Turvallinen ajotapa korostuu vieraalla seudulla ajaessa, Liikenneturva muistuttaa tiedotteessaan.
Myös tänä kesänä monien suomalaisten lomasuunnitelmat rakentuvat pitkälti kotimaassa tapahtuvan matkailun ympärille.
Liikenneturva muistuttaa, että vaikka tutut ja arkirutiineihin kuuluvat reitit, kuten työmatkat, sujuvat useimmiten ilman yllätyksiä, vaativat uudet ympäristöt kuljettajalta erityistä varautumista. Harva nimittäin pystyy ajamaan vieraassa ympäristössä välittömästi kuin vanha tekijä.
– Lomareissun etukäteissuunnittelulla voi minimoida tien päällä tulevat yllätykset, ja karttasovelluksen avulla voi mielikuvaharjoitella reitin jo ennakkoon. Jos yllätyksiä kuitenkin tulee, kannattaa välttää äkkinäisiä liikkeitä ja hermojen menettämistä – rauhallinen asenne auttaa. Esimerkiksi risteyksen ohi ajaminen ei ole se pahin mahdollinen tilanne, aina voi palata ja yrittää uudestaan, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen muistuttaa tiedotteessa.
Lue myös: Konkarillakin voi mennä sormi suuhun, kun alle lyödään outo auto: "Olennaista on muistaa, ettei..."
Navigaattoriin ei pidä luottaa sokeasti
Liikenneturvan taannoisen kyselyn mukaan neljä viidestä (82 %) suomalaisesta kuljettajasta selvittää reitin jo etukäteen autoillessaan vieraalla seudulla, mutta moni tukeutuu sen lisäksi navigaattoriin. Useampi kuin kolme neljästä (77 %) kuljettajasta kertoi käyttävänsä navigaattoria vieraalla seudulla autoillessaan. Vain murto-osa (2 %) ilmoitti autoilevansa vieraalla seudulla ainoastaan liikenneopasteiden turvin.