Leijonien MM-kevät 2011 käynnistyi NHL-kadolla ja tiukoilla keskusteluilla Jere Karalahdesta – Bratislavan kultajoukkueen matka askel askeleelta | MTV Uutiset
Suomen jääkiekkomaajoukkue lähti keväällä 2011 Bratislavan MM-kisoihin varsin pienin odotuksin vähäisten NHL-apujen takia. Viime metreillä jälleen moni lopulliseen joukkueeseen pyrkineistä pelaajista joutui pakkaamaan laukkunsa. Kultakeväästä kertovan juttusarjan avausosassa Leijonien valmennusjohto ja pelaajat avaavat joukkueen rakentamisen vaiheita omista näkökulmistaan.
Juttusarja Bratislavan MM-kisoista 2011 käsittelee Leijonien viimeisintä kultakevättä vaihe vaiheelta kohti unohtumattomia torijuhlia joukkueessa olleiden sekä tapahtumista tehtyjen uutisten kautta.
Leijonien valmennusryhmään valittu Petri Matikainen lähti kohti Tshekin Euro Hockey Tourin turnausta kiihkeän pudotuspelikevään jälleen. Matikaisen johtama Blues oli taipunut SM-finaaleissa HIFK:lle, ja edessä oli suora hyppy maajoukkueen matkaan viimeisessä valmisteluvaiheessa.
Onnistuneen turnauksen jälleen Leijonien valmennusjohto kokosi Brnossa lopullista palapeliä, johon Matikaisella oli omat mielipiteensä.
– Muistan, että pakkipuolella isona kysymyksenä oli vielä Karalahden Jere, joka oli pelannut minulla Bluesissa huikean kevään. Pohdimme pitkään Jeren osallistumista. Siitä keskusteltiin todella paljon, Matikainen kertoo kahdeksan vuotta myöhemmin.
– Sitten tietysti päävalmentaja teki päätöksen siitä, kun mietimme pakkipareja, ja viimeinen pakkipari muodostettiin Oulun Kärppien Lasse Kukkosesta ja Topi Jaakolasta. Roolin olisi pitänyt olla Jerellä niin iso, että katsoimme jonkun muun sopivan siihen. NHL:stä olivat tulossa Sami Lepistö ja Anssi Salmela.
– Siellä keskusteltiin viimeisinä hetkinä myös Jesse Joensuusta ja Jani Lajusesta, Matikainen jatkaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Mikael Granlund ja Ville Peltonen lähtivät Suomen mestarijoukkueesta HIFK:sta Leijonien MM-leiritykseen. Vain toinen heistä pääsi lopulta kisakoneeseen.Europhoto/Jukka Rautio
Viimeisinä Tshekin EHT-ryhmästä kotiin lähetettiin pakkipari Mikko Mäenpää–Juuso Hietanen, josta tuli seuraavina vuosina päävalmentaja Jukka Jaloselle todellinen luottokaksikko. Lopullisesta joukkueesta jäivät ulos myös hyökkääjät Jori Lehterä, Juuso Puustinen ja Jesse Joensuu.
Matikaisen omasta Blues-ryhmästä mukaan otettiin vielä hyökkääjä Jani Lajunen sekä finaalivastusta HIFK:sta nuori superlupaus Mikael Granlund ja vuoden 1995 MM-sankari Ville Peltonen.
Ville Peltosen toinen kultakevät jäi kokematta
Ville Peltonen ei silti koskaan kisakoneeseen astunut. Hän palasi finaalien jälkeen jäälle Leijonien valmistavissa harjoituksissa, mutta viiltävä kipu pakotti hänen luopumaan kisapaikasta.
– Ville oletti pystyvänsä, mutta jäällä homma ei toiminutkaan. Se ärtyi ja kipeytyi, eikä ollut järkevää lähteä mukaan, Jukka Jalonen taustoitti poisjääntiä kisaleirityksen aikana. Peltonen kertoi Helsingin Sanomille, että kyseessä oli repeämä reisilihaksessa.
Käänteen myötä New York Islandersin ryhmään kauden mittaan noussut Jesse Joensuu hälytettiin takaisin Leijonien MM-kisamiehistöön. Joensuu oli itse asiassa yksi vain viidestä NHL-vahvistuksesta. Jo aiemmin mainittujen Lepistön ja Salmelan lisäksi Mikko Koivu ja Tuomo Ruutu tulivat muuten varsin värittömän, vaikkakin raa’an työteliään ja taitavankin joukkueen kirkkaimmiksi tähdiksi.
Ruudun kohdalla runkosarja oli päättynyt todella karvaasti Carolina Hurricanesin pudottua viimeisellä kierroksella pudotuspeleistä 2-6-tappiolla Tampa Bay Lightningia vastaan. Tuon sapetuksen Ruutu muistaa elävästi.
– Se oli ihan hirveä pettymys. Playoff-paikka oli vielä vikassa ottelussa omissa käsissä. Se jäi vähän kismittämään, ja muistan, ettei ihan heti oltu yhteydessä. Kyllä siinä muutamia päiviä meni, ja hyvä niin, koska se oli niin kova pettymys silloin, Ruutu sanoo.
Juttu jatkuu kuvan alla.Tuomo Ruutu, Janne Pesonen ja Mikko Koivu Leijonat-paidassa kevään 2011 MM-kisoissa.
Sen kummempia taivutteluita Ruutu ei kaivannut, vaikka maajoukkueesta tuttu tutkapari Koivukin oli saatavilla kisaryhmään. Myöskään tarjolla olevasta roolista hän ei ole koskaan kutsuttaessa kysellyt.
– Tuossa kohtaa, kun puhutaan NHL-pelaajista, niin harvoin mikään on varmaa. Siinä on lääkärintarkastuksia, ja monella saattaa olla vammoja, joiden takia pitää käydä kuvissa. Kun se tulee noin nopeasti kauden jälkeen, niin harva asia siinä on vielä varmaa.
NHL-apuja ei ollut enempää luvassa. Olli Jokinen oli jo jäävännyt itsensä maajoukkueesta ja samoin ilmoittanut Teemu Selänne ei YleX:n mukaan vastannut edes manageri Jari Kurrin puheluihin. Saku Koivukaan ei lähtenyt Anaheimin pudottua kisoihin.
– Kyllä realistista on se, ettei sieltä enää ketään tule, muttei se ole ihan 100-prosenttista, sanoi Jalonen päivää ennen kisa-avausta.
Yksi raatajapuolen ammattimiehistä, Petteri Nokelainen oli notkunut MM-leirityksessä jo viikkojen ajan Jokerien pudottua aiemmin SM-liigan puolivälierissä HIFK:ta vastaan. Tie oli ollut pitkä jo Tshekin EHT-turnaukseen tultaessa, mutta Nokelainen uskoo vasta siellä tulleiden onnistumisten varmistaneen hänen MM-kisamatkansa.
– Täytyy sanoa, etten edes muista sitä hetkeä, jolloin siitä ilmoitettiin minulle, mutta kyllä se on varmaan mennyt ihan viimeiseen asti. Ei todellakaan ollut mitään lupauksia tai takeita siitä, että olet joukkueessa, Nokelainen toteaa.
Juttu jatkuu kuvan alla.Petteri Nokelainen MM-kisoissa keväällä 2011.
Lukuisista loukkaantumisista urallaan kärsineelle Nokelaiselle MM-kisat 2011 olivat ensimmäiset ja viimeiset. Tälläkin kertaa hän oli kärsinyt kauden aikana vammoista, mutta oli kerrankin terveenä kevään tullessa.
– Muutamana vuonna oli loukkaantumisia ja muutamana, kun olisin halunnut tulla, ei vain valittu. Se oli hieno kokemus ja jos olisi ollut omassa päätäntävallassa, olisin kyllä halunnut pelata enemmänkin kuin yhdet kisat.
– Onnistuneet EHT-pelit olivat varmasti isossa roolissa siinä, että pääsin mukaan. Sekä se, että olin taas tervehtynyt oltuani loukkaantuneena melkein koko pitkän kauden, Nokelainen arvelee.
NHL-vahdit jäivät pois yksi toisensa jälkeen
Ennen kisojen alkua maalivahtitilanne nousi jälleen puheenaiheeksi suomalaisessa kiekkomediassa. Maailman parhaita veskareita kasvattaneella maalla oli NHL:ssä lukuisia tähtitorjujia, mutta yksikään heistä ei ollut saatavilla Slovakiaan.
Minnesotan Nicklas Bäckström joutui antamaan olkapäälleen lepoa. Dallasin Kari Lehtonen pyysi pari päivää miettimisaikaa ja totesi lopulta olevansa liian puhki pitkän kauden jälkeen. Calgaryn Miikka Kiprusoffia tuskin edes tosissaan tiedusteltiin edellisvuoden Vancouverin olympialaisten ja sitä seuranneen maajoukkueuran lopettamisen jälkeen.
Loput pelasivat vielä pudotuspeleissä. Tuukka Rask oli vielä tuossa vaiheessa Bostonissa selkeässä kakkosvahdin asemassa eikä San Josen Antti Niemeä oltu koskaan testattu maajoukkueessa. Niemen kanssa samassa seurassa pelannut Antero Niittymäkikin olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta katseet kohdistuivat enää oikeastaan Pekka Rinteeseen.
– Muistan, että odotimme jotain. Lähes varmasti muistan, että se oli Nashville, jota seurasimme, Matikainen kaivelee muistilokeroitaan.
Juttu jatkuu kuvan alla.Petri Vehasesta tuli hieman yllättäenkin Leijonien ykkösvahti keväällä 2011.imago sportfotodienst/ All Over Press
Rinnettä odotettiin pitkään kisojen alkamisen jälkeenkin, mutta lopulta maalivahtikaksikoksi jäivät Petri Vehanen ja Teemu Lassila sekä kolmosmieheksi valmennusryhmään kuuluneen Pasi Nurmisen Pelicansista nostettu Niko Hovinen.
Vehanen oli KHL:ssä meritoitunut, Kazanin vuoden 2010 Gagarin cupin mestariksikin torjunut maalivahti, mutta NHL-vahdin puuttuessa Leijonien katsottiin päätyneen kakkoskorin miehiin.
– Se parivaljakko tuli erittäin hyvin toimeen. Peluutuskin oli selkeä, että Vehanen on mahdollisesti se, jolla ratsastetaan, mutta Lassila kävi persoonana erittäin hyvin Vehasen kanssa yhteen. He olivat hiljaisia kavereita kumpikin, mutta pystyivät tukemaan toisiaan tosi hyvin. Se oli tärkein juttu siinä, Matikainen perustelee valintoja.
Uudet apuvalmentajat vahvistivat Jukka Jalosen johtajuutta
Yksi kisojen alla puhuttaneista kysymyksistä oli myös Jukka Jalosen asema maajoukkueen päävalmentajana. Kahtena edellisenä keväänä Leijonien matka oli tyssännyt MM-kisoissa puolivälieriin, ja taustalla kummitteli myös Vancouverin olympialaisten välierien täydellinen romahdus Yhdysvaltoja vastaan.
Jalosella natsat olivat vielä maajoukkueesta hankkimatta. Valmennusjohtoa uusittiin kauteen 2010–11 Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen astuttua tiimiin. Ulkopuolelta katsottuna Jalosen käytös eteenkin mediaa kohtaan näytti varsin happamalta, ja päävalmentaja näytti selvästi kantavan paineita tuloksenteosta.
Petri Matikainen näkee Jalosen olemuksen toisin. Hänen mukaansa tilanne valmennusjohdon sisällä oli kisoihin lähdettäessä varsin rauhallinen.
– Jälkeenpäin ajateltuna Jukka mielestäni kasvoi sen turnauksen aikana erittäin paljon johtajana. Me myös Pasin kanssa tietyllä tavalla tuimme sitä. Kyllähän päävalmentajalla on aina valtavat paineet.
– Valmennustiimi kuitenkin kasvoi hyvin nopeasti yhteen. Se oli selkeästi roolitettu. Me yritimme Pasin kanssa pitää vahvaa fiilistä ja rohkeutta koko ajan prosessissa mukana, ja Jukka hoiti omat hommansa, Matikainen kertoo.
Juttu jatkuu kuvan alla.Petri Matikainen ja Pasi Nurminen ovat valmentaneet yhdessä myös Pelicansissa. Kuva lokakuulta 2015.All Over Press
Nurminen ja Matikainen ottivat Jaloselta paljon taakkaa harteilta muun muassa vastustajien pelejä tarkkailemalla. Äijämäisyyttä ryhmään tuoneella kaksikolla oli kuitenkin oma tehtävänsä myös joukkueen hengen vahvistamisessa.
– Ennen kaikkea rohkeuden työntäminen ja erilaisten pelaajien motivoiminen avasi mielestäni myös Jukkaa, kun hän näki, että me olemme täysillä messissä ja teemme sitä Suomen maajoukkueen ja jätkien, emme itsemme vuoksi.
– Hän näki, että selkänoja on, vaikka kaatuisi selälleen. Me olemme siellä takana nostamassa hänet pystyyn ja lyömässä uudestaan tuleen, että ”sähän menet sinne”, Matikainen sanoo.
Vappuaattona edessä oli MM-kisojen avausottelu Tanskaa vastaan. Leijonien kultakevään 2011 matka jatkuu sarjan seuraavassa, keskiviikkona 24. huhtikuuta julkaistavassa osassa, jossa käydään läpi myös kovia vastoinkäymisiä sisältäneet Latvia- ja Saksa-ottelut.
