Miljardihuijauksen tehneeltä Elizabeth Holmesilta vaaditaan 800 miljoonan jättikorvauksia – veritestipetos viemässä vuosiksi vankilaan
Theranos-veritestausyhtiön perustajaa Elizabeth Holmesia uhkaa 15 vuoden vankeustuomio Yhdysvalloissa. Lisäksi syyttäjät hakevat miljardiomaisuuden katteettomilla lupauksilla tehneeltä Homesilta 800 miljoonan dollarin korvauksia petoksen uhreiksi joutuneille sijoittajille, kertoo Reuters.
Valamiehistö on jo tammikuussa tuominnut 38-vuotiaan Holmesin neljästä petoksesta ja juonittelusta. Kunkin syytekohdan maksimirangaistus on 20 vuotta vankeutta.
Syytteiden mukaan Holmes huijasi sekä sijoittajia että lääkäreitä ja potilaita yrityksensä kehittämien verinäytetestilaitteiden ominaisuuksista vuosina 2010–2015.
Holmes ei ole myöntänyt valehdelleensa laitteiden toimivuudesta. Hänen mukaansa testien laadusta vastasivat Theranosin laboratorion johtajat.
Theranos markkinoi testaustekniikkaa, jonka väitettiin pystyvän määrittää esimerkiksi syöpää tai diabetestä potilaan sormenpäästä otetusta verestä.
Holmes keräsi yhtiöönsä satojen miljoonien dollareiden rahoituksen ennen kuin yhtiön veritestausteknologia paljastui huijaukseksi. Edison-nimen saanut testauslaite ei toiminut lupausten mukaisesti.
Theranos oli myös tehnyt suuren osan testeistään muiden yhtiöiden laitteilla.
Elizabeth Holmes perusti Theranosin vuonna 2003 vasta 19-vuotiaana.
Kalleimmillaan yhtiön arvioitiin olleen 9 miljardin dollarin arvoinen. Vuonna 2015 tapouslehti Forbes arvioi Holmesin henkilökohtaiseksi nettovarallisuudeksi 4,5 miljardia dollaria.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää