Salolainen Petra Liman on hoitanut lukuisia luonnonvaraisia eläimiä ja pelastanut monia epätoivoisenkin tuntuisista tilanteista. Yksi pelastetuista syntyi hänen kotonaan.
Karjalohjalta Uudeltamaalta löytyi vuosi sitten toukokuussa heinäsorsapoikue, jonka emon oli syönyt minkki ja joka olisi pian kuollut ilman ihmisen apua. Poikasista kaksi oli kuoriutunut, ja kaksi oli vielä munassa.
Pesän bongannut mökkiläinen ilmoitti pienokaisista Salon seudun eläinsuojeluyhdistykseen, jossa vapaaehtoisena toimiva Petra Liman lupautui ottamaan orvot hoteisiinsa.
Kun pesue pääsi Limanin luo, kaikki poikaset olivat syntyneet yhtä lukuun ottamatta.
– Siitäkin oli vähän jo munan kuorta auki, mutta minun piti vielä varovaisesti sen aukeamista auttaa. En ollut ikinä ennen sellaista kokenut, ja se oli kyllä hienoa, Liman kuvaa MTV Uutisten haastattelussa.
Luonnossa pikkusorsat olisivat kiivenneet tässä vaiheessa emon selkään lämmittelemään, mutta Liman kiikutti ne pienelänhäkkiin lämpölampun alle. Häkissä niiden varaemona toimi pehmolelu.
Ensimmäisenä yönä yksi poikasista kuoli, mutta muut sorsanalut sinnittelivät.
Sorsanpoikasten hoitaminen oli Petra Limanin mukaan sottaista puuhaa. Tässä untuvikot aterialla.
Seuraavaksi Limanin piti opettaa pikkuvieraat syömään.
– Se onnistui lopulta yllättävän helposti. Laitoin salaattia ja rehua veteen ja läpsyttelin vettä sormella, että tuossa on ruokaa. Se tuntui vähän erikoiselta, mutta toimi. Ensin yksi tajusi, että aha, okei, näin se tapahtuu, ja kohta kaikki muutkin olivat ruokakupissa.
Sorsanpoikasilla oli kopissa lohtunaan pehmoeläin. Tässä yksi poikasista Limanin kädessä.Petra Liman
Liman kuvaa pikkusorsien hoitamista kaiken kaikkiaan sotkuiseksi touhuksi.
– Minulla ei ollut ennen näitä ollut ikinä vesilintuja hoidossa, ainakaan pitkäaikaisesti, ja hyvin sottaisiahan ne olivat. Se oli aluksi jatkuvaa pelkää ruokkimista, vällyjen vaihtoa, tsekkaamista ja konsultaatiopuheluita.
Petra Liman ei antanut untuvikoille nimiä, vaan kutsui niitä "tytöikseen".Petra Liman
Poikaset alkoivat kiintyä hoitajaansa saman tien.
– Se oli alkuun vähän haastavaakin. Ne olivat minulla pienessä boksissa ja ensimmäinen asia, minkä ne näkivät, olin tietysti minä, ja nehän saman tien yrittivät tulla syliin. Oli raastavaa laittaa ne kylmästi takaisin boksiin.
– Olisin kyllä mielelläni ottanut ne syliin, mutta villieläin ei ole lemmikki. Sitä ei saa silittää, eikä se saa liikaa ihmiseen kiintyä, Liman selvittää.
Tässä vielä kolme hyväkuntoisen oloista sorsaa.Petra Liman
Myöhemmin Liman siirsi sorsanpojat isoon kanihäkkiin, jonka reunat hän tukki niin, että pikkuiset eivät pääsisi kaltereiden välistä karkuun.
– Kaikki hoitotoimenpiteet tehtiin kattoluukun kautta. Vähitellen ne oppivat minua myös karttamaan, kun ei iholle päästy.
Kasvettuaan sorsat pääsivät pihalle kanihäkkiin.Petra Liman
Yksi sorsanpojista kuoli Limanilla ollessaan. Tarkkaa syytä hän ei pihalla olevasta kameravalvonnasta huolimatta tiedä, mutta arvelee, että kaksi muuta sorsanpoikasta olisivat istuneet sen päälle.
Poikasen kuolema oli kova paikka paitsi Limanille, ilmeisesti myös sorsasisaruksille.
– Ne olivat tosi apaattisia, eivätkä juuri karttaneet minua, mikä oli erikoista. Normaalisti ne menivät saman tien karkuun, kun menin tarhaan. Vaikutti siltä, että niillä olisi ollut vähän sellainen hällä väliä -olo, että "tee mitä haluat". Meni pitkä aika, että tilanne alkoi tasoittua. Onneksi ne söivät kuitenkin ihan ok, varsinkin niiden suurinta herkkua, vihannesraastetta. Vähitellen ne alkoivat myös kvaakkua kovaan ääneen.
Sorsat viettivät ulkona aikaa jahtaamalla ötököitä ja syöden nurmikkoa.Petra Liman
Liman ihmettelee käytöstä vieläkin.
– Ei ollut ennen tullut vastaan, että villieläin tuolla tavalla surisi.
Sorsien herkkua oli ruohon lisäksi vihannesraaste.Petra Liman
Vapautuspaikka harkittiin tarkkaan
Kesän mittaan pikkuiset kasvoivat ja harjoittelivat uimista vedellä täytetyssä säiliökontissa pihalla. Siihen ne pääsivät ramppia pitkin. Muun ajan ne viettivät jahtaamalla ötököitä ja syöden nurmikkoa.
