Matin iäkäs isä murhattiin julmasti ja täysin yllättäen kadulle maaliskuussa Helsingin Malminkartanossa.
Matti seisoi kadulla Helsingin Malminkartanossa ja tuijotti järkyttyneenä verijälkiä kadulla. Tuntui epätodelliselta, että vain joitakin tunteja aiemmin joku oli tappanut hänen vanhan isänsä poikkeuksellisen väkivaltaisesti tällä paikalla.
Oli maaliskuinen torstaipäivä.
– Mitään pahempaa en olisi voinut kuvitella. Isä oli minulle ainoa ihminen maailmassa, johon luotin täysin aina. Ei minulla ole ollut ketään toista varsinaista vanhempaa elämässäni, Matti kertoo.
– Isällä oli aina kokonaisnäkemys asioista ja häneltä löytyi aina jotakin uutta näkökulmaa. Hänen kanssaan keskustelu oli sellaista, että se laajensi omia käsityksiäni. Nyt se kaikki katosi maailmasta.
Poliisi ei saanut yhteyttä
Nyt Matin 79-vuotias isä oli kuollut. Kun Matti oli aamulla herännyt, hänen puhelimessaan oli ollut siskolta viesti: "soittaisitko heti, kun näet tämän viestin".
– Poliisi oli yrittänyt soittaa minulle vaikka kuinka monta kertaa tuntemattomasta numerosta, mutta puhelut eivät olleet tulleet läpi kännykkäni älä häiritse -tilasta.
Matin naapuri kertoi myöhemmin, että poliisi oli käynyt myös hänen ovensa takana.
– Käytän korvatulppia, mutta ihmettelen, etten ollut herännyt siihen. Kun poliisi ei ollut tavoittanut minua, se oli ottanut yhteyttä siskooni.
"Sitä oli vaikea kestää"
Matti sai kuulla siskoltaan, että isä oli puukotettu kuoliaaksi Malminkartanossa. Tieto oli kaikille neljälle sisarukselle ja muulle lähisuvulle valtava järkytys.
– En ollut kyennyt edes ajattelemaan, mitä tapahtuisi, jos isä joku päivä kuolisi, Matti sanoo.
– Oli vaikea ymmärtää, että nyt hän oli kuollut. Mietin, mitä voin tehdä ja mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä. Soitin oikeuslääketieteelliseen, että milloin voin mennä katsomaan isää.
Matti kertoo, että isän näkeminen oli tyssätä byrokratiaan, kun hän ei muistanut isän henkilötunnusta.
– Kaivoin sen lopulta jostakin yhteisestä matkavarauksesta ja sain varattua ajan ruumishuoneelle. Sitten poliisin tutkijat soittelivat. Mietin edelleen, että mitä muuta voin tehdä, kun en pääse heti katsomaan isää, sitä oli vaikea kestää, Matti kuvailee ajatustensa sekamelskaa.
Hän päätti lähteä henkirikoksen tapahtumapaikalle.
Puukottaja asioi läheisessä Alepassa ennen väkivallantekoa.
Järkyttävä näky
Poliisi tutki tekoa tuossa vaiheessa vielä tappona. Matti seisoi sekavin tuntein Luutnantintie 3:ssa Malminkartanossa.
– Kun näin ne kaikki verijäljet ja roiskeet, ajattelin heti, että kyllähän tämä on murha. Näin jäljistä, ettei kyse voinut olla yksittäisestä puukoniskusta, Matti sanoo.
– Kaikki oli todella absurdia ja epätodellista.
Matti kuvailee, miten mitään jälkiä ei ollut siivottu pois. Niiden vieressä oli auto pysäköitynä.
Ihmiset kulkivat paikan ohi. Paikalle tuli ulkopuolinen mies, joka katseli ympärilleen ihmetellen ja ajoi sitten autolla pois.
– Minulla ei ollut oikein mitään tietoa tapahtumista tai tekijästä. Minulle oli kuitenkin selvää alusta asti, ettei tekijä voinut olla kukaan isän tuntema henkilö, Matti sanoo.
Sähköinsinöörinä uransa tehnyt isä asui edelleen Matin ja hänen sisarustensa lapsuudenkodissa Malminkartanossa, oli asunut siellä noin 40 vuotta.
