Etelä-Savon käräjäoikeus määräsi Savonlinnassa perheensä polttamisesta epäillyn 22-vuotiaan miehen mielentilatutkimukseen. Oikeuden mukaan miehen syyllisyydestä ei jää epäilyä, rikosnimikkeisiin oikeus ottaa kantaa myöhemmin.
Käräjäoikeus antoi asiasta tänään välituomion. Lopullinen tuomio tulee, kun miehen syyntakeisuus on selvitetty.
Neljästä murhasta syytetyn miehen puolustus pyysi mielentilatutkimusta. Oikeus määräsi, että mies on pidettävä vangittuna.
Tulipalo syttyi varhain itsenäisyyspäivän aamuna. Tulipalossa kuolivat 20-vuotias nainen, 3-vuotiaat kaksospojat ja perheen 1-vuotias kuopuspoika.
Käräjäoikeuden mukaan mies poltti perheensä elävältä. Mies on alusta saakka kiistänyt sytyttäneensä tulipalon ja vetoaa ulkopuoliseen tekijään.
Etelä-Savon käräjäoikeuden mukaan mies sytytti palon itse, eikä tapahtumiin liity ulkopuolisia henkilöitä. Lapset eivät paloa olisi voineet sytyttää, ja miehen väitteet siitä, että palossa kuollut puoliso olisi tehnyt sen, oikeus tyrmäsi hyvin epätodennäköisinä.
Käräjäoikeuden mukaan miehen oma kertomus tapahtumien kulusta ei voi pitää paikkansa. Mies väittää, että hänen puolisonsa herätti hänet, kun asunto oli täynnä savua. Tämän jälkeen mies kertomansa mukaan poistui asunnosta.
Käräjäoikeus katsoi, ettei mies voinut poistua palavasta talosta kertomansa tavoin ja vammoitta. Hän ei siis ole voinut olla talossa sisällä palon syttyessä.
Useita palopesäkkeitä
Käräjäoikeuden mukaan ennen palon sytyttämistä lattioille levitettiin palamista kiihdyttävää nestettä.
– Ensimmäisenä yleissyttyminen oli tapahtunut todennäköisimmin takkahuoneessa, keittiössä sekä eteisessä ja seuraavana päämakuuhuoneessa, oikeus toteaa välituomiossaan.
Syyttäjän mukaan mies levitti palonestettä ainakin viiteen eri kohtaan asunnossa. Sitten mies sytytti nesteen palamaan ja poistui itse talosta.
Tulipalo nosti nopeasti asunnon lämpötilan kuolettavan korkeaksi ja asuntoon levisi tappavan myrkyllisiä palokaasuja.
Käräjäoikeuden mukaan tulipalo syttyi todennäköisesti muutamia minuutteja ennen kuin talosta katkesivat sähköt kello 7.59. Mies hakeutui naapuriensa ovelle kello 8.03–8.04, eli vajaat kymmenen minuuttia palon syttymisen jälkeen.
Naapurinmies ryntäsi saman tien talolle yrittäen auttaa liekkeihin jäänyttä naista ja lapsia. Käräjäoikeuden mukaan mies saapui talolle kello 8.04–8.05, jolloin talossa oli jo aivan hiljaista.

