi vai useampia.
Kello 9.32
Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta 20-vuotiaan puolisonsa murhasta. Nainen kuoli palokaasuihin, kuumuuteen ja liekkeihin. Hän oli hengissä tulipalon aikana.
Syyttäjän mukaan tappo on tehty vakaasti harkiten ja tekotapa on erityisen raaka ja julma. Syyttäjän mukaan mies sytytti palon viidestä kohtaa asuntoa ja valmistautui tekoon. Kyse oli myös lähisuhdeväkivallasta.
Tekotapa aiheutti suurta tuskaa ja kärsimystä uhrille.
Syyttäjän mukaan pelastautuminen oli täysin mahdotonta.
Sama tekotapa koskee kaikkia kolmea pientä lasta. Palossa kuoli 3-vuotiaat kaksospojat ja 1-vuotias kuopuspoika. lapset kuolivat samalla tavalla kuin äitinsä.
Syyttäjän mukaan lapset olivat täysin aikuisten avun varassa ja heidän pelastautumisensa oli mahdotonta.
Kello 9.22
Nyt syyttäjä lukee syytettä.
Syyttäjä vaatii vastaajalle rangaistusta tuhotyöstä. Tulipalo on sytytetty jotakin palavaa nestettä käyttäen.
Syytetty on sytyttänyt tulipalon useisiin eri huoneisiin ja poistunut sen jälkeen talosta jättäen kolme pientä lastaan ja puolisonsa taloon. Syytetty on myös rikkonut talon ikkunoita, jonka takia palo on levinnyt voimakkaasti.
Kello 9.19
Tuomioistuin päätti, että murhaistunto käydään pääsääntöisesti julkisena. Salassapidolle ei ole perusteita.
Oikeus päätti, että osa asiakirjoista määrätään salaisiksi, samoin epäillyn kuuleminen osittain.
Kello 9.18
Oikeussalissa keskustellaan nyt kirjallisten ja muiden todisteiden julkisuudesta.
Syytetty on toivonut, että asia käsiteltäisiin kokonaan suljetuin ovin. Oikeussalissa on myös sermi syytetyn ja omaisten välissä. Aulassa omaiset puhuivat, että syytetty olisi itse pyytänyt sermiä.
Kello 9.14
Kun medialle suotu kuvaushetki päättyi ja kuvaajat poistuivat salista, syytetty laski paperinipun kasvojensa edestä. Hän jätti kuitenkin hupun edelleen päähänsä.
Syytetty on isokokoinen nuori mies.
Kello 9.07
Media sai pääsyn saliin. Syytetty peitteli kasvojaan koko sen ajan, kun oikeus antoi medialle luvan kuvata häntä.
Syytetty oli verhoutunut mustan hupparin hupun sisään ja peitteli kasvojaan paperinivaskalla.MTV / REBEKKA HÄRKÖNEN
MTV / REBEKKA HÄRKÖNEN
Kello 9.03
Saliin kutsuttiin nyt murhista epäilty 22-vuotias mies ja hänen puolustajansa.
Kello 9.02
Oikeudenkäynti alkoi. Asianosaiset ja syyttäjä kutsuttiin sisälle saliin. Media ja muu yleisö joutui jäämään vielä aulaan.
Kello 8.59
Järkyttävä tragedia koskettaa suurta joukkoa neljän uhrin läheisiä. Aulatiloissa ovat nyt paikalla myös tulipalossa kuolleen nuoren naisen ja hänen kolmen lapsensa omaiset.
Kello 8.55
Savonlinnan käräjätilat ovat hyvin pienet, täällä on vain kaksi istuntosalia. Paikalla on niin paljon mediaa, oikeusavustajia ja asianosaisi, että aulatilat ovat aivan täynnä.
Kello 8.42
Aurinkoista huomenta Savonlinnasta, täällä on lähes helteinen aamu!
Oikeudenkäynti on alkamassa kello 9. Paikalla on runsaasti valtakunnanmediaa.
MTV Uutisista juttua seuraa paikanpäällä rikostoimittaja Rebekka Härkönen.
Etelän-Karjalan käräjäoikeuden Savonlinnan istuntopaikka sijaitsee paikallisen poliisilaitoksen yhteydessä.