– Hän ei käyttänyt alkoholia juuri ollenkaan, ehkä jouluisin saattoi ottaa yhden. Lahjaviinit jäivät kaappiin. Hän ei käynyt koskaan alueen baareissa, eikä ollut tekemisissä millään tavalla kenenkään sellaisen kanssa, jolla olisi mitään syytä tehdä hänelle näin.
Uhrin ruokaostokset olivat levinneet kadulle, niiden vierestä poliisi löysi tekijän metsästysveitsen.
Perhekeskeinen mies
Vaikka lapset olivat jo aikuisia, perhe oli edelleen isän elämän keskiössä. Hänellä oli lämpimät välit lapsiinsa ja kahteen lapsenlapseensa. Hän kävi auttelemassa tytärtään lastenlasten kanssa viikoittain.
– Isä oli paljon tekemissä sukulaisten kanssa ja kävi sukujuhlissa ja -tilaisuuksissa. Hän oli läheinen myös serkkujeni kanssa, Matti kertoo.
– Isä oli oman sisarusparvensa nuorin ja tekemisissä myös omien sisarustensa kanssa. Tapahtumapäivänä hän oli jutellut siskonsa kanssa puhelimessa kahdesti, toinen puhelu oli ollut illalla.
Matti kertoo tätinsä puhuvan pitkiä puheluita, mistä syystä isän kauppareissu oli todennäköisesti siirtynyt myöhemmäksi illalla.
– Isäni oli hyvin aktiivinen liikkuja ja käveli paljon. Hän ei tarvinnut paljon unta, ja jo lapsuudesta muistan, että hän oli yleensä hereillä illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä. Hän saattoi puuhata asioita pitkälle yöhön, Matti muistelee.
Ahkera liikkumaan
Nuorempana Matin isä harrasti lentämistä kaksimoottorisilla pienkoneilla ja purjekoneilla.
– Hän oli aktiivinen myös eläköitymisensä jälkeen. Hän touhusi maanpuolustusyhdistyksessä, jossa hän näki tuttujaan. Yhdistyksen kautta järjestettiin toisinaan teatterimatkoja ja muuta vastaavaa, joihin hän kutsui meitäkin mukaan, Matti kertoo.
– Hän piti kunnostaan hyvää huolta ja oli ahkera liikkumaan. Hän kävi paljon kävelyillä ja pyöräili satunnaisesti.
Matin mukaan isä käveli pitkin kaupunkia ja piipahteli mielellään kaupoissa, kuten erikoisruokaliikkeissä ja etnisissä ruokakaupoissa.
– Puhuttuaan siskonsa kanssa puhelimessa sinä iltana, hän oli lähtenyt käymään kaupassa Kaaren ostoskeskuksessa. Siinä ei ollut mitään poikkeuksellista tai ihmeellistä.
Isä oli todennäköisesti kävellyt Malminkartanosta Kannelmäkeen, jossa Kaaren kauppakeskus sijaitsee. Sitten hän oli palannut kauppakassinsa kanssa junalla takaisin Malminkartanoon kävelläkseen kotiin.
Poliisin kuvat näyttävät, että silmittömän väkivallan uhriksi joutuneen isän ostokset olivat levinneet pitkin katua. Vesimeloni, kevätsipulinippu, herkkusienet, juusto ja muut ruokatarvikkeet.
Isä ei koskaan päässyt kotiinsa.
Mattia häiritsevät pahasti esimerkiksi netissä esitetyt väitteet siitä, että hänen isänsä olisi joutunut väkivallan kohteeksi ottamalla tietoisen riskin ja lähtemällä ulos illalla alueella, jossa oli asunut ja liikkunut kymmeniä vuosia.
– Isä oli liikkeellä ennen iltayhtätoista, se ei ole mitenkään hengenvaarallinen aika, jolloin kaikkien pitäisi pysyä sisällä. Murha tapahtui valaistulla paikalla, josta näkee hyvin joka suuntaan ja jossa oli liikkeellä muitakin ihmisiä, esimerkiksi koiran ulkoiluttajia, Matti sanoo.
– Hän oli asunut ja liikkunut alueella kymmeniä vuosia, eikä paikka ollut tunnetusti vaarallinen.
Matti huomauttaa, että muutkin ihmiset käyvät kaupoissa läpi yön, siksihän moni marketti on auki läpi vuorokauden.
