Poliisi karkotti karhua Harjavallan keskustasta.
Lounais-Suomen poliisi kertoo saaneensa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi ilmoitusta Harjavallan keskustassa liikkuneesta pienikokoisesta karhusta.
Ensimmäisen ilmoituksen mukaan karhu havaittiin paloaseman lähistöllä ja toisessa ilmoituksessa havainto tuli Teollisuuskadun ja Hiirikadun tuntumasta keskustan alueella.
Poliisi oli havaintopaikalla turvaamassa tilannetta karkottamassa karhua. Karhusta ei tullut enää yön aikana uusia havaintoja, eikä tilanteesta aiheutunut vaaraa sivullisille.
Poliisi muistuttaa, että karhua ei saa tarkoituksellisesti lähestyä missään olosuhteissa. Taajama-alueella liikkuvasta karhusta on syytä ilmoittaa hätäkeskukseen, vaikka sen käytös ei olisikaan uhkaavaa.
Poliisin mukaan taajamaan eksyneet nuoret karhut saattavat käyttäytyä usein lajilleen epätyypillisesti ja metsäisten vaistojensa varassa.