Kun sorsat oppivat lentämään, Liman tiesi, että on aika rengastaa ne ja päästää vapauteen.
Paikaksi valikoitui Mustion linna Raaseporissa, jossa ei metsästetä lintuja ja jonka lähellä ei ollut havaittu tauteja.
– Kyllähän ne siitä voisivat lähteä mihin tahansa, mutta sinne päädyttiin ne viemään.
– Kyllä tuollaiseen pitkäaikaiseen hoidokkeihin kiintyy, olivathan ne "minun tyttöni". Paikka oli kuitenkin mukava ja mutaisa, ja linnuille oli siellä paljon kaikkea ötökkää sun muuta vehreää tarjolla.
– Muita sorsia siinä ei sillä hetkellä valitettavasti ollut, mutta onneksi heillä oli toisensa, Liman kertoo.
Kun Liman päästi sorsat kopasta vapauteen, ne eivät ensin lähteneet mihinkään.Petra Liman
Sorsat eivät aluksi meinanneet tulla pois kopasta, ja kopasta tultuaan ne eivät halunneet lähteä kauemmas.
– Ihan siinä rannassa ihmettelivät. Koska ne eivät olleet vielä ihan tuollaista vettä ennen nähneet, kaikki oli niille vähän erikoista. Vähitellen ne alkoivat kaivaa nokallaan pohjamutaa ja löysivät sieltä kaikkea herkkua.
Ennen lähtöään Liman jätti linnuilleen vielä siemeniä ja niiden suurinta herkkua, vihannesraastesekoitusta.
– Hetken aikaa toisen vapaaehtoisen kanssa niitä seurattiin ja katsottiin, että ne pärjäävät. Kun läksimme, muutaman metrin välein käännyin katsomaan olkani yli, että kaikki on hyvin.
Tältä näyttää Mustion linnan maisemissa Raaseporissa Uudellamaalla.Mauri Ratilainen / Valokuvaaja / All Over Press
Liman palasi viime kesänä myöhemminkin muutamaan otteeseen katsomaan, ovatko "omat tytöt" vielä siellä.
– Tänä vuonna en ole enää käynyt, mutta viime vuonna en edes muista, kuinka monta kertaa kävin. Eihän niitä voi varsinaisesti tunnistaa, mutta leikitään, että tunnistin ne kyllä.
Luonnonvaraisiin lintuihin erikoistunut Petra Liman on ollut mukana Salon seudun eläinsuojeluyhdistyksessä kolmisen vuotta.
Hän on siviiliammatiltaan maalari. Eläintensuojeluasioita hän on opiskellut kokeneiden ihmisen avulla, lukemalla ja tekemällä.
– Kaikennäköisiä puhelinnumeroita on muutaman vuoden aikana keräytynyt. Mikä tahansa ongelma on, aina löytyy ihminen tai paikka, jolle tai johon soittaa.
Samaan aikaan sorsien kanssa hänellä oli viime kesänä hoidossa muun muassa kyyhkyjä, puluja, variksia, lokkeja ja haarapääskyjä sekä yksi hippiäinen, huuhkaja ja kehrääjä.
Tervapääskyjä oli jopa seitsemän, poikasia ja aikuisia. Liman arvelee, että ne olivat pudottautuneet pesästään helteellä.
Suojelutyössä parasta on Limanin mukaan se, että pystyy pitkällä hoidolla, mahdollisilla lääkkeillä ja oikealla ravinnolla saamaan pulaan joutuneet eläimet kuntoon ja vapauteen.
– Tietenkin koskettaa myös negatiivinen puoli, että on kaikkensa antanut mutta sitten löytyy vaikka sorsa kuolleena. Kyllä kovakin nainen siinä tilanteessa itkee.
Petra Liman on ollut Salon seudun eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen kolmisen vuotta. Tässä Limanin sylissä on nuori huuhkaja, joka oli hyvin nälkiintynyt ja päätynyt hoitoon.Petra Limanin kotialbumi
Liman kertoo, että eläinsuojeluyhdistykseen kannattaa ottaa yhteyttä aina, jos vähänkään epäilyttää, että eläimellä ei ole kaikki hyvin.
– Ei koskaan haittaa soittaa ja varmistaa. Esimerkiksi emostaan vieroitetun oravan pitää pärjätä luonnossa jo ihan pienenä, mutta ei haittaa mitään, jos soittaa ja varmistaa, laittaa kuvaa ja videota, ettei sillä ole hätää.
– Yleensä ottaen toivon, että ihmiset katsoisivat enemmän ympärilleen ja yrittäisivät ymmärtää, että luonto on kaunis, että eläimiä pitää auttaa ja ne ovat tuntevia olentoja niin kuin mekin.
Katso myös: Näin harmaahylkeet pääsivät mereen takaisin
2:48
Vuonna 2020 Korkeasaaren Villieläinsairaalassa kuntoutuneet harmaahylkeet pääsivät takaisin mereen!
Kati Hyttinen työskentelee MTV Uutisissa Lifestyle-toimituksessa, uutisdeskissä ja Huomenta Suomen suunnittelussa, joissa hän seuraa ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä. Hän on erikoistunut muun muassa terveys- ja ympäristöaiheisiin.
Voit lähettää juttuvinkkejä Katille osoitteeseen kati.hyttinen@mtv.fi.