– Isälläni ei ollut koskaan minkäänlaista tarvetta provosoida ketään ja jos joku yritti provosoida häntä, hän ei ikinä lähtenyt siihen mukaan. Olen senkin nähnyt, että jos joku on puhunut vähän uhkaavasti jossain, isäni on hyvin nopeasti ratkaissut tilanteen puhumalla, Matti kuvailee.
– Lentoharrastuksessakin hänelle tuli monenlaisia tilanteita eteen, mutta isäni osasi pitää pään kylmänä siinä, missä joku toinen olisi panikoinut tai hätääntynyt. Tässäkin tilanteessa, jos tekijä olisi tullut hänelle juttelemaan, hän olisi pystynyt purkamaan tilanteen varmasti puhumalla.
Puukottaja oli esitellyt veistään pitkin päivää ja kantoi sitä housujensa kauluksessa.
Raukkamainen teko
Puukottaja juoksi kadulla kotiinsa päin kävelleen vanhuksen kiinni ja aloitti mielipuolisen väkivallan välittömästi.
– Isääni puukotettiin selkään. En osaa kuvitella edes mitään muuta tapaa, miten tämä olisi voinut tapahtua isälleni. Jos hyökkäys olisi tullut miten tahansa muuten, hän olisi varmasti puhumalla purkanut tilanteen, Matti sanoo.
– Se oli täysin sattumanvarainen, epäreilu sekä äärimmäisen raukkamainen ja julma teko.
Puukottaja, 26-vuotias mies, oli koko päivän käyttäytynyt aggressiivisesti ja puhunut uhkaavia. Tapahtumapaikalla hän pyysi tupakkaa yhdeltä ohikulkijalta. Kun tällä ei sitä ollut, hän näki Matin isän ja juoksi takaapäin hänen kimppuunsa.
Puukotus alkoi heti kiroilun, huutamisen ja naurun säestämänä. Tekijä videoi kännykällä tekoaan. Kun hengenvaarallisesti loukkaantunut uhri lyyhistyi maahan, nuori mies potki uhriaan päähän ja raahasi tätä kadulla.
Pois lähdettyään mies lähetti videon sukulaiselleen. Hetken kuluttua hän kuitenkin palasi uhrinsa luokse kuvaten uutta videota ja potkien uhriaan päähän. Sitten hän poistui läheiseen ravintolaan juomaan olutta.
Matti sanoo, että hänen isänsä oli täysillä elämässä kiinni. Ruumiinavauksenkaan perusteella ei ollut mitään syytä olettaa, etteikö miehen elämä olisi jatkunut vielä pitkään.
Matti halusi nähdä isänsä ruumiin. Hän näki myös väkivallan jäljet siinä.
– Isäni eli hyvin kaukana mistään, mihin liittyisi väkivaltaa tai sitä käyttäviä ihmisiä. Siksi on niin epätodellista, että hän itse joutui näin raa’an väkivallan kohteeksi. Sitä ei osaa oikein suhteuttaa mihinkään, Matti sanoo.
Matti on löytänyt kuitenkin pienen lohdun rippeen tapahtumasta.
– Isälläni oli taito kestää tapahtumia, joissa muut menevät paniikkiin. Olen miettinyt, että pitäisikö ajatella, että hän oli ainoa, joka pystyi sietämään ja kestämään tällaisen kauheuden, Matti pohtii.
– Kun näin hänen ruumiinsa, tuli sellainen olo, että hän oli kuitenkin aika levollisen oloinen. Vaikka on monenlaisia tapoja kuolla, en löydä mitään syytä sille, että isäni kuoleman piti tapahtua tällä tavalla.
Puukottaja menossa uhrinsa kimppuun.
Luottamus koetuksella
Matin isä valikoitui jostakin käsittämättömästä syystä puukottajan uhriksi. Uhri olisi voinut olla myös se henkilö, jolta puukottaja kyseli hetkeä aiemmin tupakkaa.
Uhriksi olisi voinut joutua myös kuka tahansa muu henkilö saman päivän aikana, sillä puukottaja kuvasi mukanaan ollutta metsästysveistä useita kertoja päivän aikana ja lähetti väkivaltauhoa sisältäviä viestejä tuttavilleen.
Matti sanoo, ettei hän menettänyt henkirikoksen seurauksena pelkästään isäänsä, elämänsä tukipilaria. Hän menetti myös luottamustaan yhteiskuntaan.
– Ei ollut mitään asiaa, jonka isäni olisi voinut tehdä toisin ja säilyä hengissä. Se ei ollut seurausta hänen valinnoistaan. Se olisi voinut tapahtua kenelle tahansa, Matti sanoo.
Matti vieroksuu ajatusta, että ihmisten pitäisi lukittautua sisälle, jotta heitä ei tapettaisi järkyttävän väkivaltaisella tavalla.
– Vai haluammeko me yhteiskunnan, jossa pitää varoa, ettei sinua puukoteta kadulla selkään, kun käyt kaupassa. Jos näin ajatellaan, eikö yhteiskunnassamme ole jotakin pahasti pielessä? Matti kysyy.
– Näyttää siltä, että yhteiskunnassa pitäisi herätä siihen, että mielenterveys-, päihde- ja rikosseuraamustyöhön tarvitaan lisää panostusta. Meidän pitäisi saada rakenteet, jotka pystyvät ehkäisemään tällaisia tekoja.
Poliisin kuvaa tapahtumapaikasta.
"Pitäisikö tehdä jotakin?"
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 26-vuotiaan miehen elinkautiseen vankeuteen Matin isän murhasta. Suomessa elinkautisvanki istuu tuomiotaan keskimäärin 14 vuotta ja 10 kuukautta.
– Eihän se mitenkään hyvitä sitä kärsimystä, minkä henkilö on aiheuttanut, Matti sanoo.
Hän sanoo ymmärtävänsä, että tuomioiden yksi tarkoitus on saada tuomittu sopeutumaan takaisin yhteiskuntaan.
– Mutta isäni murhaaja vaikuttaisi olevan esimerkki siitä, etteivät päihdehuolto ja rikosseuraamussysteemi toimi. Hän on tyyppi, jonka menneisyyden perusteella saattoi nähdä, ettei hän ollut halukas sopeutumaan ja teki jatkuvasti valintoja täysin vastakkaiseen suuntaan, Matti sanoo.
– Mitä me teemme tällaisten tapausten kanssa? Eikö yhteiskuntamme osaa vastata tähän ongelmaan ja suojella jäseniään näiltä?
Matti kehottaa miettimään tilannetta, jossa joku omasta perheestä tai lähipiiristä joutuisi yhtäkkiä aivan sattumanvaraisesti puukotetuksi ja potkituksi hengiltä kadulla.
– Isäni puukottajan tausta kertoo, että näin tapahtuu. Kun hän pääsee vapaaksi, on suuri todennäköisyys, että hän tekee sen uudestaan. Näin voi käydä, joten pitäisikö asialle tehdä jotakin?
– Millä tavoilla voisimme vähentää näiden henkilöiden vaarallisuutta muille ihmisille ja suojella yhteiskuntaamme. Isäni puolesta haluan sanoa, että onhan täysin älytön tilanne, jos me emme kykene estämään tällaisia törkeitä tekoja.
Väkivallantekonsa jälkeen puukottaja palasi baariin, jossa hän oli viettänyt aikaa ennen tekoaan.
Vaikea hahmottaa todeksi
Matin isä on saatettu haudan lepoon. Perhe ja lähipiiri yrittävät edelleen toipua järkytyksestään ja valtavasta menetyksestään.
Matti on yrittänyt selvitä eteenpäin askel kerrallaan. Ensin oli poliisitutkinta, sitten hautajaiset, oikeudenkäynti ja loputtomasti paperityötä.
– On niin paljon asioita, jotka on pakko hoitaa. Ihan käytännön juttuja, Matti kuvailee.
– Kaiken keskellä on vähän vaikeaa ollut päästä ihan hirveästi yksin omien ajatustensa ja tunteidensa kanssa. Mutta en meinaa kunnolla vieläkään hahmottaa tätä todeksi. Ja sitten kaikki palaa sattumanvaraisesti mieleen, että kyllä tämä on totta, eikä jotakin painajaista. Tällä tavalla asian joutuu kokemaan uudestaan ja uudestaan.
Oman isän väkivaltaisesta kuolemasta kertominen tuo tapahtumat myös jatkuvasti iholle. Kuulijat yleensä liikuttuvat.
– Se on tosi epätodellista, kun tietää, ettei kenelläkään voi olla siihen mitään järkevää sanottavaa. Mutta kaikille tulee tietysti tarve yrittää sanoa jotakin, Matti huokaa.
– On tämä äärimmäinen stressi, eikä se vaikutus tule koskaan lakkaamaan. Tämä tulee vaivaamaan minua aina.
